Pääkaupunkiseudun ensimmäinen ja ainoa miesten muodostelmaluistelujoukkue IceMen United kirjoitti palan historiaansa viime viikonloppuna, kun se osallistui ensimmäisiin kilpailuihinsa Lappeenrannassa. Jäämiehet raportoivat nyt SkatingFinlandille lohkokilpailutunnelmiaan.

Kisaviikon ohjelma nostatti joukkueemme tunnelmaa, mutta rehellisesti sanoen, emme tienneet, mikä meitä odotti. Todellisten vertailukohtien puuttuessa emme lähteneet hakemaan kisoista mitään tiettyä pistesaalista, sillä käytännössä kilpailimme itseämme vastaan. Tavoitteemme oli puhdas ja hyvä suoritus sekä kisafiiliksestä nauttiminen. Silti tavoitteeseen pääseminen loi pientä jännitystä: olimme esiintyneet yleisölle kaksi kertaa aikaisemmin, mutta silloin meihin oli iskenyt pieni ramppikuume. Emme olleet päässeet esityksissä treeneissä nähtyjen suoritusten tasolle.

Suuntasimme Lappeenrantaan jo kilpailua edeltävänä iltana, sillä aikuisten sarja oli  aikataulutettu aamun ensimmäiseksi. Jos lähtö pääkaupunkiseudulta olisi tapahtunut vasta kisa-aamuna, olisi se ollut vähän liikaa aamu-unisille. Halusimme nimittäin olla kisoissa pirteinä, hyvin nukkuneina ja lämmitelleinä. Pienoiseksi pettymykseksemme kisatunnelma ja -hulina ei ollut perjantai-iltana Lappeenrannan keskustassa mitenkään käsinkosketeltavaa. Urheilijoiksi tunnistettavia tuli vastaan vain muutama uimari, jotka olivat niin ikään kisareissulla kaupungissa. No, ei meitäkään olisi urheilijoiksi arvannut ilman IMUn joukkuetakkeja.

Lappeenrannan yössä oli hiljaista. Missä on kisahulina?

H-hetki koittaa

Lauantaiaamuna Kisapuistossa odotti viimein se suuren urheilujuhlan tuntu. Parhaista parhaimman Marika-valkkumme ehdotuksesta saavuimme hallille hyvissä ajoin, jotta ehdimme nähdä muutaman muun aikuisjoukkueen suorituksen, tutustua halliin ja orientoitua tunnelmaan. Saimme älyttömästi onnitteluja ja tsemppitoivotuksia heti hallille saavuttuamme. Kanssakäyminen niin järjestäjien kuin kilpakumppanien kanssa oli kannustavaa, iloista ja välitöntä. Täytyy myöntää, että jokin merkitys oli varmasti sillä, että olimme all male -joukkue ja meillä oli hassun halinallen olemus – meihin ei voi olla suhtautumatta myötätuntoisesti. Emme myöskään ole – vielä – mitenkään vakavasti otettava vastus kilpajäällä muille joukkueille.

”Muutamasta mahassa leijailevasta perhosesta huolimatta astelimme kopista jäälle yllättävän rauhallisina.”

Pääsimme nopeasti sisään kisarutiineihin valmentajamme rautaisen ammattitaidon ansiosta. Erityisesti henkisen valmistautumisen ja mielikuvaharjoittelun voima oli huikea: muutamasta mahassa leijailevasta perhosesta huolimatta astelimme kopista jäälle olosuhteisiin nähden yllättävän rauhallisina. Jäällä saimme taas kokea nallekarhumaista erityisasemaamme, sillä ihanan yleisön kannustus ylitti kaikki odotukset. Toisaalta omaan kuplaan sulkeutuminen ja pieni jännitys – joka kriitikoiden mukaan hiukan näkyikin – siivitti suorituksen yli puolen välin ennen kuin mihinkään ulkoiseen osasi edes kiinnittää huomiota. Rentouden lisääntyessä ohjelman loppua kohden osasimme antaa yleisöllekin täyden arvon.

Mahtava fiilis

Ja ai että, kun se kisajäällä luisteleminen tuntui hyvältä. Kaukalon jää tuntui hyvältä terän alla, vieressä luistelevan kaverin tuki oli vahva ja yhdessä tekeminen oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa. Koppiin palattiin riehakkaan iloisissa tunnelmissa. Supisuomalaisessa äijäporukassa nyt ei voi täysin välttyä omien pienten virheiden etsinnältä, mutta niistäkin huolimatta tunnelma oli katossa. Pisteenä i:n päällä odottivat kopissa kilpakumppanijoukkueiden rakkaudella valitut tervehdykset.

”Meidän suorituksellamme ei ollut asiaa edes palkintokorokkeen lähimaastoon, mutta tällaisessa seurassa oli kunnia olla viimeinenkin.”

Hieno osuus kisapäivänä oli myös se, kun saimme oman suorituksemme jälkeen nauttia rauhassa muiden joukkueiden upeista esityksistä. Omalla kannustuksellamme yritimme jakaa edes pienen osan saamastamme tsempistä muille. Aamupäivän kilpailun palkintojenjako tuntui olevan edessä liiankin nopeasti, kun yritimme täysin palkein imeä itseemme kisatunnelmaa. Meidän suorituksellamme ei ollut asiaa edes palkintokorokkeen lähimaastoon, mutta tällaisessa seurassa oli kunnia olla viimeinenkin. Keräsimme kokoon  omaa osaamistamme vastaavat pisteet 26,75. Ne toimikoon mittatikkuna, kun lähdemme seuraaviin kisoihin.

”Huoltoasema tyydytti ravinnon tarpeen, mutta kisoihin jäi nälkä.”

Kotimatkamme alkoi pian palkintojen jälkeen. Pysähdyimme matkan varrella huoltoasemalle nauttimaan myöhäistä lounasta ja kassajonossa törmäsimme sattumoisin joukkueisiin, jotka olivat vasta kiiruhtamassa kohti Lappeenrantaa ja iltapäivän kisasuorituksia. Melkein teki mieli kääntyä ja palata takaisin Kisapuistoon heidän kanssaan. Huoltoasema tyydytti ravinnon tarpeen, mutta kisoihin jäi nälkä.

IceMen United, Helsingin Luistelijat

IMUn joukkue ennen ensimmäistä kisaa. Ylärivissä vasemmalta Veli Järvinen, Martti Helamaa, Visa Knape, Jouni Lindh, Niko R., Sakari Leimi, Jouni Sirkiä ja Mikko Lankinen. Alarivissä vasemmalta Frank Ryhänen, Ari Suoranta, Sami Linnermo ja Marko Knuutila. Kuvasta puuttuu Ilkka Palonen.

Pääkaupunkiseudun ensimmäinen miesten muodostelmaluistelujoukkue perustettiin vuonna 2015. Joukkuetta ei saatu ihan helposti kasaan, sillä perustamista edelsi joukkueen kapteenin Ari Suorannan melkein vuoden kestänyt sinnikäs työ ja luistelijoiden rekrytointi. Ensimmäisenä vuonna joukkueessa luisteli viisi innokasta herraa.

Tällä kaudella IceMen United -joukkueessa luistelee 13 rohkeaa jäämiestä, jotka harjoittelevat kerran viikossa. Luistelijoiden keski-ikä hätyyttelee 45 vuotta, mutta treeneissä on kova tekemisen meininki. Jäämiehet ovat lähteneet kokeilelmaan  ennakkoluulottomasti luistelun saloja. Vain muutamalla jäsenellä on aiempaa luistelutaustaa, mutta monet ovat päässeet tutustumaan lajiin lastensa harrastuksen kautta.

Jäämiehet tekevät tällä kaudella historiaa, sillä he astuvat ensimmäistä kertaa kilpa-areenoille. Unelma kilpailemisesta on käynyt toteen.

TEKSTI Marko Knuutila KUVAT Marko Knuutila ja Marika Leutola-Tarvonen