Tapahtumat

Koko Suomi Luistelee – Ice Skating Tour kiitää kuin raketti

20 joulukuun, 2017

Koko Suomi Luistelee -tapahtuma sekä sen olennaisin osa Ice Skating Tour kiitävät raketin lailla ympäri Suomen. Taitoluisteluliiton ja Luisteluliiton yhteishanke vietti marraskuun lopulla Inarissa juhlapäivää: 100 tapahtumaa tuli tänä vuonna satavuotiaan Suomen kunniaksi täyteen.

Koko Suomi Luistelee -tapahtumia on kuitenkin toteutettuina paljon enemmänkin. Suomen Taitoluisteluliitto ja Suomen Luisteluliitto käynnistivät yhteishankkeensa jo syksyllä 2016, hyvissä ajoin ennen Suomi 100 -juhlavuoden alkua.

Projektin pohjana oli Suomen Luisteluliiton jo vuodesta 1997 lähtien pyörinyt Ice Skating Tour -tapahtumakiertue, mutta yhteishankkeeseen mukaan lähtenyt Suomen Taitoluisteluliitto toi siihen mukaan oma osaamistaan: kehittämiään ohjelmaosioitaan sekä innokkaita jäsenseurojaan.

Viime kaudella, lokakuusta maaliskuuhun Koko Suomi Luistelee -tapahtumat liikuttivat noin 45 000 suomalaista jäällä.

– Ja se on todella valtava määrä ihmisiä, toteaa tapahtumapäällikkö Lauri Paalasmaa Suomen Luisteluliitosta.

Ice Skating Tourin keulahahmona tunnettu Paalasmaa näkee, että kahden lajiliiton yhteistyö on tuonut tapahtumaan merkittävää lisäarvoa. Aivan erityisen tärkeinä häntä pitää kahta asiaa.

– Taitoluisteluliiton mukana olo on tuonut tapahtumiin uuden, tähän asti Ice Skating Tourilla vähän näkyneen osallistujaryhmän: 18–22-vuotiaat nuoret naiset. Kahden liiton yhteistyö on myös tuonut tapahtumille aivan uuden jatkuvuuden ja vakuuttavuuden leiman. Kun myös paikalliset seurat ovat olleet mukana, meidän on ollut helppo vakuuttaa kuntapäättäjät siitä, että tämä on hyvä juttu. Olemme päässeet mukaan myös sellaisille paikkakunnille, jotka ovat aiemmin olleet meille vaikeita.

Kahden eri järjestäjän yhteisen suurprojektin käynnistäminen ei koskaan ole helppoa, sen arvaa jokainen. Kun vielä viime talvena mukaan ympättiin ihan uusia kokeiluja, ei vain ympätty vanhaa yhteen, on selvää, että innostuksen ohella niin Luisteluliitossa kuin Taitoluisteluliitossa koettiin välillä myös tuuminnan hetkiä.

Syntyy todellisia luistelufestareita, siellä ovat ihan kaikki.

– Nyt, tällä kaudella, kun rosot ovat tasaantuneet ja molemmin puolin saatu yhteistä kokemusta, menee koko ajan vain paremmin. Asiat sujuvat kuin rasvattu salama, koko homma kiitää kuin raketti, Lauri Paalasmaa luonnehtii.

Täysin samoin asioista ajattelee Ida Kivisilta, joka on Taitoluisteluliiton puolelta liitetty Ice Skating Tour, Koko Suomi luistelee -kiertueen henkilöstöön.

– Mitä pidemmälle tapahtuma etenee, sen paremmin vain menee. Ja niin koululaistapahtumista kuin perheluisteluista tulee todella positiivista palautetta.

Yksi Taitoluisteluliiton kehittämistä uusista osasista tapahtumakiertueelle on ollut Luistele mun kaa! -jääseikkailu, joka tutustuttaa lapset ja aikuiset luistelun alkeisiin hauskalla tavalla. Se myös rohkaisee vanhempia opettamaan lapsille luistelun alkeita jatkossakin, pysymään perheenä jäällä.

– Luistele mun kaa! -osiota on alun kokeilusta hieman muutettu, siihen on tuotu pikkuisen lisää sisältöä.

taitoluistelu

Inarin juhla-tapahtumassa viihtyivät niin pienet kuin isotkin.

Ida Kivisilta on erittäin tyytyväinen myös siihen, kuinka hienosti eri puolilla maata sijaitsevat taitoluisteluseurat, olivat ne sitten suuria tai pieniä, ovat olleet mukana tapahtumissa ja jopa kehittäneet omia juttujaan.

– Lähes 40 seuraa on nyt tähän mennessä ollut tavalla tai toisella mukana, mutta vieläkin toivoisin lisää seurojamme mukaan.

”Koko Suomi Luistelee” on erinomainen nimi tapahtumalle siksikin, että kiertue kulkee talven mittaan Suomen läpi niin etelä-pohjoinen kuin itä-länsi -akselit kattaen. Tapahtumia järjestetään yhtä lailla jäähalleissa ja tekojääradoilla kuin myös koulujen kaukaloissa ja luonnonjäillä.

– Se, että pääsee välillä luistelemaan myös luonnonjäällä, on minulle henkilökohtaisesti ollut tosi iso elämys. Luonnonjää on terän alla aivan uskomaton kokemus, Ida Kivisilta sanoo.

Sekä Ida Kivisilta että Lauri Paalasmaa nostavat aivan erityisiksi suosikeikseen pohjoisimmat kiertuepaikkakunnat, esimerkiksi Inarin, jonka urheilukeskuksen kaukalossa juhlistettiin tänä vuonna, 26. marraskuuta, sadannen tapahtuman täyttymistä. Mutta myös monet muut paikkakunnat, esimerkiksi Kangasala ja Pälkäne, ovat vakuuttaneet vetäjät.

– Pienillä paikkakunnilla Ice Skating Tourin tulo on todella iso juttu kaikille, syntyy todellisia luistelufestareita, siellä ovat ihan kaikki. Ja jos jäällä – siis todella jäällä ja luistelemassa, ei vain katsomossa istumassa – on tuhat ihmistä, niin jokainen voi laskea, kuinka tungosta jäällä on, Lauri Paalasmaa sanoo.

Lisätietoa tämän talven kiertueesta: www.luisteluliitto.fi/ice-skating-tour

teksti Kaisa Viitanen | kuvat Ulla Isotalo

Taitoluistelulehti 5/2017