Tapahtumat

ISU auttaa kansainvälisiä luistelijoita

MM-pisterajat rikki virtuaalisesti

helmikuu 13, 2021 Kaisa Viitanen STLL

Vielä ei tiedetä, voidaanko taitoluistelun Tukholman MM-kisat pitää maaliskuussa, mutta Kansainvälinen luisteluliitto ISU tekee kaikkensa auttaakseen luistelijoita. Osa niistä luistelijoista, joilla ei vielä ole kisoihin vaadittavia teknisiä pisteitä, antaa virtuaalitestejä. Suomesta mukana ovat Valtter Virtanen ja Laura Karhunen.

Korona kurittaa kansainvälistä taitoluistelua lujalla kädellä. Vain harvoja kilpailuja on koko kauden aikana pystytty järjestämään, ja lajin arvokilpailut on keväältä peruttu lukuun ottamatta yksin- ja pariluistelun sekä jäätanssin MM-kilpailuja. Ne on tarkoitus pitää 22.–28. maaliskuuta Tukholmassa.

Ruotsin MM-kilpailut ovat poikkeuksellisen tärkeät siksi, että niiden perusteella tulisi jakaa valtaosa taitoluistelun maapaikoista Pekingin talviolympialaisiin. Lopuista on määrä kilpailla alkusyksystä olympiavalintakilpailussa.

ISU on tässä kuussa julkaissut joukon erikoissääntöjä MM-Tukholmaa varten. Ne koskevat ohjelmien teknisten pisteiden rajoja, jotka pitää olla ylitettyinä, jos mielii MM-jäälle.

”Kokemus oli tietysti vähän outo, vain kolme kameraa ja minä hallissa, mutta sain silti ihan kivan kisafiiliksen päälle.”

Normaalisti luistelijoiden pitää saavuttaa MM-kisoihin vaadittavat pisterajat joko kuluvalla tai sitä edeltävällä kaudella, ja näytön paikaksi kelpaavat vain tietyt ISU:n alaiset kilpailut. Nyt kuitenkin maailmassa on paljon luistelijoita, joilta näytöt puuttuvat tai aiemmat näytöt ovat ehtineet vanheta. Siksi ISU on laatinut kolme tärkeää poikkeusta.

Tukholman kilpailuihin kelpaavat myös toissa kauden eli kauden 2018–2019 näytöt. Nuoret, vasta seniorisarjaan siirtyvät luistelijat voivat hyödyntää juniorisarjassa tekemiään pisteitä, vaikka normaalisti MM-rajoja on voinut ylittää vain aikuisten kilpailuissa.

Lisäksi ISU on rakentanut mahdollisuuden eri maiden luistelijoille antaa näyttöjä virtuaalisesti tarkoin ehdoin. Maat voivat käyttää tätä mahdollisuutta vain 1–2 luistelijan kohdalla sarjoittain, riippuen maan edustuspaikkojen määrästä MM-kisoissa.

ISU:n hallitus päättää Tukholman MM-kisojen kohtalosta lopullisesti 2. maaliskuuta, kun on saanut eri maiden ilmoittautumiset.

Hyvä flow testissäkin

ISU:n jäsenliitot eri maissa ovat tarttuneet virtuaalinäyttöihin hanakasti. Myös Suomen Taitoluisteluliitto käyttää mahdollisuutta kahden urheilijan hyväksi.

Suomella on mahdollisuus lähettää MM-kisoihin yksi naisluistelija, yksi miesluistelija ja yksi jäätanssipari. Pariluistelijoita Suomella ei ole. Suomen valintasääntöjen mukaan MM-kisoihin valitaan kustakin sarjasta parhaan season’s best -tuloksen tehnyt kilpailija.

Suomen naisista parhaat SB:t ovat tällä hetkellä Emmi Peltosella (167,57) ja Jenni Saarisella (163,87). Heillä molemmilla ovat myös MM-kisoihin vaadittavat tekniset pisteet suoritettuina.

”Se, että testini valvojana toimi Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen, oli mentaalisesti tärkeä, antoi lisää potkua.”

SB-listalla kolmantena on Laura Karhunen, jolta puuttuvat vielä vapaaohjelman pisteet, joten Taitoluisteluliitto tarjosi virtuaalimahdollisuuden hänelle.

– Kokemus oli tietysti vähän outo, vain kolme kameraa ja minä hallissa, mutta sain silti ihan kivan kisafiiliksen päälle. Ohjelman keskivaiheelle tuli pari helpotusta, joten saan jännittää tulosta. Mutta vaikka MM-pisteitä ei nyt tulisikaan, virtuaalitesti oli hyvä harjoitus, Laura kertaa virtuaalinäytön sujumista.

Suomen Taitoluisteluliiton tuore puheenjohtaja Janne Korhonen oli valvomassa, kun Valtter Virtanen tavoitteli MM-pisterajojen rikkomista.
Suomen Taitoluisteluliiton tuore puheenjohtaja Janne Korhonen oli valvomassa, kun Valtter Virtanen tavoitteli MM-kilpailuihin vaadittavia teknisiä pisteitä.

Ainoa miesluistelijoistamme, joka on jo aiemmin ylittänyt MM-rajat, on Roman Galay. Hän ei kuitenkaan ole voinut kauden aikana kilpailla ensin vanhan selkävamman ja sen jälkeen pikkutärskyjen vuoksi. Viimeinen niitti MM-kisahaaveille tuli pari viikkoa sitten, kun Galay kaatui treenijäällä ja jumiutti pahasti selkänsä.

Kauden paras SB-tulos on Valtter Virtasella (174,91), jolla kuitenkin on Lauran lailla vapaaohjelman raja rikkomatta. Valtter sai paikan virtuaalinäyttöön ja piti testiä todella mielekkäänä.

– Suoritukseni oli niin hyvä, että minun kai kannattaisi jatkossakin kilpailla vain virtuaalimaailmassa, Valtter myhäili testiluistelunsa jälkeen.

– Vaikka tein testin omassa kotihallissani, se ei tuntunut vain normaalitreeniltä, vaan pääsin hyvään flow-tilaan, jossa ei kuitenkaan ollut normikilpailun mahdollista liiallista jännitystä. Se, että testini valvojana toimi Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen, oli mentaalisesti tärkeä, antoi lisää potkua.

Jäätanssissa Suomi ei hyödynnä virtuaalimahdollisuutta. Tämän kauden selkeä SB-ykkönen ovat Juulia Turkkila Matthias Versluis (189,54). Parilla on ennestään MM-rajat komeasti ylitettyinä. Suomalaisparit eivät enää kilpaile ennen Suomen MM-valintoja.

Jännät viikot edessä

Virtuaalinäytöt tehdään tarkasti ohjeistettuina ja valvottuina. Luistelijoilla on aikaa virtuaalinäyttöjensä tekemiseen 19. helmikuuta asti. Videoille tallennetut näytöt arvioivat sarjoittain kootut, eri maita edustavat arvovaltaiset paneelit, jotka ilmoittavat testin tulokset viimeistään 1. maaliskuuta. Pidetään siis peukkuja Lauralle ja Valtterille!

Suomessa riittää lajifaneille muutakin jännitettävää, sillä lähiaikoina on tarkoitus käydä kaksi kansainvälistä kilpailua, joissa on mukana MM-valintojenkin osalta mielenkiintoisia suomalaisluistelijoita.

Tämän viikon lopulla on määrä kilpailla Tallink Hotels Cup. Suomalaisnaisista Tallinnaan ovat suuntaamassa sekä Laura Karhunen että Suomen SB-tilastossa heti Lauran jälkeen neljäntenä oleva Oona Ounasvuori. Suomen miehistä mukana ovat Valtter Virtanen ja syksyllä hienoa nousukuntoa osoittanut Makar Suntsev.

Helmikuun viimeisinä päivinä on puolestaan tarkoitus luistella Hollannissa Challenge Cup, jonka luistelijalistalla on myös tunnettuja kansainvälisiä nimiä. Naisten ilmoittautumislistalla suomalaisista on mukana Jenni Saarinen, miehissä Valtter Virtanen.

Suomen Taitoluisteluliitto tekee omat päätöksensä MM-edustajista viimeistään tämän kilpailun päättymispäivänä 28. helmikuuta.


Lue lisää:

ISU:n poikkeussäännöt Tukholman MM-kisojen teknisistä pisteistä.

Suomen Taitoluisteluliiton arvokilpailujen valintakriteerit.