Henkilöt

Omatoimitreenit tuovat kesällä joustoa arkeen

Team Uniquen Peppina ja Reetta nauttivat kesätöistään korkeuksissa

13 kesäkuun, 2023 Annastiina Hemmi Haastateltavien kotialbumi

Peppina Snygg aloitti keväällä neljännen kautensa sekä Team Uniquessa että seikkailupuisto Zippyn kesätyöntekijänä. Joukkuekaveri Reetta Säilä on puolestaan ensimmäistä kauttaan sekä Unikeissa että seikkailupuistossa. Seikkailupuisto-ohjaajat ja huippuluistelijat kertovat treenien ja kesätöiden yhdistämisestä.

22-vuotias Peppina Snygg on jo kokenut konkari sekä Unikkien että Zippyn riveissä, mutta uuttakin täytettä kiireiseen arkeen on tullut. Takana on kaksi vuotta fysioterapian opintoja Laureassa ja opintoihin kuuluvaa työharjoittelua Peppina on tehnyt kotiseurassa valmentavan Lilli Helpin ohjauksessa. Fysioterapeutiksi vuonna 2024 valmistuva Peppina on ollut kevään ajan ohjaamassa minorijoukkue Team Sympatiquen oheisia, kuntotestejä sekä suunnittelemassa kesän kuntotreenejä.

– Onhan tässä aika paljon hommaa, mutta off-seasonilla on mahdollista tehdä vähän kaikenlaista. Treenit ovat olleet keväällä vähän normaalia myöhemmin, joten päiviä on ehtinyt täyttää enemmän. Aamulla töihin puistolle, sitten minoreille oheisia ja omat treenit päälle, Peppina kertoo hengästyttävästä aikataulustaan.

”Kesän omatoimitreenit ovat ihan eri maailma verrattuna siihen, että menet hallille muiden kanssa.”

Taitoluistelussa kilpailukausi keskittyy talvikauteen, joten kevään niin sanottu off-season keskittyy peruskunnon, fysiikan sekä uusien ohjelmien rakentamiseen. Team Uniquella kesätauko alkoi toukokuun lopussa ja jatkuu heinäkuun puoliväliin asti.

– Helpottaa kieltämättä arkea, kun on enemmän vapautta työvuoroihin ja omiin menoihin. Kesän omatoimitreenit ovat ihan eri maailma verrattuna siihen, että menet hallille muiden kanssa, Peppina sanoo.

Treenit eivät siis suinkaan jää tauolle, vaikka jäähallielämä väistyykin hetkeksi. Kesällä on tärkeää rakentaa peruskuntoa talven intensiivisempää kisakautta varten. Omien treenien aikatauluttaminen tuo kuitenkin vapautta arkeen, ja työvuorojakin on helpompi sopia.

– Kesän jälkeen alkaa pitkä kausi, joten nyt on hyvä aika kehittää peruskuntoa ja tehdä pohjatyötä talvea varten, Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvä Reetta Säilä sanoo.

Silloin tällöin saatetaan lenkkeillä myös joukkuekaverin kanssa, mutta pääosin jokainen motivoi itse itsensä omatoimisiin treeneihin.

– Kun kesällä on vihdoin myös vapaa-aikaa, menee muokkareiden aikataulut kyllä helposti ristiin, Peppina toteaa.

Kesätyö puissa kiipeillen

Peppina pääsi töihin Zippylle samaan aikaan kun aloitti uransa SM-senioreissa. Reetta sen sijaan on ensimmäistä kesää Zippyllä, mutta aiempaa työkokemusta oli jo muun muassa jäätelökioskilta ja lastenhoidosta.

– Sain nopeasti kiinni kaikesta, joten voin jo toimia itsenäisesti. Työstä on hyvä fiilis ja meillä on hyvä ilmapiiri, niin on helppo kysyä myös apua työkavereilta, Reetta kertoo.

Team Uniquen Peppina Snygg ja Reetta Säilä ovat kesätöissä seikkailupuisto Zippyssä.
Team Uniquen Peppina Snygg ja Reetta Säilä ovat kesätöissä seikkailupuisto Zippyssä.

– Itse työ on kivaa. Saa olla ulkona ja liikunnasta kun tykkää, niin mikäs siinä, Peppina lisää.

Työ seikkailupuistossa on monipuolista ja ajoittain varsin fyysistä. Urheilutausta on ehdoton etu työssä, jossa täytyy myös kiipeillä yläilmoissa ja pelastaa kiipeliin joutuneita kiipeilijöitä.

– Hyvä kunto auttaa kyllä. Seisomistakin on paljon, joten on hyvä, että osaa huolehtia kehonhuollosta, Reetta kertoo.

”Asiakaspalvelu on kaikin tavoin opettavaista.”

Pelkkää kiipeilyä työ ei kuitenkaan ole, sillä vuoroihin mahtuu myös paljon asiakaspalvelua, kassatyöskentelyä, avaus- ja sulkutehtäviä, yleisiä huoltotehtäviä sekä ryhmien ohjaamista. Kokemusta kertyy monista tärkeistä työssä kuin työssä tarvittavista taidoista.

– Asiakaspalvelu on kaikin tavoin opettavaista. Meillä asiakaskunta on pikkulapsista aikuisiin, joten oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. Keväällä käy myös paljon koululaisryhmiä, joten ryhmänohjauksesta kertyy myös hyödyllistä kokemusta, Peppina kertoo.

– Kommunikointitaidot ja ryhmässä toimiminen ovat tärkeitä taitoja. Asiakkaita oppii lukemaan kun tapaa päivittäin paljon erilaisia ihmisiä, mutta urheilusta näitä oppeja on tullut jo aiemmin, 18-vuotias Reetta lisää.

Luistelijoita arvostetaan työelämässä

Kesä on parasta aikaa kerätä uusia kokemuksia ja oppeja kesätöistä, mutta kesätyön hakeminen ei välttämättä ole mutkatonta. Peppinalla ja Reetalla oli hyvä tuuri ja ajoitus, kun Zippyllä oli vapaita paikkoja auki.

– Näin työpaikkailmoituksen netissä ja hain heti. Seuraavana päivänä menin työhaastatteluun ja siitä se ensimmäinen kesä lähti käyntiin, Peppina muistelee uran ensihetkiä.

Reetta niin ikään lähetti hakemuksen kuultuaan ystävältä, että seikkailupuistoon haetaan työntekijää.

– Kuulosti niin mun jutulta, joten päätin heti hakea ja ilokseni sainkin paikan, Reetta kertaa.

Varsinkin ensimmäistä kertaa töitä hakeville työhakemuksen tekeminen voi tuottaa haasteita. Esimerkkejä työssä pärjäämiseen voi löytää kuitenkin muista elämän osa-alueista kuin suoraan työkokemuksista.

– Luistelijoita ja muokkareita arvostetaan kyllä työelämässä, sitä kannattaa ehdottomasti nostaa esiin, Peppina toteaa.

– Ehdottomasti kannattaa ja pitää mainita luistelutausta. Omia vahvuuksia pystyy hyvin avaamaan urheilun kautta ja työtä hakiessa kannattaakin antaa myös perusteluja eikä vain listata hyviä ominaisuuksia, Reetta vinkkaa.

Joukkueurheilun kautta voi perustella esimerkiksi ryhmässä toimimisen taitoja ja kommunikointikykyjä tai kilpaurheilun kautta pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta. Lisäksi opintojen ja kilpaurheilun yhdistäminen kertoo kyvystä itsensä johtamiseen ja ajanhallintaan

Lepoa ei saa unohtaa

Peppina ja Reetta ovat kumpikin tottuneet aikataulutettuun elämään, joten kiireinen arki ei yllätä kesälläkään. Kumpikin suunnittelee tekevänsä keskimäärin neljää työvuoroa viikkoon, mutta välillä vuoroja on enemmänkin.

– Pakosti tulee väsymystä silloin tällöin, mutta toisaalta opiskelut ja talven kisakausi verottavat enemmän henkisesti, joten tämä on myös hyvää vaihtelua siihen, Peppina sanoo.

Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen on molemmille tuttua, ja koulunpenkillä istumiseen verrattuna aktiivinen ulkotyö seikkailupuistossa on myös virkistävää.

Team Uniquen Peppina Snygg ja Reetta Säilä ovat kesätöissä seikkailupuisto Zippyssä.
Team Uniquen Peppina Snygg ja Reetta Säilä ovat kesätöissä seikkailupuisto Zippyssä.

– Treenien ja työn yhdistäminen on tuntunut tosi hyvältä. Meillä on myös töissä joustavaa vuorojen kannalta, joten rankempia viikkoja voi ennakoida pyytämällä vapaapäivän, Reetta sanoo.

”Haluan kokea kaikki ne helmet, mitä luistelu antaa ja nauttia siitä niin kauan kuin siltä tuntuu.”

Vaikka kiireinen arki menisi jo rutiinilla sekä tuntuisi mielekkäältä, ei lepoa sovi silti unohtaa. Sekä Peppiina että Reetta suunnittelevat kesälle ulkomaanmatkaa ja täyttä lomaviikkoa, jotta arjen kiireistä pääsee irtautumaan 100-prosenttisesti.

– Ehdottomasti pitää ladata akkuja pitkää ja pimeää talvea varten. Se on ihan yhtä tärkeää, Peppina toteaa.

Kesän jälkeen siirrytään intensiivisempään luistelukauteen, mutta työvuorojakin voi tehdä viikonloppuisin vielä syksyyn asti. Lähitulevaisuuden haaveet keskittyvät toistaiseksi luisteluun, mutta muitakin tulevaisuudennäkymiä on pohdittu.

– Käyn lukiota neljässä vuodessa, joten vielä ehtii miettiä jatko-opiskeluja. Haluaisin kuitenkin tulevaisuudessa tehdä työtä ihmisten parissa. Zippyllä on ihana päästä juttelemaan ihmisten kanssa ja varsinkin innostuneiden pienten juttuja on hauska kuunnella, Reetta kertoo.

Peppinalla seikkailuohjaajan uraa on jo takana muutamalta vuodelta, joten seuraavana vuonna tähtäimessä ovat oman alan työt ja kokemuksen kartuttaminen. Suurimmat haaveet liittyvät kuitenkin tällä hetkellä luisteluun.

– Haluan kokea kaikki ne helmet, mitä luistelu antaa ja nauttia siitä niin kauan kuin siltä tuntuu. Joskus kun oma luistelu-ura päättyy, haluan tavalla tai toisella lajin pariin jäädä, Peppina sanoo.