Tapahtumat

Suomen mestaruudet jaossa Kouvolassa

12 joulukuun, 2018

Taitoluistelun ensi vuoden Suomen mestaruudet ratkotaan tuttuun tapaan jo joulukuun puolella. Ensi viikonloppuna käytäviä kilpailuja isännöi KooKoo Jäätaiturit. Luvassa on hyvin tasainen kilpailu kaikissa yksinluistelun sarjoissa.

Kilpailu jääkuningattaren kruunusta on aika lailla kahden naisen kamppailu. Loistavana esiintyjänä tunnettu Emmi Peltonen, 19, lähtee puolustamaan kahta perättäistä Suomen mestaruuttaan Kouvolan Lumon Areenalla. Emmin kanssa samanikäinen Viveca Lindfors puolestaan tavoittelee ensimmäistä Suomen mestaruuttaan ohjelmilla, jotka ovat vaikeudeltaan maailman huippujen tasoa.

Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Emmi Peltonen kilpaili alkukaudesta niin Finlandia Trophy Espoossa kuin Helsinki GP-kilpailussakin. Varsinkin lyhytohjelmat sujuivat varmoin ottein, ja Emmi löysi tuloksissa itsensä ihan kärjen tuntumasta. Vapaaohjelmiin sisältyi kuitenkin jonkun verran helpotuksia, jotka pudottivat lopullisia sijoituksia. Hallitsevan Suomen mestarin kauden parhaat pisteet ennen SM-kilpailuja ovat 172,02.

Vivecan pisteet ovat suomalaisten naistaitoluistelijoiden toiseksi korkeimmat kautta aikojen.

Viveca Lindfors on myös kovassa iskussa. Espoon Jäätaitureiden valmennettava kohautti lokakuun alussa luistelemalla Finlandia Trophyssa upean vapaaohjelman, joka siivitti kaksinkertaisen MM-kilpailuedustajamme huimiin kokonaispisteisiin 187,19. Vivecan pisteet ovat suomalaisten naistaitoluistelijoiden toiseksi korkeimmat kautta aikojen. Helsingin GP-kilpailussa Lindforsille sattui pieni herpaantuminen, mutta kilpailu kuitenkin todisti hänen olevan teknisesti varma kilpailija.

Viveca Lindfors sijoittui kahdeksanneksi ensimmäisissä GP-kilpailuissaan. Hän oli tyytyväinen, vaikka ohjelmaan jäi selvästi parannettavaa.

Viveca Lindfors sijoittui kahdeksanneksi ensimmäisissä GP-kilpailuissaan. Hän oli tyytyväinen, vaikka ohjelmaan jäi selvästi parannettavaa.

Vaikka naisten mestaruuskamppailu ratkotaan mitä todennäköisimmin kahden naisen välillä, on kilpailu muista kärkisijoista tasaisen kovaa.

Viime vuoden SM-junioreiden mitalistit, maajoukkueeseen kuuluvat Sofia Sula (TL), Vera Stolt (PTL) ja Laura Karhunen (EsJt) ovat siirtyneet SM-seniorisarjaan. Sofia, 15, ja Vera, 16, edustivat Suomea syksyllä junioreiden Grand Prix -sarjassa. Ranskassa Florent Amodion valmennuksessa oleva Sula voitti ensimmäisen SM-valintakilpailun ja Porvoossa valmentautuva Stolt toisen.

Mitalikamppailuun liittyy myös Tampereen KooVeeta edustava Jenni Saarinen, joka on kolminkertainen SM-hopeamitalisti sekä viime vuoden pronssimitalisti.

Tätä nykyä Jyväskylän Taitoluisteluseuraa edustava Valtter Virtanen lähtee miesten kilpailussa tavoittelemaan jo viidettä perättäistä Suomen mestaruutta. Valtterin kauden paras tulos on 180,96.

Vammoista viime kausina kärsinyt Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Roman Galay osallistui lokakuussa Finlandia Trophyyn ja väläytteli muun muassa kolmoisaxel-osaamistaan. Romanin on silti venyttävä parhaimpaansa, jos hän haluaa Kouvolassa voittaa Virtasen.

Miesten kolmas kilpailija on Kuopion Taitoluistelijoiden Benjam Papp, 19. Papp on harjoitellut lähes koko uransa Kanadan Vancouverissa, mutta on nyt muuttanut takaisin Suomeen ja Colin Chanskin valmennukseen. Hän on tunnetusta luisteluperheestä, niin isosisko Beata kuin isoveli Bela ovat edustaneet Suomea arvokisoissa.

Uusia nuoria

Juniorityttöjen SM-kilpailuun on lunastanut paikkansa 20 luistelijaa. Tasoerot ovat pieniä, ja tiedossa on tasainen kilpailu. Kun viime vuoden mitalistit ovat siirtyneet astetta kovempaan sarjaan, SM-junioreihin saadaan tänä vuonna uudet mitalistit.

Kilpailussa nähdään mm. maajoukkueeseen kuuluvat Selma Välitalo (OLK), Enja Ruokonen (TapTL) ja Milania Väänänen (PTL). Nuorten maajoukkueesta kilpailuun ovat lunastaneet paikkansa: Mai Helske (ETK), Fanny Lindfors (EsJt), Tilda Liukkonen (LTL) ja Olivia Hentunen (KuLS). Heistä jokaisella on mahdollisuus nousta palkintokorokkeelle onnistuneilla suorituksilla.

Junioripoikien SM-kilpailussa on mukana seitsemän luistelijaa. Myös poikien kilpailun odotetaan olevan tasainen. Kovimman taistelun mestaruudesta käynevät Mikkelin Luistelijoiden Lauri Lankila, 17, ja Helsingfors Skridskoklubbenin Lucas Tiilikainen.

Tanssissa yksinäistä

Jäätanssissa on Kouvolan SM-jäällä yksinäistä. Kilpailun ainoalta senioriparilta Juulia Turkkilalta ja Matthias Versluisilta voi kuitenkin odottaa huikaisevia suorituksia. Juulian ja Matthiaksen kehittyminen on ollut nousujohteista läpi kauden, ja he ovat jo saavuttaneet vaaditut tekniset pisteet kevään molempiin arvokilpailuihin.

Myös juniorijäätanssissa on vain yksi pari, Helsingin Luistelijoiden Margareta PoutiainenMirko Niskanen.

TEKSTI Ninni Toivonen KUVAT Antti Lehto ja Elina Paasonen


Taitoluistelun SM-kilpailut Lumon Areenalla Kouvolassa 15.–16.12.2018. Lisätietoa saat SM-kilpailujen verkkosivuilta.

Kilpailua voi seurata myös Suomen Taitoluisteluliiton maksullisesta suoratoistopalvelusta.