Tapahtumat

Valoa, iloa ja taitoa

7 kesäkuun, 2017

Tärkeä ennakkovaroitus jokaiselle taitoluistelun MM-kisojen avajaisiin 29. maaliskuuta saapuvalle katsojalle: et pysty villeimmissäkään kuvitelmissasi arvaamaan, mitä kaikkea saat kokea!

Helsingin MM-kisojen avajaisia kelpaa kuvaamaan vain yksi ainoa sana: spektaakkeli. Avajaisten ajan liikutaan koko ajan jäällä, jään ympärillä katsomoita myöten ja lisäksi myös noustaan ilmaan. Vain Hartwall Arenan katto on ollut avajaissuunnittelijoiden ideoinnin rajana.

Avajaisshow’n ydin on taitavan taitoluisteluviisikon aikaansaannosta. Sini Aarnio-Kurki, Paulina Carlson, Tiina Haimi, Evelina Lorek ja Nina Sandsund valitsivat teemaksi ”valon”. Teeman myötä Hartwallin katon alle tuodaan avajaisissa Suomen ainutlaatuinen luonto ihanimmillaan.

Valon teemaa varioivat niin avajaisjäällä nähtävät 170 luistelijaa kuin avajaisiin osallistuvat Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijat Tiina Myllymäki ja Michal Krčmář sekä lähes kolmekymmentä balettioppilasta. Balettilaiset levittäytyvät ympäri areenan.

Tanssijoiden koreografina ja samalla avajaisista päävastuussa olevan viisikon tärkeänä yhteistyöhenkilönä ja tukena on toiminut kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve.

Tuikitärkeän lisän valon teemaan tuo musiikki. Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen ovat säveltäneet musiikkiteoksen varta vasten avajaisiin. Teemaa tukee myös MM-kisojemme tunnusbiisi ”Light Up the Ice”, jonka Diandra esittää avajaisissa livenä.

Tunnusbiisiin on rakennettu myös kisatanssi, josta riemuitaan koko areenan väen voimin aina avajaisista lähtien.
Avajaisten luistelijat on koottu laajalti. Näyttävistä muodostelmaosioista vastaavat kolmen seuran joukkueet. Yksinluistelijoiden ydin koostuu hieman laajennetusta nuorten maajoukkueestamme.

Merkittävässä roolissa ovat myös jäätanssijamme Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä junioreiden MM-kilpailuista avajaisten kenraaliharjoituksiin kiiruhtava Monica Lindfors yhdessä nykyisin lajin valmentajana toimivan Ossi Kanervon kanssa. Jäätanssijamme esiintyvät myös yhdessä balettilaisten kanssa.

Jo aiemmin on paljastettu se salaisuus, että avajaisissa esiintyvät myös Laura Lepistö ja Kiira Korpi. Avajaisissa kannattaa kuitenkin olla silmä tarkkana, sillä mukana on visusti salassa pidettyjä jääesiintyjiä. Vinkkinä voi sanoa, että kannattaa heti katsastaa jäälle ilmestyvän luistimet. Taitoluistelu ei ole ainoa jäälaji, jota Hartwallin avajaisissa nähdään.

Entä mitä sitten tapahtuu MM-jään yläpuolella ilmassa? Sen näet 29. maaliskuuta kello 17.15 alkavissa avajaisissa.

teksti Kaisa Viitanen | kuva Sari Niskanen
Taitoluistelu-lehti 2/2017

[divider]MM-viikon kisaohjelma[/divider]

Maanantai 27.3.2017
Harjoituksia koko päivän

Tiistai 28.3.2017
Harjoituksia koko päivän

Keskiviikko 29.3.2017
Harjoituksia aamulla
10.15–16.30 Naisten lyhytohjelma
17.15–17.45 Avajaiset
18.10–22.00 Parien lyhytohjelma

Torstai 30.3.2017
Harjoituksia aamulla
12.30–17.40 Miesten lyhytohjelma
18.55–22.00 Parien vapaaohjelma ja palkintojenjako

Perjantai 31.3.2017
Harjoituksia aamulla
11.00–16.15 Jäätanssin lyhyttanssi
18.00–22.00 Naisten vapaaohjelma ja palkintojenjako

Tapahtumalava
17.15 Pariluistelun pikkumitalien jako

Lauantai 1.4.2017
Harjoituksia aamulla
10.50–15.00 Miesten vapaaohjelma ja palkintojenjako
16.35–20.00 Jäätanssin vapaatanssi ja palkintojenjako

Tapahtumalava
15.45 Naisten pikkumitalien jako

Sunnuntai 2.4.2017
14.00–16.30 Loppunäytös

Tapahtumalava
12.45 Miesten pikkumitalien jako