Tapahtumat

Taitoluistelun EM-kilpailut alkoivat Tallinnassa

Linnea Ceder ja Janna Jyrkinen luistelivat vapaa­ohjelmakilpailuun

29 tammikuun, 2025 JA KUVAT STLL

Taitoluistelun EM-kilpailut alkoivat Tallinnassa suomalaisittain mainiosti. Linnea Ceder luisteli lyhytohjelman 12:nneksi ja Janna Jyrkinen 18:nneksi. Molemmat naiset selvittivät tiensä 24 luistelijan joukkoon ja jatkavat perjantaina käytävään vapaaohjelmakilpailuun.

Linnea Ceder on palannut arvokilpailujäille pitkän tauon jälkeen, mikä aiheutti hänelle ylimääräistä jännitystä. Vaikka Ceder saavutti kauden ennätyspisteensä 54,82, häntä jäi silti harmittamaan pieni haparointi ohjelman ensimmäisessä hypyssä.

–  Jalat eivät tuntuneet vahvoilta, kun jännitin niin paljon. Tästä syystä hyppy lähti niin korkealle, enkä saanut siihen mitään kontrollia. Samalla nautin kuitenkin joka sekunnista, sillä EM-jäälle palaaminen on ihan ainutlaatuista, Ceder summasi.

”En ehkä luottanut tarpeeksi itseeni, kun astuin jäälle.” 

Janna Jyrkisellä on takana tasainen ja hyvä kausi, mutta tänään alun yhdistelmähypyn epäonnistuminen rokotti pisteitä roimasti. Hänen tuloksensa oli 50,30, joka oli lähes seitsemän pistettä vähemmän kuin hänen kauden parhaansa 57,26.

– Pitää vielä vähän prosessoida päivän ohjelmaa. En ehkä luottanut tarpeeksi itseeni, kun astuin jäälle. Kaikesta huolimatta on kiva olla EM-kisoissa kahden vuoden tauon jälkeen. Nyt pitää vain taistella kohti vapaaohjelmaa ja tuoda lisää rohkeutta, Jyrkinen analysoi.

Taitoluistelun EM-kilpailut Tallinna 29.1.2025
Janna Jyrkinen

Naisten lyhytohjelman kärjessä on Georgian Anastasiia Gubanova pistein 68,99 ennen kilpailujen isäntämään Viron Niina Petrokinaa 68,94 ja Sveitsin Kimmy Repondia 68,68.

Väänänen ja Clerici niukasti EM-finaaliin

Ennen naisten lyhytohjelmakilpailua luisteltiin parien lyhytohjelmat. Suomea edustavat Milania Väänänen ja Filippo Clerici sijoittuivat 16:nneksi pistein 51,68, joka on lähes kymmenen pistettä vähemmän heidän kauden parhaansa 60,23. He saavuttivat kuitenkin paikan torstain vapaaohjelmakilpailuun 16 parhaan joukossa.

”Neljän parin verryttelyt ovat vähän haasteellisia minulle, kun en halua mitään törmäyksiä.”

– Neljän parin verryttelyt ovat vähän haasteellisia minulle, kun en halua mitään törmäyksiä. Siitä jäi vähän epävarma olo itse kilpailusuoritukseen, kun ei päässyt hyppäämään rennosti, Väänänen analysoi.

Taitoluistelun EM-kilpailut Tallinna 29.1.2025
Milania Väänänen ja Filippo Clerici

– Tämän päivän ohjelmassa oli paljon turhia virheitä, sillä pystymme parempaan. Hypyt ovat olleet meillä haasteellisia tällä kaudella. Nyt ei ole kuitenkaan aika syytellä itseään, vaan keskittyä huomiseen vapaaohjelmaan, jossa meillä on 11 elementtiä tehtävänä, Clerici jatkoiLyhytohjelmakilpailun voitti Saksaa edustavat Minerva Fabienne Hase ja Nikita Volodin tuloksella 71,59. Toiseksi luistelivat Italian Sara Conti ja Niccolo Macii pistein 68,52 ja kolmanneksi Unkarin Maria Pavlova ja Alexei Sviatchenko pistein 65,88.

Torstaina EM-kilpailut jatkuvat miesten lyhytohjelmilla klo 13.10, jossa Suomea edustaa Valtter Virtanen

Taitoluistelun EM-kilpailujen aikataulu ja tulokset.

Lue myös
Tapahtumat

"Taistelimme läpi ohjelman ja annoimme kaikkemme"

Turkkila ja Versluis tanssivat neljänsiksi EM-jäällä

1 helmikuun, 2025

Tapahtumat

"Olen ylpeä siitä, että vaikeiden vuosien jälkeen pääsin arvokisoihin"

Linnea Ceder parhaana suomalaisena EM-kilpailujen 15:s

31 tammikuun, 2025

Tapahtumat

Jäätanssiparit ennätyspisteisiin EM-kilpailuissa

Turkkila ja Versluis neljänsinä rytmitanssin jälkeen

31 tammikuun, 2025

Tapahtumat

Jäällä nähdään yhdeksän suomalaisurheilijaa

Taitoluistelun EM-kilpailut alkavat Tallinnassa

27 tammikuun, 2025