Henkilöt

Cecilia Törn vaihtoi jäätanssin valmennukseen

heinäkuu 23, 2019 Marita Kokko Jenni Hannula

Jäätanssin taakseen jättänyt Cecilia Törn on jäällä jälleen. Hän työskentelee elokuun ensimmäisestä päivästä lähtien Mäntsälän Jäätaitureiden päävalmentajana. Paluu yksinluistelun pariin tuntuu hänestä ihanalta, mutta jäätanssiinkin hän uskoo jonain päivänä palaavansa – arvioijana tai valmentajana. 

Jo tämän kevään hän on valmentanut Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Tuusulassa ja Mäntsälässä ja pitänyt ryhmätunteja esimerkiksi ilmaisusta ja askeltekniikasta. Myös koreografioita, joita hän on tehnyt aiemminkin, on nyt syntynyt entistä useammille luistelijoille. 

”Kun on tottunut työskentelemään paineen alla, kovat vaatimukset tuovat vain lisää motivaatiota.”

Mäntsälän Jäätaitureista kysyttiin keväällä, kiinnostaisiko Cessiä päävalmentajan työ. Hänen piti hetki sulatella ajatusta, sillä hyppy päävalmentajaksi noin 30 kilpailevalle luistelijalle tuntui ensin kovalta haasteelta. Mutta palo ja kiinnostus uuteen kulmaan lajissa veivät voiton. 

– Totta kai työssä on omat haasteensa, mutta ex-kilpaurheilijana sitä haasteita hakeekin. Kun on tottunut työskentelemään paineen alla, kovat vaatimukset tuovat vain lisää motivaatiota. 

Seuralla on entuudestaan kaksi muuta valmentajaa, jotka jäävät edelleen mukaan valmennukseen. Kilpailevien luistelijoiden ohella seura kasvattaa myös uusia harrastajia luistelukoulussaan. 

Jääolot Mäntsälässä ovat tulevan päävalmentajan mukaan paranemassa entisestään, sillä vanhan hallin remontin on määrä valmistua syksyksi. Sen kylkeen on rakenteilla myös uusi halli, joskaan ei vielä tulevaksi kaudeksi. 

Paluu yksinluisteluun 

Pikku-Cecilia sai ensi kosketuksen jäähän nelivuotiaana, kun itsekin luistelua harrastanut äiti vei tyttären jäähalliin. Ensimmäisen kerran tyttö hermostui kaatumisiin, mutta uusi yritys puoli vuotta myöhemmin teki hänestä luistelukoululaisen. Sitä ennen oli kokeiltu myös balettitossuja, mutta ne hävisivät nyt luistimille. 

Cecilia Törn
Mäntsälän Jäätaitureiden päävalmentajaksi kutsuttu Cecilia Törn odottaa lajiin lisää poikia, sillä taitoluistelu ei ole mitään glitteriä ja terillä taiteilua. Oikeasti taitoluistelu on täynnä vauhtia ja voimaa. Siinä irtoaa adrenaliinia vähintään yhtä paljon kuin muissakin jäälajeissa.

Alle vuosi seurassa ja Cecilialla oli jo ohjelma ja ensimmäiset kilpailut. 

– Miten ihanaa oli pukeutua samettiseen kilpapukuun ja päästä jäälle. Suorituksen jälkeen oli tärkeintä saada paljon pehmoleluja. 

Ura eteni liiton kehitysryhmiin ja maajoukkueeseen vuonna 2008. Saavutuksissa alkoivat painaa sijoitukset pehmonalleja vahvemmin. Cessi luistelikin junioreiden SM-hopean ja PM-pronssin sekä naisten SM-pronssin. Hän edusti maatamme myös EM-jäällä. 

Kausi 2011 oli Cessin ensimmäinen vaikea kausi. Ohi meni kausia toipuen nilkkavammoista, ja polvivamma jouduttiin jo leikkaamaankin. 

Jäätanssi vei mennessään 

Kun hän oli leikkauksen jälkeen palaamassa jäälle, ottivat Maurizio Margaglio ja Jussi-Ville Partanen yhteyttä ja esittivät kutsun jäätanssiin. 

– Lupauduin kokeilemaan, mutta suunnitelmissa oli jatkaa yksinluistelijana. Olin leikkauksen jälkeen ollut vain muutaman kerran hetken jäällä, mutta ensimmäisissä jäätanssitreeneissä vierähtikin 2,5 tuntia. Laji vei mennessään ensi hetkestä lähtien. 

Cecilia Törn–Jussi-Ville Partanen saivat lajista nopeasti kiinni ja menestyivät. Pari voitti Suomen mestaruuden kolmesti ja edusti Suomea niin MM- kuin EM-kilpailuissa. Kansainvälisissä kilpailuissa he nousivat korkeimmalle korokkeelle kolme kertaa. 

Mutta syksy 2017 toi pettymyksen, kun olympialaisten valintakilpailusta ei auennutkaan paikkaa Etelä-Korean olympialaisiin. 

– Valmistautuminen olympiapaikan lunastukseen oli ollut todella stressaavaa ja pettymys lopputuloksesta suuri. Siitä huolimatta saavutimme pettymyksen jälkeenkin vielä hyviä tuloksia, esimerkiksi voiton Egna Dance Trophysta juuri ennen MM-kilpailuja. 

Toiveena oli saavuttaa MM-kilpailuissa hyvä tulos, eikä sitä tullut. 

– Koska tavoitteet jäivät saavuttamatta, tilanne vaati muuttamaan suuntaa, Cessi perustelee. 

Ystävyys kantaa yhä 

Vielä kesällä 2018 pari yritti sytyttää yhteistä paloa lajiin, mutta marraskuussa he tekivät päätöksen lopettaa yhteinen ura. Ratkaisu syntyi sovussa, joka pitää edelleen. 

– Olemme erittäin hyviä kavereita, olemmehan viettäneet niin monta vuotta läheisissä tunnelmissa jäällä joka päivä. Ystävyyttä ei kumpikaan halunnut heittää pois. 

Cecilia sairastui jo kevään ja kesän aikana uupumukseen. Hän toipui kuitenkin syksyn mittaan, mutta otti täydellisen tauon luistelumaailmasta. 

Vasta tammi–helmikuun vaihteessa alkoi jää jälleen kutsua. Hän luisteli itsekseen ja alkoi vähitellen nauttia jokaisesta askeleesta uudestaan. Samaan aikaan tuli kutsuja sekä takaisin jäätanssiin että valmennushommiin. 

”Luistelu ja ura ylipäätään ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Se on suurinta, mitä tästä olen saavuttanut.”

– Jossain vaiheessa tuli täysin selkeä tunne siitä, että jäätanssi oli tällä erää eilistä. Mutta vauhdin tuoma keveä viima kasvoilla, jäähallin äänet ja ilma saivat rakastumaan uudelleen itse luisteluun. 

Tulevaisuus on yksinluistelijoiden valmennusta Mäntsälässä. Silti myös jääntanssi kiinnostaa häntä edelleen – valmentajana tai arvioijana. 

Cecilia Törn ja Jussi-Ville Partanen
Cecilia Törn ja Jussi-Ville Partanen päättivät lopettaa yhteisen jäätanssiuransa vajaa vuosi sitten marraskuussa. Cessin haaveena on viedä taitoluistelua lajina vahvasti eteenpäin. Sekä yksinluistelu ja jäätanssi ovat antaneet hänelle todella paljon osaamista, jota hän haluaa jakaa tuleville tähdille.

– Kumpaakin vaihtoehtoa mietin koko jäätanssiurani ajan. Uskon, että minulla on enemmän annettavaa lajille arvioijana tai valmentajana kuin tässä vaiheessa luistelijana. Haluan jakaa sitä tietoa, jota näissä vuosissa on minulle karttunut. 

Ura on antanut paljon ystäviä ja yhteyksiä ympäri maailman. 

– Luistelu ja ura ylipäätään ovat kasvattaneet minua ihmisenä. Se on suurinta, mitä tästä olen saavuttanut. Totta kai kaikki ihmiset valmentajista faneihin matkan varrella ovat kaikki antaneet todella paljon. Kiitoksen ansaitsevat tietysti ne lähimmät ihmiset, Jussi-Ville ja Maurizio. 

Päätös luopua jäätanssista on vajaan vuoden takaa. Uusi ura on alkamassa ja mahdollisuudet avoinna edessä. Ehkä tie vie tulevina vuosina ulkomaisiinkin työtehtäviin – ehkä ei. 

– Lähitulevaisuus on kuitenkin tiukasti Mäntsälässä, Cessi toteaa silmät säteillen.