Karibian risteilyaluksella luisteleva Lotta Malinen:
”Olen showtyttö ja nautin esiintymisestä”
Lotta Malinen vastaa puheluun energisellä äänellä Galvestonissa Teksasissa. Hetkeä aikaisemmin 22-vuotiaalta luistelijalta on tullut WhatsApp-viesti: ”Nyt olisi hyvä hetki jutella, olen wifi-yhteydessä.” Lotan kuulumisia kannattaakin kysellä heti, sillä seuraava tilaisuus saattaisi olla vasta viikon kuluttua, kun hänen työpaikkansa, Royal Caribbeanin risteilyalus lipuisi takaisin kotisatamaansa Galvestoniin.
Puhelun taustalta kuuluu iloista hälinää ja Meksikonlahden lämmin tuulahdus on helposti aistittavissa. Lotta Malisella on vapaapäivä, sillä Liberty of Seas -alusta valmistellaan taas uudelle risteilylle. Raumalta kotoisin oleva luistelija on mukana laivayhtiön jääshowkiertueella neljättä kertaa. Ensimmäisen kerran Lotta viihdytti risteilymatkustajia reilut kaksi vuotta sitten.
”Olin haaveillut pitkään pääsystä Karibian-risteilijän showryhmään.”
– Minulla on aina ollut kova palo esiintyä ja tulla nähdyksi jäältä. Olin haaveillut pitkään pääsystä Karibian-risteilijän showryhmään, Lotta kertoo.
Ensimmäinen esiintymismatka Karibialle vaati enemmän työtä kuin jälkimmäiset, sillä Lotan oli vakuutettava Willy Bietak -tuotantoyhtiö taidoistaan. Entinen SM-tason yksinluistelija lähetti show’n tuottajalle kilpailuvideonsa, jota seurasi vielä videohaastattelu. Nuori raumalainen sai kiinnityksen ensimmäiseen show’hunsa vuosi ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Kovaa työtä
Lotan tämänkertainen työkomennus on Encore! An Ice Spectacular -show’ssa Liberty of Seas -aluksella, joka risteilee Teksasista Karibianmerelle ja sen aurinkoisiin rantakohteisiin. Showryhmässä on kymmenen luistelijaa eri puolilta maailmaa: Ranskasta, Kanadasta, Bulgariasta, Meksikosta, Amerikasta, Venäjältä ja Italiasta. Lotta on joukon ainoa suomalainen ja esiintyjäkaartin nuorimmasta päästä.
Show’ssa mukana olevat luistelijat kokoontuivat maaliskuussa kotilaivalleen harjoittelemaan esitystään, joka irrottelee kepeästi eri tyylilajeilla ja vuosikymmenillä. Kahden viikon intensiivisen treenaamisen jälkeen oli ”Opening show” eli ohjelma esitettiin ensi kerran yleisölle. Lotalla on oma soolonumero rocktyttönä, jonka lisäksi hänet nähdään jäällä viidessä eri roolissa.
Viikon mittaisella risteilyllä on kaksi showpäivää.
– Esityspäivät ovat kiireisiä. Teen aamupäivällä hyvän lämmittelyn, jonka jälkeen käyn jäällä show’n elementit läpi. Sitten onkin jo aika tehdä meikki ja hiukset, Lotta kertaa.
Ensimmäinen 45-minuuttinen show on iltapäivällä ja toinen tunnin tauon jälkeen. Päivän aikana show’n näkee parhaimmillaan 1600 matkustajaa.
– Esitystä voi hyvin verrata kunnon urheilusuoritukseen. Syke on korkealla ja hiki tulee, Lotta kertoo.
Hän nauttii nykyään luistelemisesta eri tavalla kuin aiemmin urallaan.
– Täällä ei tarvitse saada piruettien tasoja läpi. Riittää, että ne pyörivät kovaa, hän naurahtaa ja lisää, että esiintyjinä on entisiä EM- ja MM-tason luistelijoita, jotka tekevät edelleen upeita hyppyjä.
Esitysten jälkeen luistelijoilla on vielä muutama tunti töitä, sillä he ohjaavat jääareenalla risteilymatkustajille järjestettyä yleisöluistelua.
Meksiko, Caymansaaret, Jamaika…
Elämä laivalla on showpäiviä lukuun ottamatta varsin leppoisaa. Töitä on vaihtelevasti: luistelijat auttavat muun muassa tanssishow’n valoissa ja vetävät yleisöluisteluita.
Esiintyjillä on täysylläpito: aamiainen, lounas ja päivällinen tarjoillaan työntekijöiden omassa ravintolassa. Kotina kuuden kuukauden ajan on pieni hytti.
– Jaan huoneen kollegani kanssa. Pienessä tilassa täytyy pitää tavarat paikoillaan tai muuten seuraa kaaos. Olen jo tottunut elämään ahtaasti, Lotta kertoo.
Vaikka omaa tilaa on vähän, laivan muut puitteet ovat ruhtinaalliset. Aluksella on upea uima-allaskansi, jossa on Lotta nauttii auringosta vapaapäivinään. Laivan keulassa sijaitsevalta kuntosalilta sen sijaan avautuvat upeat näkymät merelle. Lotta kertookin treenaavansa lähes päivittäin, jäällä jopa viisi kertaa viikossa.
– Kropasta on pidettävä hyvää huolta. Välillä treenaan casting-porukkamme kanssa, useimmiten yksin. Täällä on todella hyvät harjoitteluolosuhteet, eikä treeneihin kulkeminen kestä kuin pikaisen hissimatkan.
Elämä laivalla rullaa viikoittain risteilyohjelman mukaan. Viikonpäivät muuttuvat numeroiksi. Päivät 2, 6 ja 7 ovat niin kutsuttuja meripäiviä, jolloin alus ei pysähdy maissa. Muina päivinä rantaudutaan Karibianmeren kauniisiin satamiin.
– Aika kuluu todella nopeasti, vaikka sama ohjelma toistuu viikosta toiseen. Laivasta on silti aina mukava päästä pois hetkeksi. Oma suosikkisatamani on Cozumel Meksikossa, Lotta kertoo.
Kun kuuden kuukauden showputki on ohi elokuussa, Lotta palaa takaisin Raumalle, missä hän auttaa kasvattajaseuransa Rauman Taitoluistelijoiden valmennuksessa.
– Toivon, että voin tehdä tulevaisuudessa töitä luistelun parissa. Mietin liikunnanohjaajaksi kouluttautumista. Myös valmentaminen kiinnostaa.
Vieläkö Karibia kutsuu viidennen kerran ensi syksynä?
– Näillä näkymin suuntaan ainakin vielä kerran showluistelijaksi risteilijälle. Tämä on ollut upea kokemus. Kun lähdin ensimmäiselle keikalle, puhuin englantia huonosti. Nyt kieli on sujuvaa, Lotta summaa.
Kuka?
Lotta Malinen on entinen SM-tason yksinluistelija, joka lopetti kilpauransa vuonna 2016. Rauman Taitoluistelijoiden kasvatti on edustanut myös HSK:ta ja TTK:ta. 22-vuotias Malinen on työskennellyt Royal Caribbeanin risteilyaluksilla 2,5 vuotta. Työkomennusten välissä hän on toiminut Rauman Taitoluistelijoiden apuvalmentajana.