Psst!

Luistelijana satujen maailmassa

4 huhtikuun, 2018 Jonna Holm Jonna Holmin kotialbumi

Syyskuun 28. päivänä vuonna 2017 sain odottamattoman sähköpostin, jossa kysyttiin, lähtisinkö mukaan Disney On Ice ”Lumotut Maailmat” -shown Itä-Euroopan kiertueelle. Vastaus kysymykseen oli helppo: “Totta kai lähden.” Eikä aikaa kulunut kuin vajaa viikko ja olin jo Belgradissa Serbiassa ensimmäisissä harjoituksissa.

Huhtikuussa 2017 olin saanut kilpailukauteni kansallisissa senioreissa päätökseen ja oli aika miettiä, mitä elämälläni haluaisin tehdä. Lukion päättymisestä oli kulunut jo kaksi vuotta ja oman kilpauran jatkaminen oli yhä kysymysmerkkinä. Sinnikkäästi olin hakenut jatko-opiskelemaan liikunta-alalle sekä kaupalliselle puolelle, mutta en ollut siltikään ihan varma, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Oman luistelu-urani ohella tein Tampereella kahvilassa viisipäiväistä työviikkoa, ohjasin luistelukoulua sekä tuomaroin lajimme pienimpiä, kilpauraa aloittavia lapsia sekä vähän vanhempiakin nuoria seuratuomarin roolissa. Luistelu on kiehtonut minua alusta saakka kaikilla osa-alueillaan ja ajan saatossa esittämisestä ja musiikin tulkinnasta on muotoutunut yhä tärkeämpää minulle.

Miten sitten pääsin Disney on Ice -produktioon mukaan? Päätin tehdä videokuvaajaystäväni kanssa koe-esiintymisvideon, jossa esittelin parhaimmat taitoni ja kuvailin vielä kirjallisesti parhaat saavutukseni luistelijana ja kerroin hieman taustojani. Huhti-toukokuun vaihteessa hakemus oli valmis lähetettäväksi. Ajankohta, jolloin hain mukaan kiertueelle, ei ollut kaikkein tavanomaisin ja sen ymmärtäneenä päätin yhä jatkaa kilpauraani. Ehdimme rakentaa minulle uuden lyhytohjelman, jolla kilpailin pari kilpailua ennen kuin sitten syyskuun lopussa saapui odottamaton sähköposti. Juuri edellisellä viikolla olin vitsaillut luistelukaverieni kanssa, että eipä tainnut tällä kertaa onni potkaista, mutta eipä aikaakaan niin kaikki muuttui täysin.

Kiertueelle liittyminen oli jännitystä täynnä. Lensin ensimmäistä kertaa yksin, jatkolennolle Saksan Münchenin kentällä piti ehtiä juosten ja hoitaa kaikki asiointi vielä englanniksi. Belgradiin päästessä sain myös kuulla, että vaikka itse ehdinkin lennoille, niin laukut jäivät puoleen väliin matkaa ja saisin ne vasta seuraavana päivänä.

Torstaina 5. lokakuuta aloitin näytösharjoitukset areenan jääkentän vieressä muiden ollessa jäällä, koska luistimeni olivat tulossa matkatavaroideni kanssa vasta iltapäivällä. Harjoitukset kestivät noin kaksi viikkoa ja varsinkin ensimmäiset päivät olivat erittäin rankkoja harjoitusten kestäessä pisimmillään aamuyhdeksästä iltakuuteen sisältäen vain muutaman jäädytystauon ja ruokatauon. Kaikesta uudesta innostuneena päivät kuluivat kuitenkin erittäin nopeasti uusia koreografioita oppiessa ja ystävyyssuhteita solmiessa. Meitä on täällä luistelijoita 13 eri maasta, joten yhteinen kommunikointikieli on englanti.

Olen nyt kiertänyt Disney On Ice-kiertueen mukana vähän päälle viisi kuukautta ja kiertuetta on jäljellä enää vajaat 8 viikkoa ennen kuin toukokuun alussa on aika suunnata vähäksi aikaa kotiin. Luistelijoiden keskuudessa on todella hyvä yhteishenki ja meistä onkin muodostunut todella hyvä porukka. Tuntuu haikealta ajatella, että joudun sanomaan tälle kokoonpanolle hetken kuluttua heipat.

Koen olevani etuoikeutettu, kun saan luistella ammatikseni ja nähdä maailmaa samalla tehden sitä, mitä rakastan. Olen oppinut nauttimaan luistelusta ihan toisella tavalla kuin kilpaillessa ja vapautuminen yleisön edessä on parasta, mitä tiedän. Disney On Ice ”Lumotut Maailmat” – show on mahtava kokonaisuus sisältäen Toy Story 3:n, Pienen merenneidon, Autot sekä Frozenin ja voin ylpeänä sanoa olevani nyt osa Disney On Ice -perhettä.

Kuvassa vasemmalta: Michal Brzeziński, Katarina Witt, Jonna Holm ja Denise Biellmann.

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä kiertueella tapahtui muutama viikko sitten, kun pääsin päiväksi Zürichiin Sveitsiin opettamaan paikallisen kilpailun voittaneille luistelijoille harjoitteita, joita teemme showryhmämme kanssa viikoittain. Tapahtumaan osallistuivat myös 1980-luvun moninkertainen maailmanmestari sekä kaksinkertainen olympiavoittaja Katarina Witt ja legendaarinen Denise Biellmann. Tuntui hienolta olla esikuvana lapsille ja seistä kansainvälisten menestyjien vierellä.

Vaikka kiertue ei ole vielä ohi, voin sanoa jo valmiiksi, että koko kiertueen huikein hetki oli ehdottomasti saada luistella Hartwall Arenassa kotiyleisölle ja perheelle. Avajaisshown aikana silmäkulmista sai pyyhkiä onnenkyyneleitä ja kylmät väreet siivittivät luisteluani läpi viikon.

Koti-ikävästä en ole kärsinyt oikestaan yhtään. Kiertueella on mukana itseni lisäksi kolme muuta suomalaista luistelijaa, joista on ollut paljon apua uusien asioiden oppimisessa. Mona Lehtinen aloitti täällä samaan aikaan lokakuussa kuin minä, Nea Suotula luistelee Disney On Ice-kiertueen mukana jo kolmatta vuotta ja STLL:n entinen maajoukkueluistelija Viktor Zubik on mukana showssa toista vuotta.

Kaiken kaikkiaan, rohkaisen jokaista seuraamaan unelmiaan! Oma haaveeni showluistelijaksi pääsemisestä tuntui ensin hyvin kaukaiselta, mutta täällä sitä kumminkin ollaan. Nämä ovat niitä kokemuksia, joita en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Vielä en ihan tarkalleen tiedä minnepäin maailmaa lähden seuraavaksi tämän Itä-Euroopan kiertueen päätyttyä, mutta tuskin maltan odottaa, mitä on luvassa.

Maailmalla-vieraskynäpalstalla suomalaiset taitoluisteluasiantuntijat, luistelijat, valmentajat ja seura-aktiivit kertovat, millaista on elämä jäähalleissa ympäri maailmaa.

Kirjoittaja Jonna Holm kiertää maailmaa Disney on Ice -kiertueen esiintyjänä. Entinen Kooveen yksinluistelija on ollut mukana kiertueella syksystä 2017 saakka.