Henkilöt

Pariluistelijoilla takana ilon ja tuskan syksy

Milania Väänänen ja Mikhail Akulov uskaltavat unelmoida isosti

14 joulukuun, 2021 Kaisa Viitanen Sari Niskanen

Suomen uusimman ja samalla ainoan pariluistelutiimin ilmestyminen lokakuussa kilpajäille Finlandia Trophy Espoossa yllätti katsojat. Mutta yllätyksiä, niin riemastuttavia kuin tuskaisiakin, on mahtunut myös Milania Väänäsen ja Mikhail Akulovin yhteistyön ensikuukausiin.

Milania Väänänen on suomalaisille taitoluistelun seuraajille pitkältä ajalta tuttu. Suomen Taitoluisteluliiton nuorten valmennusryhmiin kuuluneelle sanavalmiille ja kevyesti jäänpinnasta ilmaan sinkautuvalle lahtelaiselle povattiin hienoa tulevaisuutta yksinluistelun parissa. Milania oli kuitenkin nuoresta pitäen eri mieltä: pariluistelu on hänen omin lajinsa.

Milania muutti kesken yläasteen rohkeasti, vielä tuolloin yksinluistelijana Venäjälle harjoittelemaan vuonna 2018. Australialainen pariluisteluvalmentaja oli kuullut suomalaistytöstä, kävi katsomassa ja halusi hänet Hektor Giotopoulos Mooren pariksi.

Vasta ensimmäisessä yhteisessä kilpailussaan luistelleet Milania Väänänen ja Mikhail Akulov saavuttivat Finlandia Trophy Espoon vapaaohjelmakilpailussa EM-kilpailuihin vaadittavat teknisten pisteiden rajat.
Vasta ensimmäisessä yhteisessä kilpailussaan luistelleet Milania Väänänen ja Mikhail Akulov saavuttivat Finlandia Trophy Espoon vapaaohjelmakilpailussa EM-kilpailuihin vaadittavat teknisten pisteiden rajat.

– Se yhteistyö ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin kuvittelimme, ja kun minulle tuli vielä vamma, homma loppui siihen, Milania Väänänen kertoo.

Milania palasi koti-Suomeen toipumaan, kävi koulua ja vieraili jäällä vain nuorempia luistelijoita ohjaamassa. Haave pariluistelu-urasta ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. Milania harjoitteli yksin ja vieraili Venäjällä etsimässä paria itselleen. Kevättalvella 2021 hän kokeili yhteistyötä Harley Windsorin kanssa, hänkin australialainen.

– Lähtökohtamme olivat kuitenkin liian erilaiset. Harley oli lajissa jo aika hyvä, olympialaisissakin käynyt, minä en taas voi sanoa olevani vielä mitenkään pätevä pariluistelija. Mutta lyhytkin yhteistyö minua paljon paremman partnerin kanssa antoi minulle lisää motivaatiota pyrkiä eteenpäin.

Samaan aikaan, kun 18-vuotias Milania Väänänen tuskaili Moskovan keväässä, että eikö haaveesta koskaan tule totta, häntä 11 vuotta vanhempi Mikhail Akulov harmitteli samassa kaupungissa, että eikö kohtalo kuule hänen uuden vuoden yönä esittämäänsä toivomusta.

– En ollut luistellut kahteen vuoteen, ja noina vuosina elämäni muuttui paljon: perustin oman luistelukoulun ja menin naimisiin. Silti halusin yhä palata urheilijana jäälle. Kun kaverini, pariluisteluvalmentaja, kertoi Milaniasta, ajattelin heti, että näin on selvästi tarkoitettu.

Mikhail ei aikaillut vaan kutsui saman tien Milanian kanssaan kokeilemaan yleisöjäälle.

– Huomasin, että Milania ottaa urheilun ja pariluistelun lajina tosi vakavasti ja että Milanialla on selvät omat tavoitteet. Uskoin, että tässä on meille molemmille mahdollisuus.

Ruplat vähissä

Kaksikko alkoi harjoitella parina kesäkuun puolivälissä. Ensin Milania ja Mikhail harjoittelivat Armavirissä lähellä Sotshia, alkusyksystä treenipaikka vaihtui kauas itään, Permiin. Syynä oli asia, joka oli parilta alkuinnostuksen keskellä unohtunut: pariluistelun valmentautuminen vaatii paljon rahaa, Etelä-Venäjällä vielä enemmän kuin pohjoisempana.

Vaihdos osoittautui kuitenkin onnistuneeksi. Pari hehkuttaa nykyistä valmentajaansa Pavel Sliusarenkoa yhdeksi Venäjän parhaista lajivalmentajista, joka osaa oikealla tavalla opastaa vasta yhteistyönsä alussa olevaa paria kohti tavoitteita. Myös viikko-ohjelma on runsas ja monipuolinen.

– Permissä olemme hyvissä käsissä, Milania kertoo.

Silti juuri rahan puute on synkentänyt parin syksyä. Vaikka Milania ja Mikhail ovat saaneet tukea valmentautumiseensa, eurot ja ruplat tuntuvat aina olevan vähissä. Mikhail saa jonkin verran tuloja luistelukoulustaan, Milania joutuu luottamaan läheistensä tukeen. Syksyn mittaan he ovat jo parikin kertaa pyytäneet tukea keräysten muodossa sosiaalisessa mediassa kattaakseen kilpailukulunsa.

Milania Väänänen ja Mikhail Akulov
Ensin Milania ja Mikhail harjoittelivat Armavirissä lähellä Sotshia, mutta alkusyksystä treenipaikka vaihtui kauas itään, Permiin.

Unelmista arkeen

Arki on syksyn mittaan koittanut myös muissa asioissa. Kun Milania Väänänen ja Mikhail Akulov kesällä käynnistelivät yhteistyötään, he kertoivat rohkeasti tavoittelevansa jo tämän talven EM-kisoissa kymmenen parhaan parin joukkoon. Vaikka tähtäin muuttui myöhemmin realistisempaan ”tavoitteemme on päästä EM-vapaaohjelmaan”, parilla on kunnianhimoa.

Syksy on kuitenkin ollut harjoittelussa rikkonaisempi kuin pari suunnitteli. Pariluistelussa ainakin pienet vammat ovat varsin yleisiä. Lisäksi Mikhail sairasti marraskuussa koronan, ja vaikka se oli lievä, se söi useita viikkoja harjoittelusta ja pari joutui perumaan yhden suunnittelemistaan kilpailuista.

”Tietenkin harjoituksissa menee aina paremmin kuin kilpailuissa, mutta emme ole ihan tyytyväisiä syksyn kilpailujemme tuloksiin.”

– Tietenkin harjoituksissa menee aina paremmin kuin kilpailuissa, mutta emme ole ihan tyytyväisiä syksyn kilpailujemme tuloksiin. Uskomme, että meillä olisi potentiaalia parempaankin.

Milania ja Mikhail ovat syksyn aikana ehtineet osallistua kahteen kansainväliseen kilpailuun, Finlandia Trophyyn lokakuussa ja Golden Spin of Zagreb -kilpailuun joulukuun alussa. Vaikka pari itse on kriittinen omia kisaesityksiään kohtaan, ne ovat tuoneet paljon: EM-kilpailuihin vaaditut tekniset pisteet on suoritettu. Sen, ovatko Milania ja Mikhail unelmansa mukaisesti mukana EM-jäällä tammikuussa Tallinnassa, päättää Suomen Taitoluisteluliiton liittohallitus tämän viikon SM-kisojen jälkeen.

– Vielä on, aina on todella paljon parannettavaa. Mutta SM-kisoja varten yritämme vielä näinä viimeisinä päivinä hioa ohjelmiamme niin, että saamme Porissa tehtyä molemmissa ohjelmissamme nykyiset elementtimme mahdollisimman puhtaasti. Ja taatusti nautimme SM-jäällä!