Ensimmäinen kilpailu uudistuneella arviointijärjestelmällä
Maajoukkueluistelijat kilpailivat viikonloppuna Espoo Metro Areenalla
Alkavan taitoluistelukauden päänäyttämö, Espoo Metro Areena, heräsi henkiin viime viikonloppuna, kun hallissa järjestettiin Suomen Taitoluisteluliiton maajoukkueen Kesäkisa.
Viime viikonloppuna järjestetty Suomen Taitoluisteluliiton maajoukkueen Kesäkisa korvasi edellisinä vuosina järjestetyn maajoukkueen ohjelmakatsastuksen. Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittysen mukaan muutokseen päädyttiin etenkin sen vuoksi, että urheilijat saisivat virallisemman kauden avaustapahtuman. Tämän lisäksi kyseessä oli mainio tilaisuus saada arviot kesäkuussa järjestetyn Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kongressin sääntömuutosten mukaisella arviointijärjestelmällä.
– Saimme kilpailun yhteydessä myös koulutettua arvioijia ennen kuin junioreiden Grand Prix- kilpailut lähtevät käyntiin, Satu sanoo.
Tapahtuma oli tärkeä urheilijoille, sillä kilpailun tulosten pohjalta tehtiin valinnat elokuussa alkaviin junioreiden Grand Prix – kilpailuihin sekä alustavia valintoja muihin ISU:n alaisiin kilpailuihin.
– Luistelijoille ohjelmakatsastukset ovat olleet hieman epävirallisempia tilaisuuksia, sillä niissä on ollut paikalla vain kaksi arvioijaa, joiden kanssa on keskusteltu sekä junioreiden Grand Prix että muiden kilpailuiden urheilijavalinnoista. Tänä vuonna meillä oli virallinen kilpailu, jonka pisteiden pohjalta myös valintojen tekeminen oli selkeämpää, Satu kertoo.
Kesällä Suomen Taitoluisteluliiton Nuorten Olympiavalmentajana aloittanut Sirkka Kaipio piti uutta Kesäkisaa nappivalintana.
– Tapahtuma osoitti urheilijan tämänhetkisen valmiustason, mikä on merkittävä asia, kun valitaan urheilijoita alkukauden kilpailuihin. Varhainen ajankohta myös mahdollistaa sen, että ohjelmat ehditään saattamaan kuntoon ennen kuin kilpailukausi alkaa kunnolla, Sirkka sanoo.
Katsastuksen muuttaminen kilpailuksi on myös muuttanut luistelijoiden asennetta kauden avaustapahtumaa kohtaan.
– Se että tapahtumalla on nyt kilpailustatus, kannusti urheilijoita tekemään paljon töitä. Jäillä on nähty näissä kilpailuissa todella paljon valmiita sekä hyviä kokonaisuuksia, Sirkka iloitsee.
Uudistunut arviointi
Kilpailun tuomarit joutuivat hieman aikaistamaan omaa opiskeluprosessiaan ja opettelemaan uudistunutta arviointia itsenäisesti, sillä kauden avauskoulutukset järjestetään vasta elokuun lopussa. Ylituomari Tarja Ristanen on tyytyväinen siitä, että tuomarit saivat arvokkaan harjoituksen päästessään kokeilemaan uutta arviointia. Hän myöntää kuitenkin suhtautuneensa aluksi jännityksellä uudistuneen arvioinnin käyttämiseen.
– Ensimmäisenä kilpailupäivänä jäi välillä hieman epävarma fiilis, mutta toisena päivänä oli heti jo varmempi sekä selkeämpi olo sen kanssa, miten me arvioimme näitä kolmea komponenttia viiden sijaan, Tarja kertoo.
Tarjan mielestä myös luistelijoiden kannattaa opiskella hieman päivittynyttä arviointijärjestelmää, jotta he pystyvät luistelussaan keskittymään tarvittaviin osa-alueisiin.
– Suosittelen että luistelijat tutustuvat myöhemmin tänä syksynä liiton sivuilla julkaistavaan yksinluistelun arvioinnin ohjeeseen, jotta he oivaltavat, kuinka montaa asiaa me arvioimme tuomareina, Tarja summaa.
Jäätanssijoilla kisa toimi testinä
Jäätanssin Nuorten Olympiavalmentaja Maurizio Margaglio kertoo Kesäkisaan valmistautumisen olleen viime vuoden ohjelmakatsastukseen verrattuna haastavampaa, sillä Juulia Turkkilan pari Matthias Versluis sekä Yuka Oriharan pari Juho Pirinen suorittavat parhaillaan varusmiespalvelustaan.
– Viime vuonna olimme valmiimpia, koska olimme ehtineet harjoitella kevään normaalisti, Maurizio kertoo.
Jäätanssiparit rakensivat ohjelmiaan keväällä tavanomaista ripeämmin, jotta ne olivat valmiina ennen kuin Matthias ja Juho astuivat huhtikuussa palvelukseen. Valmentajan mukaan jäätanssiparit suhtautuivat Kesäkisaan enemmän testinä kuin kilpailuna.
– Saavuimme tähän kilpailuun valmiilla ohjelmilla, mutta koska varsinainen kisakautemme alkaa hieman normaalia myöhemmin. Ehdimme vielä korjata paljon asioita, Maurizio sanoo.
Vaikka varusmiespalvelus on Matthiakselle ja Juholle tärkeä, kausi on jäätanssipareille erilainen poikkeuksellisen tilanteen luomien lisähaasteiden takia. Maurizio kuitenkin uskoo, että Juulia ja Matthias sekä Yuka ja Juho pystyvät kuromaan harjoitteluun syntyneen viiveen umpeen.
– Mielestäni molemmat parit pystyvät selättämään tilanteen luomat haasteet ja ovat matkalla kohti loistavaa kautta, Maurizio päättää.