Henkilöt

Anna Vidal vaihtoi hokkarit taitoluistimiin aikuisena

30 marraskuun, 2018 Katariina Kivimäki Mika Hilska ja Santeri Vidal

Rakkaus lajiin on luja, jos lauantaina työviikon jälkeen on valmis starttaamaan auton kohti kylmää jäähallia klo 7.15. Anna Vidalin mielestä 40 minuuttia kestävä matka Helsingin Lauttasaaresta Keravalle ei tunnu edes pitkältä: siinä ehtii juuri sopivasti ”herätä” ennen treenejä.

Anna Vidal, 39, luistelee kuudetta kauttaan Helsingin Taitoluisteluklubin aikuisjoukkue JääLeideissä. Muodostelmaluisteluharrastus alkoi sattumalta, kun Vidal tuli kiipeilyä harrastavaa miestään vastaan Salmisaaren Liikuntakeskukseen. Odottaessaan hän kurkisti jäähallin ovesta sisään ja näki aikuisluistelijoita harjoittelemassa liukuja. Nuorena jääkiekkoa naisten 1-divisioonassa pelannut Vidal tunsi heti vahvaa paloa päästä jäälle – tällä kertaa kylläkin taitoluisimilla.

– Otin heti yhteyttä taitoluisteluseuraan ja pääsin harjoituksiin seuraavalla viikolla. Kävin kevään luistelukoulua, jonka jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua aikuisten muodostelmaluistelujoukkueen testijäälle.

Pyrkimisestä JääLeideihin Vidalille on jäänyt mieleen elävästi se, kuinka hän lunasti paikkansa joukkueeseen ennemmin asenteellaan kuin taidoillaan.

– Minulla oli hyvä motivaatio ja tahto pysyä mukana. Olin kai vähän hullunrohkeakin, kun uskaltauduin mukaan.

Lupaavasti alkanut harrastus tyssäsi kuitenkin lyhyeen onnellisista syistä: Vidal alkoi odottaa toista lastaan, eikä enää uskaltanut mennä jäälle. Tapio-poika syntyi helmikuussa 2013 ja tuore äiti pääsi takaisin joukkueensa riveihin toukokuussa. Luisteluharrastuksesta tuli taaperon ja vauvan äidille tärkeä henkireikä. Hän ei suostunut jättämään harjoitusta väliin ihan pienestä syystä.

– Olimme joukkueen kanssa Kisakalliossa leirillä seuraavana syksynä. Imetin vielä silloin, ja mieheni tuli lastemme kanssa päiväksi urheiluopistolle. Joukkuekaverini oli samassa tilanteessa ja siinä me imetimme vauvojamme kaikilla mahdollisilla tauoilla, Vidal muistelee harrastuksensa alkuaikoja.

Tarkkaan suunniteltu arki

Joukkueesta on tullut Anna Vidalille kuin toinen perhe, jonka kanssa voi jakaa arjen ilot ja surut. Mitä elämässä tapahtuukin, joukkuekaverit ovat vieressä ja tukevat. Ystävyys ulottuu myös kaukalon ulkopuolle.

Luistelu on nykyään iso osa Vidalin identiteettiä, eikä hän voisi kuvitella enää elämää ilman sitä.

– Nuorempana pelasin jääkiekkoa, sitten tuli rullaluistelukausi ja nyt tämä. En voisi kuvitella elämääni ilman taitoluistelua. Siinä yhdistyvät sopivasti vauhti ja musiikki, nautin siitä. Luistelu sopii myös treenimuotona minulle. Ennen kaikkea meillä on tosi hauskaa yhdessä.

”Meille on tärkeää, että saamme mieheni kanssa molemmat omaa aikaa ja mahdollisuuden harrastaa säännöllisesti.”

Kiireistä lapsiperhearkea elävä Vidal uskoo, ettei aikaa omaan harrastukseen löytyisi ilman yhteistä Google-kalenteria miehen kanssa. Illat täyttyvät lasten menoista ja harrastuskyydeistä. 9-vuotias Emilia tytär luistelee HTK:n MiniSparkles-joukkueessa ja nyt 5-vuotias Tapio pelaa jalkapalloa HJK:ssa sekä jääkiekkoa Helsingin Kiekko-Tiikereissä. JääLeidit puolestaan harjoittelee kaksi kertaa viikossa, minkä lisäksi naisilla on vielä kilpailut ja joukkuetapaamiset. Ellei Vidal merkitsisi omia menojaan kalenteriin, jäisivät ne helposti lasten kuskausten alle.

– Meille on tärkeää, että saamme mieheni kanssa molemmat omaa aikaa ja mahdollisuuden harrastaa säännöllisesti. Pyrimme järjestämään menomme niin, että molemmat pääsevät treeneihinsä, minä jäälle ja mies kiipeilemään, Vidal kertoo.

Halu kehittyä

JääLeidien joukkue perustettiin 15 vuotta sitten. Käytännöt ovat muovautuneet vuosien saatossa ja vastuuhommia kierrätetään kausittain. Anna Vidal toimii toista kertaa joukkueen varakapteenina.

– Kauden alussa on kokous, jossa jaamme vastuunakit. Kapteeni hoitaa joukkueenjohtajan tehtävät ja me varakaput autamme häntä siinä. Yksi porukka hoitaa kisameikin suunnittelun ja toinen puvut.

Tänä vuonna JääLeidit osallistuu Amélie-teemaisella ohjelmallaan 7–8 kilpailuun, joista yksi käydään Budabestissä. Ulkomaille suuntautuvia, pidempiä kisareissuja joukkue tekee joka toinen vuosi.

– Olen ollut aikaisemmin JääLeidien kanssa Mozart Cupissa Itävallassa ja Skate Berlin Adults -kilpailussa Saksassa. Ihan mahtavia reissuja molemmat. Etenkin Berliinin kisa on jäänyt mieleen erityisenä. Olimme kehittyneet joukkueena ja luistelimme kisan voittoon. Sen jälkeen oli hyvät bileet, Vidal muistelee.

Vaikka aikuisten muodostelmaluistelu ei ole hampaat irvessä tekemistä, Vidal ei kiellä, etteivätkö he olisi kilpailuhenkistä porukkaa.

– Tänä vuonna tavoittelemme loppukilpailupaikkaa aikuisten sarjassa. Meillä on kova halu kehittyä joukkueena ja menestyä kisoissa, mutta sitä ei tehdä hauskuuden kustannuksella. Meillä lentää hurtti huumori vielä ennen kisasuoritustakin.


Helsingin Taitoluisteluklubin aikuisjoukkue JääLeidit

Entisen Rockettes-luistelija Satu Nylundin valmentamassa joukkueessa luistelee 20 naista, joiden keski-ikä on 39 vuotta. Nuorin luistelija on 25-vuotias, vanhin kuusikymppinen. JääLeidit harjoittelee kaksi kertaa viikossa, jolloin ohjelmassa on jää- ja oheistreeniä. Joukkueessa on niin lapsena taitoluistelua harrastaneita kuin lajin pariin vasta aikuisena tulleita naisia.

Joukkue kilpailee seuraavan kerran tulevana viikonloppuna Lappeenrannassa Muodotelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. lohkokilpailussa.