Suomen Taitoluisteluliitto haluaa järjestää kilpailun virtuaalisesti
Finlandia Trophy Espoo perutaan
Vallitsevan COVID-19-epidemian vuoksi Suomen Taitoluisteluliitto on tehnyt päätöksen olla järjestämättä kansainvälistä Finlandia Trophy Espoo taitoluistelukilpailua 9.–11.10.2020. Perinteikäs kilpailu on järjestetty jo 24 kertaa, viimeiset kahdeksan vuotta Espoo Metro Areenassa.
Taitoluisteluliitto on pahoillaan, että tapahtumaa ei sellaisenaan voida järjestää, mutta on valmis toteuttamaan kilpailun virtuaalisesti. Mahdollisuudesta virtuaalikilpailun järjestämiseksi neuvotellaan parhaillaan. Tapahtuma olisi tarkoitus näyttää suoratoistona myös katsojille.
– Olemme surullisia, että emme pysty järjestämään tätä suosittua kilpailua, mutta huolellisen pohdinnan jälkeen tämä oli paras ratkaisu huippu-urheilijoiden, toimitsijoiden, vapaaehtoisten sekä yleisön turvallisuuden varmistamiseksi. Olemme kuitenkin uteliaita ja innokkaita järjestämään tapahtuman digitaalista teknologiaa hyödyntäen, Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo summaa.