Henkilöt

Historiallisesta voitosta sata vuotta

Ludovika ja Walter Jakobsson voittivat Suomen ensimmäisen olympiakullan

huhtikuu 26, 2020 Mila Kajas-Virtanen Suomen Urheilumuseo

Suomen menestyneimmän taitoluisteluparin Ludovika ja Walter Jakobssonin tarina on edelleen vailla vertaa suomalaisessa taitoluistelussa. Huhtikuun 26. päivänä tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Jakobssonit saavuttivat itsenäisen Suomen ensimmäisen olympiavoiton Antwerpenin kesäolympialaisissa 1920.

Saksalainen Ludovika Eilers (1884−1968) kehittyi taitavaksi luistelijaksi jo koulutyttönä. Hän kohtasi Berliinin uudessa jääpalatsissa keväällä 1908 helsinkiläisen Walter Jakobssonin (1882−1957), joka oli saapunut kaupunkiin opiskelemaan sähkö- ja koneinsinööriksi. Walter oli Suomessa luistellut paljon ja osallistunut kilpailuihinkin. Saksaan hän saapui kuitenkin ilman luistimia, sillä Walterin äiti oli epäillyt, etteivät opinnot ehkä etenisi, jos aika kuluisi harrastusten parissa. Nähtyään Ludovikan jääpalatsin jäällä hankki Walter kuitenkin uudet luistimet ja yhteinen luistelu-ura sai alkunsa.

”Se oli luistelua, joka sai yleisön haltioihinsa. Melkein lakkaamatta koko luistelun ajan osoitti se myrskyisästi suosiotaan eikä niistä luistelun päätyttyä tahtonut loppua tulla.”

Pian Ludovikasta ja Walterista tuli Berliinin luistinseuran pääpari ja keskieurooppalainen kuuluisuus. Parin mentyä naimisiin vuonna 1911, tuli Ludovikasta rouva Jakobsson.

Ludovika ja Walter Jakobsson voittivat pariluistelun MM-hopeaa vuosina 1910, 1912, 1913 ja 1922 sekä MM-kultaa 1911, 1914 ja 1923. Olympiakultaa parin kaulaan ripustettiin historiallisesti Antwerpenissä 1920. Kaunoluistelukilpailun ohella jääkiekko-ottelut käytiin aiemmin keväällä, kun muissa kesäisemmissä lajeissa kilpailtiin elokuussa.

– Se oli luistelua, joka sai yleisön haltioihinsa. Melkein lakkaamatta koko luistelun ajan osoitti se myrskyisästi suosiotaan eikä niistä luistelun päätyttyä tahtonut loppua tulla, Jakobssonien ohella Antwerpenissä Suomea edustanut Sakari Ilmanen kommentoi näkemäänsä.

Olympiahopeaa pari luisteli vielä neljä vuotta myöhemmin Chamonix’ssa Ranskassa.

Lue lisää Ludovika ja Walter Jakobssonista Suomen Urheilumuseon sivustolta.

Lähde: Suomen Urheilumuseo