Kiss & Cry

Muodostelman masters-sarjan uusin tulokas

Valley Bay Synchrohearts syntyi kaveriporukan yhteisellä matkalla

4 helmikuun, 2020 Susanna Sykkö Sari Niskanen ja Susanna Sykkö

Masters-sarjan uusin tulokas koostuu entisistä kilpakumppaneista, joista on kasvanut tiivis ja sitoutunut joukkue.

Valley Bay Synchroheartsin joukkueenjohtaja Jonna Manninen oli lähdössä vanhojen luistelukavereidensa kanssa katsomaan muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailuita Tukholmaan huhtikuussa 2018. Junassa matkalla lentokentälle he alkoivat pohtia oman joukkueen perustamista, koska ikävä jäälle oli kova, mutta kaikki pääkaupunkiseudun joukkueet tuntuivat olevan kovin täynnä.

MM-kisojen aikana he kyselivät vuosien varrella tutuksi tulleilta ja nykyisin pääkaupunkiseudulla asuvilta entisiltä luistelijoilta, olisiko heillä innostusta aloittaa lajin harrastaminen uudelleen.

– Todella moni oli kiinnostunut lähtemään mukaan, mutta he epäilivät, tulisiko joukkueen perustamisesta mitään, Jonna ja joukkueen valmentaja Heidi Kunelius kertovat.

Valley Bay Synchrohearts: Nina Kivinen, Heidi Kunelius ja Jonna Manninen Kuva Susanna Sykkö
Valley Bay Synchrohearts -joukkueen kapteeni Nina Kivinen (vas.), valmentaja Heidi Kunelius ja luisteleva joukkueenjohtaja Jonna Manninen.

Heidi oli juuri ruvennut valmentamaan Espoon Jäätaitureissa sijaisena. Koska seuralla ei ollut ennestään masters-sarjan joukkuetta, hän tiedusteli, olisiko se kiinnostunut perustamaan sellaisen. Espoon Jäätaiturit innostui ajatuksesta välittömästi ja otti uuden joukkueen avosylin vastaan, vaikka kukaan uuden joukkueen jäsenistä ei ollut luistellut seurassa aiemmin. 

”Arvalla vaan ja katsotaan, toimiiko”

Valley Bay Synchrohearts -joukkueeseen kerääntyi luistelijoita, jotka olivat aktiiviurallaan kilpailleet Lahden, Tampereen, Oulun, Naantalin ja pääkaupunkiseudun SM-juniori- tai -seniorijoukkueissa. Yhtä luistelijaa lukuun ottamatta jokainen oli luistellut ainakin jonkun kanssa samassa joukkueessa.

Ensimmäisen kauden haasteena oli joukkueen pieni koko ja se, ettei Heidi Kunelius tiennyt, minkä tasoinen joukkue hänellä oli valmennettavanaan. Toisaalta se antoi hänelle vapauden kokeilla uusia asioita; ei voinut tyytyä vain siihen, miten ennen oli tehty.

”On aika erityistä, että saa kerättyä ne parhaat kaverit luisteluvuosien varrelta eri joukkueista yhteen.”

Toiselle kaudelle lähdettäessä on ollut helpompaa, koska joukkue on löytänyt yhteisen luistelutyylin. Synchrohearts halusi pitää luistelijoiden määrän suhteellisen pienenä myös kuluvalla kaudella, jotta ajatus kaveriporukasta säilyy. Se on myös joukkueen vahvuus, sillä luistelijat ovat hitsautuneet hyvin yhteen.

– On aika erityistä, että saa kerättyä ne parhaat kaverit luisteluvuosien varrelta eri joukkueista yhteen. Meistä suurin osa on myös kilpaillut SM-junioreissa toisiaan vastaan, joten näin yhtenäisen ja tiiviiksi muodostuneen joukkueen kasaaminen eri seuroista ei ole mikään itsestäänselvyys, Jonna toteaa.

Tavoitteet korkealla

Kavereiden kanssa luistelun lisäksi intoa lajin harrastamiseen vielä aikuisiällä lisää kilpaileminen. Voittaminen on ollut joukkueen tavoitteena sen perustamisesta asti. Itsestään selvää se ei kuitenkaan ole, koska kilpailu masters-sarjassa on tasaista. 

– Kyllä kilpailut tuovat tähän tietynlaisen fiiliksen. Jos olisimme vain näytösjoukkue, niin ei se olisi sama asia. Fiilis kilpailuissa onnistuneen suorituksen jälkeen motivoi koko joukkuetta eteenpäin, eikä mikään edelleenkään voita sitä tunnetta, kun kova työ palkitaan ja asetetut tavoitteet saavutetaan yhdessä, joukkueen kapteeni Nina Kivinen kertoo.

Valley Bay Synchrohearts sijoittui kauden 2018–2019 ensimmäisissä kilpailuissaan yhdeksän joukkueen sarjassa kuudenneksi. Kehityskaari kauden aikana oli huima, ja sijoitukset paranivat kilpailu kilpailulta. Kansallisten sarjojen loppukilpailussa joukkue sai kaulaansa hopeiset mitalit. 1,5 vuotta sitten asetettu voittotavoite täyttyi joukkueen toisella kaudella tammikuussa, kun joukkue saavutti sarjansa pääkaupunkiseudun aluemestaruuden.

Lisätreenejä WhatsAppissa

Asenne harjoitteluun on sama, vaikka treenit ovat vain kerran viikossa. Suurin ero aktiivivuosiin verrattuna onkin juuri pieni harjoitusmäärä. Jää- ja oheistreenien lisäksi joukkue harjoittelee paljon myös WhatsAppin avulla. Ohjelmaan lisätyt koreografiset käsi- ja pääliikkeet kuvataan oheisharjoituksissa, jotta kaikki voivat kerrata niitä seuraavan viikon aikana. Luistelijat analysoivat ohjelmasta kuvattuja videoita kotona ja pyrkivät löytämään kehityskohtia sekä valmentamaan toisiaan. Videoista otettuihin kuvakaappauksiin piirretään havainnollistavia nuolia, ja ongelmakohtiin etsitään ratkaisuja muun muassa huippujoukkueiden videoita opiskelemalla. 

Valley Bay Synchrohearts Kuva Sari Niskanen
Valley Bay Synchrohearts luisteli ensimmäiseen kultaansa tammikuussa pääkaupunkiseudun Aluemestaruuskisoissa.

– Vastuu omasta tekemisestä on paljon suurempi kuin nuorempana. Kun harjoituksia on niin harvakseltaan, on otettava luovat keinot käyttöön. Pari luistelijaa vietti viime kaudella syksyn ulkomailla, ja he harjoittelivat kilpailuohjelman pään asentoja myöten kuvaamistamme videoista ennen paluutaan Suomeen. Toinen tuli Kanadasta vaihto-opiskelujaksoltaan vuoden vaihteessa ja luisteli kilpailut kylmän viileästi kahden jäätreenin jälkeen, Heidi kertoo.

Sekalainen porukka, joita yhdistää rakkaus lajiin

Valley Bay Synchroheartsin luistelijat ovat iältään 22–31-vuotiaita. Lähes kaikki työskentelevät keskenään hyvin erilaisilla aloilla, ja muutama opiskelee päätoimisesti. Vaikka aktiiviura on tullut päätökseensä eikä luistelu ole enää aivan prioriteettilistan kärjessä, on “Heartseilla” erityinen merkitys jokaisen joukkueen jäsenen elämässä.

”Joukkue on kuitenkin se, mitä monet muodostelmaluistelusta jäävät erityisesti kaipaamaan.”

– Vaikka treenaamme vain kerran viikossa, olemme yhteydessä lähes päivittäin ja teemme kaikenlaista yhdessä myös jäähallin ulkopuolella. Joukkue on kuitenkin se, mitä monet muodostelmaluistelusta jäävät erityisesti kaipaamaan. Tuntuu tosi erityiseltä, että olemme vielä saaneet näin ihanan porukan kasaan. On mahtavaa, että meillä on monta erilaista sarjaa, jotka mahdollistavat lajin parissa pysymisen vielä aktiiviuran jälkeenkin, Nina kiittelee.

Valley Bay Synchrohearts

  • Elokuussa 2018 perustettu masters-sarjan joukkue.
  • Valmentajana Heidi Kunelius.
  • Joukkueessa on 20, 22–31-vuotiasta luistelijaa.
  • Keski-ikä kaudella 2019–2020 on 27 vuotta.
  • Joukkueen jäsenet ovat aktiiviurallaan luistelleet Lahdessa, Tampereella, pääkaupunkiseudulla, Oulussa ja Naantalissa.
  • Ohjelman teema kaudella 2019–2020 on Bollywood Party.

Mikä masters-sarja?

  • Masters-sarjassa luistelijoiden täytyy olla vähintään 25-vuotiaita, mutta alle 80-vuotiaita.
  • Joukkueeseen saa kuulua viisi ikärajat täyttämätöntä, mutta jokaisen joukkueen luistelijan täytyy olla täyttänyt 18 vuotta kilpailukauden alkaessa.
  • Suomessa kilpailee tällä hetkellä kahdeksan joukkuetta Masters-sarjassa. Joukkueista kuusi tulee pääkaupunkiseudulta, yksi Tampereelta ja yksi Naantalista.