Henkilöt

Työnantajan tuki mahdollistaa opintopolun

Verna Penttinen tekee täyttä päivää valmentajana ja opiskelijana

29. huhtikuuta 2026 Anni Korpela Haastateltavan kotialbumi

Verna Penttinen on 22-vuotias muodostelmaluisteluvalmentaja ja korkeakouluopiskelija. Kokoaikaisen valmennustyön ja yliopisto-opintojen yhdistäminen on Vernasta innostavaa ja mieluisaa, mutta vaatii tarkkaa aikatauluttamista.

Keväällä 2022 Verna Penttisen ura SM-tason muodostelmaluistelijana päättyi Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Ice Steps -joukkueen riveissä. Aktiiviuran lopettamisen seurauksena avautui mahdollisuus säilyttää rakas laji osana arkea valmentamisen myötä. Valmennustaival alkoi tutussa seurassa luistelukouluohjauksen parissa.

– Ensimmäiset kaudet toimin Etelä-Vantaan Taitoluistelijoissa tuntivalmentajana. Ohjasin luistelukoulua ja myöhemmin myös vastasin sen toiminnasta sekä osallistuin taitoluistelun kehitysryhmien ja seuran muodostelmajoukkueiden valmennukseen. Lähdin valmentamiseen mukaan, sillä tahdoin jakaa omalta uralta kertyneitä oppeja eteenpäin sekä kokea lajin mukanaan tuomia hetkiä myös valmentajan roolissa, Verna kertoo.

”Valmentamisessa yhdistyvät lasten parissa työskenteleminen, merkityksellisenä kokemani kasvatustyö sekä luovuus.”

Kauden 2025–26 alussa Verna aloitti EVT:ssä kokoaikaisena valmentajana vastuullaan seuran tulokasjoukkue Little Steps sekä kehitysryhmät Timantit ja First Steps. Lisäksi hän osallistuu seuran SM-putken joukkueiden valmennukseen.

– Valmentamisessa yhdistyvät lasten parissa työskenteleminen, merkityksellisenä kokemani kasvatustyö sekä luovuus, jotka yhdessä muodostavat erittäin mielekkään kokonaisuuden, Verna summaa.

Opinnoista tukea valmennustyöhön

Valmennustyön innoittamana Verna hakeutui opiskelemaan kasvatustieteitä.

”Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia ja koen, että ne tukevat kehittymistäni valmentajana.”

– Ystäväni vinkistä tutustuin yleisen ja aikuiskasvatustieteen tutkinto-ohjelmaan ja aloitin opinnot kyseisessä ohjelmassa Helsingin yliopistossa viime syksynä. Opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia ja koen, että ne tukevat kehittymistäni valmentajana, Verna kertoo.

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opinnot tarjoavat teoreettista osaamista oman valmennuksen tueksi. Toisaalta valmennustyö on osaltaan auttanut myös opinnoissa, sillä opiskeltavia asioita on voinut peilata arkisiin valmennustilanteisiin.

Toimivan arjen resepti

Kokoaikaisen valmennustyön ja opintojen yhdistäminen on vaatinut tarkkaa aikatauluttamista. Oman kalenterin hallinnan lisäksi on tarvittu myös joustoa niin työnantajan kuin opintojen puolelta.

Verna Penttinen yhdistää kokopäivätyön valmentajana EVT:ssä ja kasvatustieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.
Verna Penttinen yhdistää kokopäivätyön valmentajana EVT:ssä ja kasvatustieteiden opinnot Helsingin yliopistossa.

– Olen onnekkaassa tilanteessa, sillä työnantajani on alusta asti kannustanut minua opiskelemaan ja työyhteisömme jäsenet ovat olleet valmiita joustamaan ja säätämään aikatauluja opintojeni mukaan. Toisaalta aikatauluttamista helpottaa myös se, että lähes kaikista opinnoistani on tarjolla itsenäisesti suoritettavia kokonaisuuksia, Verna kertoo.

Aikataulutettu arki ja toiminnantäyteiset päivät ovat kuitenkin tuttuja jo omalta luistelu-uralta, jolloin yhteensovitettavina olivat lukio-opinnot ja harjoitukset. Nykyään viikot sisältävät keskimäärin kahdesta kolmeen läsnäolopakollista luentoa, opintojen edistämistä itsenäisesti muiden aikataulujen puitteissa sekä 37,5 tuntia töitä, joista 22 tuntia on valmennusta. Lisäksi viikkoon mahtuu myös yksi kokonainen päivä, joka on pyhitetty ainoastaan levolle ja palautumiselle.

“Aika näyttää, minne polku lopulta vie.”

Tulevaisuus valmentamisen parissa näyttäytyy innostavana mahdollisuutena.

– Nautin työstäni todella paljon ja haluan ehdottomasti jatkaa valmentamista. Minulla on jo ideoita siitä, miten haluaisin jatkossa tehdä asioita, miten voisin pidemmällä aikavälillä kehittää joukkueiden toimintaa sekä millaisia ohjelmia haluaisin rakentaa.

Verna ei kuitenkaan tahdo sulkea pois mahdollisuutta sille, että esimerkiksi opintojen myötä nousisi uusia urahaaveita.

– Kasvattamalla kokemusta, lisäämällä tietotaitoa sekä laajentamalla omaa osaamista, tulevaisuuden työtehtävät voisivat olla myös valmentamista laajemmin taitoluistelu- tai urheilumaailmaan sidonnaisia. Aika näyttää, minne polku lopulta vie, Verna Penttinen pohtii.

Artikkelikuvassa Verna Penttinen (kesk.) lähettää valmentamansa Little Steps -joukkueen luistelijoita jäälle.