Tapahtumat

Taitoluistelijat käynnistivät kautensa Porissa 1. SM-valintakilpailussa

Emmi Peltonen reippaassa johdossa

lokakuu 3, 2020 STLL Antti Lehto

Porin Isomäki Areenassa taistellaan tänä viikonloppuna ensimmäisistä jaossa olevista SM-kisapaikoista. Lauantaina SM-valintakilpailussa yksinluistelun SM-seniorit ja -juniorit luistelivat lyhytohjelmat ja jäätanssijat kilpailivat rytmitanssissa. Lisäksi SM-noviisijäätanssijat kilpailivat pakollisissa kuviotansseissa.

SM-seniorinaisten lyhytohjelmakilpailun voiton nappasi itselleen ylivoimaisesti 61,42 pisteellä viime vuoden EM-kilpailuissa viidenneksi sijoittunut Emmi Peltonen. Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustava Peltonen luisteli laadukkaan ohjelmansa jazzin siivittämänä. Ohjelman yhdistelmähyppynä nähtiin kauden ensimmäisissä kilpailuissa kolmoislutz-kaksoistulppi. Lisäksi lennokas kolmoisritti sekä kaksoisaxel sujuivat vaivatta.

Toiselta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtee Porvoon Taitoluistelijoiden Vera Stolt, joka keräsi lyhytohjelmallaan 51,64 pistettä. Stoltin kauniin ohjelman parhaimmistoa oli upea, vaikeimmalle eli nelostasolle arvosteltu askelsarja. Lisäksi Stolt esitti Peltosen tavoin ohjelmassaan kolmoislutz-kaksoistulpin, kolmoisritin ja kaksoisaxelin.

Kolmantena kilpailussa on Espoon Jäätaitureiden Laura Karhunen 46,16 pisteellä. Karhusella oli tänään epäonnea yhdistelmähypyksi tarkoitetussa kolmoistulpissa, joka päätyi jään pintaan. Ohjelman epäonnisen alun jälkeen Karhunen kuitenkin esitti espanjalaistyylisen ohjelmansa varmasti ja laadukkaasti sisällyttäen sinne onnistuneen kolmoisflipin sekä kaksoisaxelin.

Lauri Lankila miesten kilpailun johdossa

SM-seniorimiesten sarjassa ensimmäiselle sijalle kipusi Kooveen Lauri Lankila 51,54 pisteellä. Lankinen esitti ohjelmassaan laadukkaan nelostasolle arvostellun askelsarjan. Kolmoistulppi-kolmoistulpin kaatuminen verotti kuitenkin ohjelman pisteitä.

Toiselta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtee Kotkan Taitoluistelua edustava Makar Suntsev pistein 49,28. Suntsev saavutti Lankilan tavoin askelsarjastaan nelostason. Myös Suntsevin ohjelmaan osui tänään epäonninen kattuminen kolmoisflippiin. Kolmantena kilpailussa on Helsingin Taitoluisteluakatemian Jan Ollikainen 42,73 pisteellä. Ollikainen aloitti ohjelmansa onnistuneella kolmoistulppi-kaksoistulpilla, mutta kaatui harmillisesti kolmoissalchowissa.

Kolmoishyppyjen ilottelua SM-juniorityttöjen kilpailussa

SM-juniorityttöjen sarjassa kärkipaikkaa pitää Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Janna Jyrkinen 53,30 pisteellä ja toisena on Espoon Jäätaitureiden Olivia Lisko 47,56 pisteellä. Sekä Jyrkinen että Lisko väläyttelivät vahvaa hyppyosaamistaan esittämällä ohjelmissaan kolmois-kolmois hyppy-yhdistelmät. Vasta 13-vuotiaan Jyrkisen ohjelma oli varmaa tekoa ja lennokas kolmoislutz ja vaikeat nelostasolle arvostellut piruetit povaavat lupaavaa loppukautta. Kolmantena kilpailussa on Kooveen Nella Pelkonen 45,13 pisteellä.

Matias Lindfors SM-junioripoikien kärjessä

SM-junioripoikien sarjassa johtopaikalla on Espoon Jäätaitureiden Matias Lindfors 48,27 pisteellä. Lindforsin lupaavasti kolmoislutzilla aloittaman ohjelman pisteitä rokotti hyppy-yhdistelmän epäonnistuminen. Toisella sijalla on Tapparan Jari Krestyannikov pistein 43,84 ja kolmantena Porin Taitoluistelun Arttu Juusola pistein 38,62.

Turkkilalta ja Versluisilta vahva avaus

Jäätanssin SM-senioreiden kärkipaikan ottivat suurimman osan viime kaudesta sivussa olleet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis pistein 73,36. Parin vauhdikas ja keveä rytmitanssi sujui laadukkaasti alusta loppuun. Toiselta sijalta vapaatanssiin lähtevät Yuka Orihara ja Juho Pirinen, joiden riemukas rytmitanssi toi 65,37 pistettä. Tällä kaudella jäätanssin rytmitanssit luistellaan musikaalisävelmiin. Rytmitanssin pakollisena osana nähdään Susanna Rahkamon ja Petri Kokon kehittämä nopea ja iloinen kuviotanssi, Finnstep.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis

SM-juniorisarjassa Emma Aalto ja Lucas Tiilikainen saivat rytmitanssista 28,96 pistettä. SM-noviisisarjassa kuviotanssien jälkeen kärkisijaa pitävät Enna Kesti ja Oskari Liedenpohja.


SM-valintakilpailuja on kaksi, joista toinen kilpaillaan Espoossa marraskuun 14.–15. päivänä. Kummastakin valintakilpailusta 10 junioria paikkansa SM-kilpailuun. Kilpailut ovat katsottavissa suoratoistolähetyksenä osoitteessa www.skatingfinland.fi/live ja Ruutu+-palvelusta.

Yksinluistelun ja jäätanssin 1. SM-valintakilpailun aikataulu ja tulokset.