Tapahtumat

Kevään MM-kisojemme tuotolla tukea vuosikausiksi

20 joulukuun, 2017

Suomen isännöimät taitoluistelun MM-kilpailut keväällä 2017 tuottivat taloudellisesti upean tuloksen, plussaa kertyi 2,9 miljoonaa euroa. Erittäin upeat ovat myös Taitoluisteluliiton suunnitelmat rahojen käyttämiseen lajin ja sen urheilijoiden tukemiseen.

Suomen Taitoluisteluliitolla on hieno perinne hyvin järjestetyistä ja taloudellisesti menestyksekkäistä arvokilpailuista. EM-kilpailut vuonna 2009 tuottivat miljoona euroa ja muodostelmaluistelun MM-kisat vuonna 2011 300 000 euroa.

Suunnitelmat ovat erinomaiset. Ja niistä todella löytyy jokaiselle jotakin.

Taitoluisteluliiton linja on ollut, että arvokisoista kertyneiden tuottojen, välillä isompien ja välillä tietysti niukempienkin, käytölle on laadittu pitkän aikajänteen realistinen suunnitelma siitä, kuinka yhdessä hankitut rahat parhaiten käytetään lajin hyväksi. Niin tälläkin kertaa.

– Olemme nyt miettineet, kuinka kevään 2017 MM-kisojen tuotto, 2,9 miljoonaa euroa, käytetään suunnitelmallisesti seuraavan noin 12 vuoden aikana. Emme ole lähteneet toiveikkaasti ennakoimaan, mikä ehkä on tulos vuoden 2019 muodostelmaluistelun MM-kisoistamme. Emme myöskään ole laskeneet mukaan esimerkiksi mahdollisia EM- tai MM-kisoja, joita tietysti jatkossakin haemme, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio kiteyttää perusajatuksen.

Suunnitelmat ovat erinomaiset. Ja niistä todella löytyy jokaiselle jotakin.

Liitto, alueet, seurat

taitoluistelu

MM-kisojemme pääsihteerin Henri Nordenswanin ja puheenjohtaja Laura Raition oli helppo hymyillä MM-kisojemme päätöspäivinä.

– Taitoluisteluliitto on viimeisinä vuosina laatinut vuosibudjettinsa noin 130 000 – 150 000 euroa miinukselle. Se tarkoittaa sitä, että sen verran on aiemmistakin arvokisatuotoista ohjattu liiton toiminnan vuosittaiseen tukemiseen. Tuo summa ei ole merkittävin osa liiton taloutta, mutta ilman sitä emme olisi pystyneet hoitamaan liiton toimintaa nykylaajuudessaan, Laura Raitio sanoo.

Nyt kertyneistä vuoden 2017 MM-tuotoista ohjataan liiton toimintaan 12 seuraavan vuoden aikana 1,3 miljoonaa euroa. Vuosittainen toimintasuunnitelma kertoo tarkemmin kunkin vuoden painopistealueista ja tavoitteista.

– Heti ensi vuoden alussa käynnistyy luistelukoulutoiminnan kehittäminen ja siinä erityisesti luistelukoulujen tuotevalikoiman laajentaminen. Myös Taitoluisteluliiton aluetoiminta tarvitsee selkeästi lisää tukea.

Erittäin tärkeä osa Taitoluisteluliiton tulevaa toimintaa on sekin, että jäsenistön eli seurojen kuulemisesta tehdään yhä suunnitelmallisempaa. Jatkossa liittoväki toteuttaa joka vuosi jäsenkyselyn.

Kunnon startti

Vaikka MM-rahoista suurin osa on suunniteltu käytettäväksi seuraavien 12 vuoden aikana, yksi tärkeä osa, puolisen miljoonaa euroa, keskittyy tukemaan seuraavien 3–6 vuoden työtä.

– Meillä on tarpeita viedä lajiamme eteenpäin, ja siihen tarvitaan myös heti aluksi hyvä satsaus, Raitio sanoo.

– Taitoluistelun valmentaminen on hyvin intensiivistä ja monia taitoja vaativaa työtä. Haluamme auttaa siinä. Siksi meillä käynnistyy jo ensi vuonna valmennuksen kehittämiseen tähtäävät hankkeet. Nämä koskettavat kaikkia lajejamme: yksinluistelua, jäätanssia ja muodostelmaa.

Suomen Taitoluisteluliitolla on tarkoitus myös saada jäätanssin ja yksinluistelun valmennuksen kehittämiseen yhteistyökumppaniksi kansainvälinen lajiliitto ISU. Hanke olisi suunnitellussa laajuudessaan toteutuessaan hyvä jatkumo ”Nordic Development” -koulutukselle.

– Jatkossa meillä on tarvetta panostaa myös arvioitsijoidemme tukemiseen ja kouluttamiseen. Myös he tekevät erittäin tärkeää työtä.

Huippu-urheilu

Reilu viidennes, noin 600 000 euroa, MM-kisojen tuottosummasta ohjataan seuraavien 12 vuoden aikana huipulle pyrkiville luistelijoille ja joukkueille sekä heidän seuroilleen.

– Me kaikki tiedämme, että huipulle pyrkiminen on tiukka paikka, siinä tarvitaan apua. Tärkeää tukea ovat jakaneet vuosien varrella mm. Suomen Taitoluistelusäätiö, Taitoluistelun Tuki ry sekä tietysti Suomen Olympiakomitea, Raitio muistuttaa.

Jo yksin Taitoluistelusäätiön tuki on todella merkittävä, se jakaa tuotostaan vuosittain noin 40 000–50 000 euroa tukea lajimme huippu-urheiluun.

MM-kisojemme tuotto mahdollistaa lisäksi erään jo vuosikausia haaveillun asian edistämisen. Suomalaiset pika- ja taitoluistelijat eli Suomen Luisteluliitto ja Suomen Taitoluisteluliitto ovat jo pitkään pitäneet näille kahdelle lajille varta vasten suunnitellun jääurheilukeskuksen rakentamista ensiarvoisen tärkeänä. Nyt Taitoluisteluliitto on erottanut MM-rahoista 500 000 euroa hankkeeseen. Parhaillaan tehdään selvitystyötä asiasta.

– Jokainen ymmärtää, ettei puolella miljoonalla vielä rakenneta mitään, mutta ehkä sillä saadaan hankkeelle uutta puhtia. Olemme hyvin iloisia yhteistyöstä Suomen Luisteluliiton kanssa tässä hankkeessa, Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio sanoo.

 


”Todella positiivista”

MM-kisojen tuottosuunnitelma esiteltiin seuraväelle marraskuun liittokokouksessa. Palaute oli innostunutta.

– Olin ensi kertaa liittokokouksessa, ja niin paljon uusia asioita tuli, että vieläkin on pää pyörällä. Jo se, että arvokisat voivat olla myös taloudellisesti näin arvokkaita, oli positiivinen yllätys, Keravan Luistinseuran puheenjohtaja Marko Hirsimäki kertoi.

Hänelle henkilökohtaisesti positiivisin asia oli niin MM-tuottojen käyttöön kuin yleisemminkin liiton toiminnan suunnitteluun kuuluva mentoroinnin hyödyntäminen valmentajien koulutuksessa.

Porvoon Taitoluistelijoiden puheenjohtaja Jukka Puustinen puolestaan kiitteli suunnittelun konkretiaa ja monipuolisuutta.

– Tietysti täytyy vielä varmasti miettiä tarkemmin luistelijoiden tukien kohdentamista. Onko mahdollista luoda ratkaisuja, jotka takaisivat esim. Talent-leirityksiin niin halvan hinnan tai jopa maksuttomuuden. Ettemme hukkaa lahjakkuuksia vain siksi, että perheen talous on tiukalla.



teksti Kaisa Viitanen | kuva Antti Lehto

Taitoluistelulehti 5/2017