Henkilöt

EM-kilpailut kotijäällä kauden kruunu

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis hiovat kisakuntoa mitalijahtiin

4 tammikuun, 2023 Marita Kokko Antti Lehto ja Jari Marttila

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis viimeistelevät parhaillaan kisakuntoaan ja ohjelmiaan kauden kruunaaviin EM-kilpailuihin Espoossa. Arvokilpailut kotijäällä on kauden huipentuma, joka voi tuoda suomalaisille paikan palkintokorokkeella.

– Niin kuin monelle muullekin parille, sillä kisa on timantinkova ja tasainen, Matthias Versluis muistuttaa.

– Keskitymme omiin suorituksiin. Odotamme kovasti kilpailua ja esiintymistä kotiyleisön edessä. Haemme onnistumista molemmissa ohjelmissa niin, että saamme näytettyä maksimin suorituksissa ja nautittua ohjelmista, Juulia Turkkila sanoo muidenkin huippu-urheilijoiden tapaan tuloksia ennakoimatta.

Suomalaisparin alkukausi on ollut vahvasti nousujohteinen. He voittivat pronssimitalit syksyn Finlandia Trophyssa lokakuussa kuten myös Kansainvälisen luisteluliiton Grand Prix -kilpailuissa Espoossa marraskuussa.

”Ensimmäinen Grand Prix -kilpailun mitali on suurin saavutuksemme tähän asti.” 

Joulukuussa käydyissä jääntanssin SM-kilpailuissa he ylittivät ensimmäisen kerran 200 pisteen rajan ja uusivat samalla odotetusti Suomen mestaruutensa.

– Ensimmäinen Grand Prix -kilpailun mitali on suurin saavutuksemme tähän asti. Hyvältä tuntui myös voitto viime kaudella Nebelhorn Trophyssa, joka toi meille paikan kevään olympialaisiin Pekingissä. Se on yksi merkittävimmistä saavutuksistamme, Juulia arvioi.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sijoittuivat kolmansiksi Grand Prix Espoo -kilpailussa marraskuussa.
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sijoittuivat kolmansiksi Grand Prix Espoo -kilpailussa marraskuussa.

Toistoja ja pientä hiomista

Joulun alla jäätanssijat pääsivät lepäämään ja keräämään voimia. Perustreeni kohti mahdollisimman hyvää kisakuntoa jatkui heti pyhien jälkeen.

– Mitään suurempia uudistuksia ei ohjelmiin enää tarvitse tehdä, sillä ennen SM-kilpailuja teimme muutoksia erityisesti rytmitanssiin. Nyt tarvitaan vain toistoja ja pientä hiomista, Matthias kertoo.

– Seuraavat viikot teemme töitä vielä videoiden kanssa. Katsomme harjoitusvetojen pieniä yksityiskohtia videoilta ja pyrimme siistimään kaikkia tarkkoja juttuja, Juulia kuvaa.

”Ohjelmien yksityiskohdat pyritään kuitenkin saamaan toistoilla niin automaattisiksi, että kokonaissuorituksessa pääsee flow-tilaan.”

Jäätanssi on katsojalleen kevyttä ja kaunista balettia jäisellä parketilla. Sulavan liikekielen takana ovat kuitenkin tarkat vaatimukset sekunnilleen toteutuvista elementeistä ja terän asennoista.

– Yksityiskohdilla on todella välillä. Ohjelmien yksityiskohdat pyritään kuitenkin saamaan toistoilla niin automaattisiksi, että kokonaissuorituksessa pääsee flow-tilaan, tunnelmaan ja tunteeseen, Juulia kertoo.

Matthias painottaa musiikin merkitystä flown tukena.

– Kun esimerkiksi nosto menee tismalleen oikein musiikkiin, tietää, että kestokin osuu kohdalleen.

Lisää tilaa luovuudelle

Jäätanssin rytmitanssiin on tänä vuonna haettu lisää tanssillisuutta.

– Se on meille hyvä suuntaus, mutta toivon, että myös luistelullista puolta pystyy näyttämään ohjelmissa ja sitäkin arvostetaan. Toisaalta jäätanssin mielenkiintoa lisää luovuus, jota pystyy nykyisissä koreografisissa askelsarjoissa näyttämään enemmän.

”Laji on Juulian ja Matthiaksen mukaan muuttumassa entistä ystävällisemmäksi yleisölle.”

Matthias luonnehtii jäätanssin olevan nyt vapaampaa, rennompaa ja hauskuttavampaakin verrattuna aikaan, jolloin mukana olivat pakolliset tanssit.

– Niissä joutui keskittymään todella tarkasti terän asentoon, josta taas yleisö ei näe mitään.

Laji on Juulian ja Matthiaksen mukaan muuttumassa entistä ystävällisemmäksi yleisölle. He toivovat, että luovuudelle on tilaa tulevaisuudessa yhä enemmän.

Kisajännitys on tuttu juttu

Vielä paria ei tuleva arvokilpailu jännitä, sillä sen verran on vielä aikaa tammikuun 27.–28. päivään, joina jäätanssin Euroopan mestaruudet ratkotaan.

Normaali kisajännitys tulee sitten kisoissa, mutta se on tuttu fiilis molemmille monelta vuodelta yksinluistelijoina ja nyt jo kuuden vuoden ajalta jäätanssissa.

Matthias suitsii kisapäivien jännitystä käymällä kävelyllä ulkona itse kisaa miettimättä. Ajatuksia kääntävät rentoon oloon esimerkiksi musiikki, leffat tai videot.

Juulia yrittää kisapäivinä ottaa pienet päiväunet.

– Vaikkei unta saisikaan, niin kroppa ja mieli ainakin lepäävät. Tietenkin aikaa kuluu, kun laittaa hiukset ja meikit. Katson välillä myös videoita tai Netflixiä, jotka vievät ajatukset pois itse kilpailusta.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis iloitsevat hyvästä suorituksesta valmentajiensa Neil Brownin (vas.) ja Maurizio Margaglion kanssa Grand Prix Espoo -kilpailussa.
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis iloitsevat hyvästä suorituksesta valmentajiensa Neil Brownin (vas.) ja Maurizio Margaglion kanssa Grand Prix Espoo -kilpailussa.

Menestys vaatii palautumista

Molemmat korostavat palautumisen tärkeyttä huippu-urheilussa. Uran edistymisen myötä he kiinnittävät enemmän ja enemmän huomiota lepoon ja ravintoon.

– Kun on levännyt hyvin, on myös energinen treeneissä. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän palautumiseen osaa kiinnittää huomiota. On myös vähitellen oppinut lukemaan omaa kehoaan ja kuuntelemaan sen viestejä, Juulia kertoo.

Matthias havaitsi syksyllä päättyneen asepalveluksen aikana, miten tärkeää on kuunnella omaa kroppaansa.

– Urheilujoukoissa palveleminen mahdollistaa oman lajin treenaamisen, mutta piti tarkasti seurata, että ehti palautua riittävästi. Minulla oli kesällä tosi rankkaa, kun samaan aikaan piti rakentaa kuntoa omaan lajiin ja osallistua aselajin harjoituksiin metsässä. Yhdessä vaiheessa piti jo painaa stoppia urheiluharjoituksissa, että ehti kunnolla palautua.

Parin kevät- ja kesäharjoitukset olivat Matthiaksen armeijakuukausina aivan toisenlaiset kuin normaalisti.

– Mutta siitä selvittiin, ja kisakausi on edennyt hyvin, Matthias huokaisee.

Arvokisoissa huippuyleisö

Pian alkavien Euroopan mestaruuskilpailujen jälkeen seuraavat arvokisat on MM-jäällä Japanin Saitamassa. Juulia ja Matthias odottavat innolla myös tätä kilpailua maaliskuussa.

He osallistuivat jo vuoden 2019 MM-kilpailuihin Japanissa ja kertovat kisakokemuksen olleen uskottoman hieno. Halli oli täynnä yleisöä, joka kannusti innokkaasti kaikkia.

– Tietysti meille EM-kilpailut kotijäillä on ainutlaatuinen mahdollisuus, mutta on hienoa päästä myös kisaamaan Japaniin. Hieno yleisö luvassa kevään molempiin arvokilpailuihin, Juulia summaa.

”Tietysti meille EM-kilpailut kotijäillä on ainutlaatuinen mahdollisuus.”

Kaikki arvokisat ovat kuitenkin vain välietappeja matkalla kohti Juulian ja Matthiaksen kirkkainta päämäärää, talviolympialaisia Italiassa 2026.

– Se on päätavoitteemme edelleen, Juulia Turkkila sanoo.


Jäätanssin rytmitanssi luistellaan EM-kilpailuissa perjantaina 27.1. Vapaatanssin vuoro on lauantaina 28.1. Liput Espoo Metro Areenalla järjestettäviin EM-kilpailuihin myy Ticketmaster.

Lue myös