Tapahtumat

Noviisien SM-kilpailut

Kultaa Janna Jyrkiselle ja Matias Lindforsille

24 maaliskuun, 2019 STLL

Porvoossa kilpailtiin viikonloppuna SM-noviisien Suomen mestaruuksista.

Tyttöjen Suomen mestaruuteen luisteli Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Janna Jyrkinen. Helmikuussa 12 vuotta täyttänyt Jyrkinen oli ykkönen molemmissa ohjelmissa ja keräsi hienot yhteispisteet 123,50. Suomen mestarin vapaaohjelma sisälsi muun muassa kolme erilaista kolmoishyppyä. Hopealle luisteli Tapparan taitoluistelun Olivia Lisko. Jyrkistä vuoden vanhempi Lisko oli toinen molemmissa ohjelmissa yhteispistein 120,79 ja esitti niin ikään teknisesti vakuuttavaa osaamista, kuten myös pronssille sijoittunut Kooveen Nella Pelkonen (13).

Jyrkiselle kulunut kausi oli täysosuma, sillä hän nappasi helmikuussa myös Pohjoismaiden mestaruuden. Lisko oli PM-kilpailussa kolmas.

Poikien Suomen mestaruuteen luisteli Espoon Jäätaitureiden Matias Lindfors, joka oli selkeä ykkönen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa. Peruskoulun viidettä luokkaa käyvä Lindfors keräsi yhteispisteet 110,35. Tapparan Jari Krestyannikov oli puolestaan selkeä kakkonen pistein 92,51. HSK:n Max Sene voitti SM-pronssin pistein 83,17.

Matias oli Lindforsin sisarusparven kolmas Suomen mestari. Isosiskot Viveca ja Fanny voittivat niin ikään Suomen mestaruudet omissa sarjoissaan joulukuussa.

Matias on Lindforsin sisarusparven kolmas Suomen mestari kuluneella kaudella. Isosiskot Viveca ja Fanny voittivat niin ikään Suomen mestaruudet omissa sarjoissaan joulukuussa.