Tapahtumat

Juniorisarjan johdossa venäläinen Junost

Suomella kaksoisjohto seniorisarjassa Marie Lundmark Trophyssa

22 tammikuun, 2022 STLL Sari Niskanen ja Ville Vairinen

Kansainvälinen muodostelmakilpailu Marie Lundmark Trophy alkoi tänään Turussa kovatasoisella senioreiden ja junioreiden lyhytohjelmalla sekä Noviisien vapaaohjelmalla. 

Senioreiden kilpailuun saatiin edustus kolmesta maasta. Suomalaiset veivät kaksi kärkisijaa, sillä Team Unique johtaa ja Helsinki Rockettes peesaa kahden ja puolen pisteen päässä. Kolmanneksi parhaasta suorituksesta vastasi kansainvälisten kilpailujen ensikertalainen, Venäjän Junost Senior.

Team Uniquen Merci ohjelma on sujunut tasaisen varmasti kauden aiemmissa kilpailuissa. Turun jäällä nähtiin jälleen tyylikäs ja virheetön ohjelmasuoritus, jota kapteeni Tuuli Mäkinen kutsui tavanomaiseksi treenisuoritukseksi. Team Unique johtaa senioreiden kilpailua lyhytohjelmien jälkeen kauden parhaimmilla pisteillään 78,13.

– Huomenna tavoittelemme vapaaohjelmasta erityisesti teknisten tasojen saavuttamista, jatkoi Mäkinen.

Helsinki Rockettesin lyhytohjelma Femme Fatale sisälsi tänään kaatumisen ja he ovat toisena pistein 75,58. Parannusta joulukuun valintakilpailuihin kertyi reilut kaksi pistettä.

– Lähdemme tavoittelemaan huomiselle kilpailun ykkössijaa, kunhan vapaaohjelman elementit sujuvat mallikkaasti, totesi kapteeni Nona Vihma suorituksen jälkeen

Junost Senior -joukkue nähtiin ensimmäistä kertaa kansainvälisen muodostelmaluistelukilpailun osallistujana, joten päivä oli valssin tahtiin lyhytohjelmaansa luistelleelle joukkueelle ikimuistoinen. Joukkue kertoi olevansa tyytyväinen pisteisiinsä 75,11.

Dream Edgesin lyhytohjelma Prodigy on kehittynyt kauden mittaan ja suoritukseensa tyytyväinen joukkue kirjautti kauden toiseksi parhaat pisteensä 67,72. Sveitsiä edustava Team Starlight Elite oli lyhytohjelmakisan viides pisteillä 46,53.

Juniorisarjan johdossa venäläinen Junost Junior

Juniorisarjaan sallistuu kolme perinteistä muodostelmaluistelumaata Suomi, Venäjä ja Kanada. Kolme kärkijoukkuetta luistelivat puhtaat ohjelmat, joille tuomaristo antoi kosolti laatupisteitä. Sunnuntain vapaaohjelmakilpailuun kärkipaikalta, reilun kolmen pisteen johdossa, lähtee venäläinen Junost Junior pistein 69,83. Joukkueen lyhytohjelma February sisälsi venäläisen muodostelmaluistelun tunnistettavimpia piirteitä: tyylikkään ja viimeistellyn liikekielen sekä pitkähelmaisen kilpailupuvun. Samanlaiset, herkän musiikin tahdissa hulmuavat helmat nähtiin myös Junostin seniorijoukkueella.

Suomalaisjoukkueet Team Mystique ja Team Fintastic totesivat molemmat oman luistelunsa jälkeen, että oli ihanaa päästä luistelemaan pandemian kurittamalla kaudella. Team Mystique sai kilpailukutsun varapaikalta ja valmistautumisaikaa jäi vain hetki. Se ei suoritusvarmuudessa näkynyt, sillä Team Mystiquen Last Breath of Winter sai tuomaristolta kauden parhaat pisteensä 66,46 ja sijoittui kilpailun toiseksi. Team Fintastic on lyhytohjelman jälkeen kolmannella sijalla pistein 62,39. 

Neljännellä sijalla on Team Sunrise-1 Junior Venäjältä ja viidenneksi sijoittui Kanadan Team Gold Ice Junior.

Venäjän Sunrise-2 noviisien voittoon

SM-noviisien sarjaan osallistui seitsemän noviisijoukkuetta. Vaikka joukkueet joutuivat valmistautumaan kilpailuun koronapandemiasta johtuvien lisähaasteiden kera, jäällä nähtiin vauhdikkaita suorituksia ja hienoja onnistumisia.

Kilpailun voittoon nousi Venäjän Sunrise-2 joukkue, jonka Toxic-ohjelma soljui siististi ja tiivistunnelmaisesti erottuen erityisesti liu’ultaan ja näyttävällä liikekielellään. Koreografialtaan kaunis ohjelma keräsi 96,89 pistettä. Valmentaja Tatiana Shikirun oli erityisen onnellinen siitä, että kisat saatiin järjestettyä ja tytöt luistelivat hyvin. 

Toiselle sijalle sijoittui suomalaisjoukkue Finettes, keräten huolellisesti luistellulla The Diary of a Young Girl -ohjelmallaan 88,78 pistettä.

– Teimme omantasoisemme ohjelman ja olemme siihen todella tyytyväisiä, kertoi joukkueen kapteeni Edith Halmström

Kolmanneksi sijoittui Team Dynamique ohjelmallaan The story of Harley Quinn pistein 85,13. Nämä ovat joukkueen kirkkaasti kauden parhaat pisteet. Joukkueen kapteenit Julia Henttonen ja Saaga Kellokoski kertoivat treenanneensa viime viikot todella paljon. 

– Fiilikset ovat nyt todella hyvät ja tältä pohjalta on hyvä lähteä treenaamaan vielä kovempaa kohti tulevia SM-kilpailuja, totesi kapteenisto iloisena ohjelmasuorituksen jälkeen.

Kilpailut jatkuvat huomenna klo 14.00 senioreiden ja junioreiden vapaaohjelmilla.

Tulokset:
Seniorit ja juniorit  
Noviisit 

Kilpailusivut