Henkilöt

Pitkä ura taitoluistelu­tuomarina huipentui viime keväänä Pekingin olympialaisissa

Mika Saarelainen palkittiin Urheilu­gaalassa Taustavoima-palkinnolla

12 tammikuun, 2023 JA KUVAT STLL

Pitkän tuomariuran tehnyt Mika Saarelainen palkittiin tänään Helsingin jäähallissa järjestetyssä Urheilugaalassa Taustavoima-palkinnolla. Saarelainen on toiminut suomalaisessa taitoluistelussa liki puoli vuosisataa. Oman luistelu-uransa lopetettuaan hän lähti tuomaripolulle ja parhaillaan on menossa 40:s tuomarivuosi.

Saarelainen toimii tällä hetkellä kansainvälisenä taitoluistelutuomarina ja -ylituomarina lajeinaan yksin- ja pariluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu. Hän on maailman ainoa kaikkien taitoluistelulajien ylimmän tuomariluokan ylituomari. Hänen tuomariuransa ja samalla koko suomalaisen tuomarityön ja -osaamisen kohokohta olivat Pekingin olympialaiset vuonna 2022, joissa hän toimi jäätanssin ylituomarina ensimmäisenä suomalaisena.

Mika Saarelainen on myös Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kansainvälisten tuomareiden kouluttaja. Hän toimi vuosina 2010–2018 ISU:n muodostelmaluistelun teknisen komitean jäsenenä. Saarelainen on toiminut Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsenenä vuodesta 2002 ja varapuheenjohtajana vuosina 2015–2018.

Mika Saarelainen kertoo, että Taustavoima-tunnustus tuntuu erittäin hyvältä.

– Koen sen olevan tunnustus meille kaikille pitkän linjan laji-ihmisille, joita ilman ei urheilua olisi. Erityisesti arvostan sitä, että se annetaan tuomarille, jonka kanssa kaikki eivät aina ole samaa mieltä, mutta samalla tiedetään, että me toimimme oikeudenmukaisina ja aina urheilijoiden hyvää ajatellen.

Hän kokee saaneensa pitkän tuomariuransa aikana paljon.

–  Taitoluistelu on tarjonnut upeita elämyksiä, ja olen saanut lukuisia ystäviä eri puolilta maailmaa sekä päässyt näkemään paikkoja ja maita, joihin ei muuten olisi ehkä ollut mahdollisuutta.

Saarelainen kokee olevansa etuoikeutettu saadessaan olla mukana maailman kauneimmassa urheilulajissa niin tuomarina, urheilupäättäjänä kuin myös lajin televisioselostajana.

– Olen kiitollinen tästä vuosikymmenten matkasta, joka tuomarina huipentui viime kevään Pekingin olympialaisten ylituomaritehtävään.

Saarelaisen seuraava työtehtävä taitoluistelun parissa on vajaan kahden viikon päästä, kun hän selostaa Ylellä taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailuita. 

Liput Espoo Metro Areenalla 25.–29.1.2023 käytäviin EM-kilpailuihin myy ticketmaster.fi.