Tietoa lajista

Mentoroinnilla paremmaksi valmentajaksi

28 syyskuun, 2018

Suomen Taitoluisteluliitossa rakennetaan ainutlaatuista mentorointiohjelmaa. Tänä syksynä se vain pulskistuu, kun muodostelmaluistelun valmentajille käynnistyy oma mentorointiprosessi.

Olympic Development -projektin leireillä vierailee paljon nimekkäitä lajin asiantuntijoita. Toukokuussa vieraana nähtiin mm. Susanna Rahkamo, joka tekee töitä sekä Suomen Olympiakomitean että ISU:n luottamustehtävissä.

Mentorointi on nykypäivän kuuma sana kaikkialla. Suomen Valmentajat ry:lle mentorointi on tuttuakin tutumpi.

– Me olimme tietyllä tapaa aikaa edellä, sillä me aloitimme valmentajien mentorien koulutuksen jo kymmenen vuotta sitten. Alku tuntui hitaalta, mutta nyt se pyörii, Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen kertoo.
Nyt uuden polun avaajana toimii Taitoluisteluliitto, joka on yhtenä ensimmäisistä suomalaisista lajiliitoista lähtenyt kehittämään kokonaista mentorointiohjelmaa oman lajinsa valmentajille. Taitoluisteluliitto toimii hankkeessa yhteistyössä Suomen Valmentajien kanssa.

– Hieno uusi avaus, Sari Tuunainen kehuu.

Mentoroinnin järjestämiseen on monta eri tapaa. Suomen Taitoluisteluliitolla ohjelma jakautuu neljään eri osaan.

ODP-projektin osanottajia.

Suomen taitoluisteluliitto on saanut Kansainväliseltä luisteluliitolta ISU:lta rahoitusta uuteen nelivuotiseen Olympic Development -projektiin, jonka isäntämaana Suomi toimii. Projektiin osallistuu kaikkiaan 54 valmentajaa luistelijoineen kymmenestä maasta. Vuoteen 2021 asti kestävän projektin yhtenä osana on valmentajien mentorointi.

– ISU on ollut hyvin kiinnostunut mentorointiprosessista, jota projektin välityksellä mallinnetaan. Projekti on muutenkin saanut todella positiivisen vastaanoton. Mentoroinnille ja sen kehittämiselle on selkeästi tarvetta ja tilausta valmentajayhteisössä, Suomen Taitoluisteluliiton kehityspäällikkö Eeva Sunnari sanoo.

Suomi on satsannut hankkeeseen vielä lisää. Kansainvälisessä projektissa on mukana useita suomalaisvalmentajia, joista kymmenelle Taitoluisteluliitto on tarjonnut mahdollisuuden syvällisempään mentoritukeen liiton rahoittamana. Suomalaisvalmentajien mentoreina toimivat: Susanna Haarala, Virpi Horttana ja Nuria Pirogova.

Tänä syksynä ohjelman kolmantena palasena käynnistyy suomalaisten muodostelmavalmentajien mentorointiprosessi. Kouluttajana toimii tunnettu valmentaja ja myös mentoroinnin osaaja Marja Miettinen.

Neljäntenä osiona Suomen Taitoluisteluliitto käynnistää kaikille valmentajille avoimen, seuratoimintaan jalkautettavan mentorointimallin kehitysprosessin.

Prosessi käynnistyy Finlandia Trophy Espoon yhteydessä 5.10. järjestettävässä, kaikille STLL:n jäsenseurojen valmentajille avoimessa täydennyskoulutuksessa. Sen teemana on ”Mentorointi valmentajien hyvinvoinnin tukemisen välineenä”. Kouluttajina toimivat Satu Kaski, Clear Mind ja Sari Tuunainen, Suomen Valmentajat.

KUVA Satu Niittynen

Taitoluistelu-lehti 3/18