Henkilöt

Espoolainen Lumineers uskaltaa unelmoida isosti

2 lokakuun, 2018 Katariina Kivimäki Sari Niskanen

Suomalaisen muodostelmaluistelun nuorimman seniorijoukkueen Lumineersin ensimmäinen kausi sujui upeasti ja joukkue saavutti itsellleen asettamansa tavoitteet. Myös valmentaja Maikki Merilehto on tyytyväinen, vaikka hän kuvaileekin uuden joukkueen perustamista aikamoiseksi pyöritykseksi.

– Joukkueen kokoaminen oli jännittävää. Onneksi en etukäteen tiennyt, kuinka paljon se vaatisi. Teimme valmennusparini Liisan (Lakela) kanssa töitä tunteja laskematta.

Nuori joukkue on hitsautunut hyvin yhteen.

Valmentajakaksikon työ palkittiin kauden lopuksi, kun kaikki luistelijat halusivat jatkaa joukkueessa seuraavalla kaudella. Vain yksi joutui myöhemmin luopumaan paikastaan, kun opiskelupaikka lääketieteellisessä varmistui toisessa kaupungissa.

–  Onnistuimme luomaan joukkueelle yhtenäisen kulttuurin, jossa kaikilla on hyvä olla, Merilehto iloitsee.

Joukkueen koko on kasvanut tälle kaudelle vain hieman. Nyt mukana on 23 luistelijaa.

–  Saimme vahvistusta Jyväskylän ja Tikkurilan juniorijoukkueista sekä jäätanssijan Helsingin Luistelijoista. Meillä on hyvä henki ja uudet jäsenet ovat solahtaneet joukkueesemme hienosti, Lumineers-kapteeni Kira Ulfves kertoo.

Tavoitteet korkealla

Lumineersin ensimmäisellä kaudella valmentajakaksikko keskittyi  hyvän pohjan rakentamiseen ja joukkueelle ominaisen tyylin luomiseen. Tähän kauteen lähdettiin siitä, mihin viimeksi jäätiin – tai ei ihan, sillä Liisa Lakelan perhe kasvoi pienellä tyttövauvalla kesän lopulla. Tällä kaudella hän osallistuu valmentamiseen, minkä äitiysvapaaltaan ehtii.

– Nyt on ihan eri fiilis valmentaa. Perusasiat ovat kunnossa, puhumme samaa (luistelu)kieltä ja tunnemme toisemme, pohtii Merilehto, joka on saanut valmennustiimiinsä Henriikka Latvan Espoon Jäätaitureista.

Takaa-ajoasemasta kauteen starttaava Lumineers uskaltaa unelmoida isosti: tavoitteena on luistella MM-kotikisoissa.

”Kehittymisen kannalta ei ole järkeä unelmoida piste-eron kapenemisesta muihin joukkueisiin nähden.”

– Meillä on samanlaiset tavoitteet ja unelmat kuin muilla seniorijoukkueilla. Se inspiroi ja vie meitä eteenpäin. Kehittymisen kannalta ei ole järkeä unelmoida piste-eron kapenemisesta muihin joukkueisiin nähden, Merilehto miettii.

Vastakohtien ohjelmat

Lumineersin ohjelmat ovat rakentuneet tällä kaudella valmentajakolmikon voimin. He ovat saaneet apua koreografioidensa liikekieleen myös balentinopettaja Riina-Kaisa Huovilalta.

Valmentaja Merilehto suhtautuu innostuneesti elementtiuudistuksiin, vaikka ne välillä stressaavatkin.

– Vaikeat elementit vievät lajia eteenpäin ja kehittävät yksilötaitoja. Ne ovat tervetulleita uudistuksia, mutta näyttävät hyvältä vasta loppukaudesta, Merilehto sanoo.

Tällä kaudella Lumineersin ohjelmat ovat toistensa vastakohdat. Lyhytohjelmaa säestää moderni musiikki, mutta teema on synkkä ja mustanpuhuva. Vapaaohjelma puolestaan on hyvin klassinen ja kepeä kuin ilma.

– Kun ohjelmat ovat toistensa vastakohdat, ne antavat luistelijoille mahdollisuuden erityyppiseen liikekieleen ja tulkintaan.

Myös kapteeni Ulfves on tyytyväinen uusiin ohjelmiin.

– Olemme kehittyneet paljon viime kaudesta muttemme pääse helpolla. Sekä lyhyt- että vapaaohjelma ovat nyt vaikeampia.


Lue myös, millä mielellä Helsinki RockettesMarigold IceUnity ja Team Unique valmistautuvat kauteen ja MM-kotikisoihin.


Tule katsomaan lauantaina 6.10.2018 Finlandia Trophy Espooseen, kun muodostelman SM-seniorijoukkueet Helsinki Rockettes, Team Unique, Magigold IceUnity ja Lumineers avaavat kilpailukautensa.