Suomen pohjoisin taitoluisteluseura Rovaniemen Taitoluistelijat kamppailee pitkiä välimatkoja vastaan. Vuonna 2004 perustetussa seurassa tiedetään, mitä sana kilometri tarkoittaa.

Rovaniemen Taitoluistelijat on loistoesimerkki suomalaisten innostuksesta urheiluseuratoimintaan. Vaikka RoiTalla on ikää vasta reilu vuosikymmen, luistelijoita on jo melkein 200.

Luistelukoulujen lisäksi ohjelmassa on yksin- ja muodostelmaluistelua niin lapsille ja nuorille kuin myös aikuisille. Seurasta kasvaa upeasti kilpailijoita molemmissa lajeissa.

”Viime kausi oli meille henkisen kasvun aikaa.”

Rovaniemellä on peräti viisi kilpailevaa muodostelmajoukkuetta. Viime vuonna niistä ensimmäinen, noviisijoukkue Silver Stars nousi SM-sarjaan.

– Olihan se aikamoista sokkihoitoa, sillä SM-sarjassa on kova taso. Mutta samalla viime kausi oli meille henkisen kasvun aikaa. Hienointa oli se, että luistelijoiden sitoutuminen vain kasvoi prosessissa, puheenjohtaja Tiia Pesola kuvaa.

Joukkueen taistelu SM-sarjassa myös nivoi seuraväkeä yhteen: omasta joukkueesta oltiin ylpeitä. Seura, joka käynnistyi kauan sen jälkeen, kun Suomessa vielä oli kädenvääntöä yksin- ja muodostelmaluistelun kesken, ei tunne vanhaa kahtiajakoa.

Yhdessä tekemisen kulttuuri

Tärkeä tekijä RoiTan yhtenäisyydessä on vanhempaintyöryhmä, jossa on vähintään yksi jäsen jokaisesta luisteluryhmästä. Työryhmällä on monia omia tehtäviä ja se toimii tiedonkulun linkkinä ryhmien, vanhempien ja johtokunnan välillä.

RoiTan suurimpia haasteita ovat välimatkat. Kilpailu- tai testimatkojen suunnittelu on kova urakka. Lähimpään taitoluistelukaupunkiin, Kemiin, on matkaa sata kilometriä. Seuraavaksi lähin, Oulu, on yli kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä.

– Jos osallistumme Taitoluisteluliiton pohjoisen alueen kilpailuihin, jotka järjestetään länsirannikolla, on se meille yleensä viikonlopun reissu. Tuttua on sekin, että kilpailijoiden hiuksia laitetaan junassa ja toivotaan, että ehditään ajoissa kisapaikalle, Tiia Pesola sanoo.

Kilometrit merkitsevät myös silloin, kun etelämpää Suomesta lähdetään Rovaniemelle kilpailemaan. Tulijoilta vaaditaan matkustuskestävyyttä.

RoiTan onneksi sen luistelijoilla ei juuri ole kilometriongelmia. Seuran luistelijat tulevat Rovaniemen rajojen sisältä.

– Seuramme toimii tiiviissä yhteistyössä Santasportin kanssa. Urheiluopisto tarjoaa hyvät puitteet valmennukseen ja laadukkaaseen oheisharjoitteluun, RoiTan puheenjohtaja toteaa.

TEKSTI Kaisa Viitanen KUVA Sari Niskanen

Lue myös, millaista toimintaa on Suomen pienimmässä taitoluisteluseurassa Outokummussa.