Tapahtumat

Suomalaisluistelijat palasivat kilpajäille Tallinnassa

Ounasvuori, Virtanen ja Jyrkinen viidenneksi Tallink Hotels Cupissa

21 helmikuun, 2021 STLL Antti Lehto

Suomalaiset yksinluistelijat palasivat kolmen kuukauden tauon jälkeen kilpajäille Virossa luisteltavassa Tallink Hotels Cup -kilpailussa.

Seniorinaisilla epäonnea hyppyelementeissä

Oona Ounasvuori sijoittui Tallink Hotels Cupin seniorinaisten sarjassa viidenneksi pistein 155,75. Vaikeimmalla eli nelostasolla kaikki piruettinsa pyörinyt Ounasvuori joutui helpottamaan muutamia hyppyelementtejään ja osa suunnitelluista hyppy-yhdistelmistä jäi tänään tekemättä, mikä näkyi pistesaaliissa.

– Pitkän tauon jälkeen ihan ok suoritus, vaikka virheet jäivätkin harmittamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain tehtyä vapaaohjelmaan ihan hyviäkin elementtejä, Ounasvuori sanoo.

Laura Karhunen sijoittui kilpailun seitsemänneksi pistein 139,34. Myös Karhusella oli tänään epäonnea hyppyelementeissä, joista kolmoisflippi ja -ritti päättyivät kaatumiseen. Sen sijaan myös Karhusen piruetit pyörivät laadukkaasti nelostasolla läpi ohjelman.

Kilpailun voitti Viron Eva-Lotta Kiibus 190,23 pisteellä.

Suomalaismiehillä tasainen taisto

Seniorimiesten sarjassa Valtter Virtanen sijoittui viidenneksi 172,40 pisteellä. Vain muutamalla sadasosalla Virtasen taakse kuudennelle sijalle jäi omaa piste-ennätystään roimasti korottanut Makar Suntsev, joka keräsi 172,00 pistettä. 16-vuotias Suntsev loisti jo lauantaina lyhytohjelmajäällä tehtaillen uudet ennätyspisteensä 65,69 ja sijoittuen lyhytohjelmakilpailun neljänneksi.

– Enkkapisteet paranivat 15 pisteellä, joten oma tavoitteeni tuli melkein saavutettua, vaikka MM-kilpailuihin vaadittavat tekniset pisteet jäivät vielä saamatta, Suntsev iloitsi.

”Tämä ei ollut kovin kummoinen suoritus. Energiat olivat vähissä, enkä saanut itseäni terävään iskuun.”

Kansainvälisen luisteluliiton määrittämiä vapaaohjelman teknisiä pisterajoja hakenut Virtanen väläytteli jäällä vahvaa piruetti- ja askelosaamistaan, mutta joutui taipumaan hypyissä. Teknisten pisteiden raja ei tässä kilpailussa mennyt rikki, mutta jo aikaisemmin Kansainväliselle luisteluliitolle virtuaalinäyttönä onnistuneen vapaaohjelman luistellut Virtanen on toiveikas rajojen rikkomisen suhteen. Tuloksia virtuaalinäytöstä odotetaan ISU:lta lähiaikoina.

– Tämä ei ollut kovin kummoinen suoritus. Energiat olivat vähissä, enkä saanut itseäni terävään iskuun. Toivon kuitenkin, että MM-kisarajat rikkoutuvat virtuaalinäytön suorituksen perusteella, Virtanen pohtii.

Janna Jyrkinen Tallink Hotels Cup Kuva Antti Lehto
Janna Jyrkinen

Kilpailun voiton vei Viron Aleksandr Selevko 224,93 pisteellä.

Jyrkinen viidenneksi juniorityttöjen kilpailussa

Juniorityttöjen sarjassa Janna Jyrkinen sijoittui viidenneksi pistein 136,33.

Varmana hyppääjänä tunnetun Jyrkisen ohjelmaan osui tällä kertaa kaksi kaatumista kolmoislutzin ja kolmoissalchow-kolmoistulpin päädyttyä jään pintaan. Kaksoisaxelit, kolmoisritti sekä kolmoisritti-kaksoistulppi-kaksoisritti-yhdistelmä sujuivat sen sijaan ongelmitta. Näyttävän kolmoisflipin perään hypätty kolmoistulppi jäi kierroksiltaan hieman vajaaksi.

Kilpailun voiton nappasi Liettuan Jogaile Aglinskyte 149,20 pisteellä.

Vaikka Jyrkinen jäi kauden parhaastaan 17 pistettä, ylitti hän silti reippaasti sekä lyhty- että vapaaohjelmassaan Kansainvälisen luisteluliiton määrittelemät junioreiden MM-kilpailuihin vaadittavat teknisten pisteiden minimirajat. Pisteet ovat voimassa myös kaudella 2021–2022. Vuoden 2021 junioreiden MM-kilpailut on Kansainvälisen luisteluliiton toimesta peruttu.

Tallink Hotels Cup -kilpailun tulokset.