Suomen moninkertainen arvokilpailuedustaja Linnea Ceder ilmoitti hiljattain lopettavansa kilpauransa. Espoon Jäätaitureita pitkään edustanut urheilija on tyytyväinen siihen, että pystyi urallaan voittamaan vaikeimmat hetket, ja korostaa hyvän taustatiimin merkitystä yksilölajeissa.

Linnea Ceder ei ole ollut jäällä hetkeen, oikeastaan moneen kuukauteen. Arki on silti ollut kivaa. Vaikka harppaus uudenlaiseen elämään on iso ja edelleen vähän jännittäväkin, tuntuu se oikealta.

Linnea halusi lopettaa menestyksekkään kilpauransa tunteeseen, että kaikki on annettu. Se tuli talvella, kun häntä pitkään vaivannut oikean jalan hermovaurio alkoi taas ärhennellä ja jääharjoittelusta piti SM-pronssin jälkeen ottaa etäisyyttä.

”Ymmärsin, että kroppa on nyt antanut sen, mitä siitä lähtee.”

– Kun kausi alkoi, lopettaminen ei käynyt mielessäkään. Mutta kun loukkaantumisia on ollut paljon aiemminkin, tuli vaan se olo, etten jaksa enää luistella kivun kanssa, Linnea kertoo.

Hermovaurio on rajoittanut esimerkiksi tulpin treenaamista jo pitkään, eli hän ei ole voinut harjoitella kolmois-kolmois-yhdistelmiä kunnolla moneen vuoteen.

– Ymmärsin, että kroppa on nyt antanut sen, mitä siitä lähtee.

Samalla Linnea toteaa lopettamispäätöksen olleen monen asian summa: kilpaileminenkaan ei enää tarjonnut samanlaista iloa kuin aiemmin. Aika tuntui oikealta uusille haasteille.

”Tiedän, että minulla olisi ollut potentiaalia enempäänkin.”

Helsinkiläisurheilija katsoo taaksepäin tyytyväisenä ja ylpeänä mutta myös vielä hieman nieleskellen sitä, että loukkaantumiset vaikeuttivat oman todellisen suoritustason näyttämistä. Muutama vuosi sitten Linneaa vaivasivat toistuvat rasitusmurtumat selässä. Niiden parannuttua maajoukkueurheilija kuitenkin teki paluun arvokilpailujäille ollen vuoden 2025 EM-kilpailuissa 15:s ja MM-kilpailuissa 18:s. Plakkarissa on niin ikään maapaikan hankkiminen Milanon–Cortinan talviolympialaisiin sekä vuoden 2020 EM-kilpailuiden 12:s sija.

– Eniten ylpeä olen arvokilpailuedustuksista ja siitä, että tulin takaisin loukkaantumisten jälkeen. Nyt kun jälkeenpäin katsoo, niin niistä nouseminen on vaatinut ihan hirveästi henkistä kanttia. Tiedän, että minulla olisi ollut potentiaalia enempäänkin. Ehkä kun aikaa kuluu, niin oppii arvostamaan sitä mitä on saavuttanut ja kuinka paljon on kestänyt niitä vaikeita hetkiä, 23-vuotias kertoo.

Läheiset ja oma tiimi siivittivät pitkään uraan

Linnea aloitti uransa Keravalla, josta hän siirtyi 13-vuotiaana Virpi Horttanan valmennukseen edustamaan Espoon Jäätaitureita. Yläkouluiässä harjoittelu muuttui monella tapaa enemmän huippu-urheilun omaiseksi.

Linnea pohtii, että huippu-urheilu voi yksilölajissa olla melko yksinäistä. Siksi hän kiittelee suurta tiimiään, jonka ydintä ovat Virpin lisäksi muun muassa fysiikkavalmentaja ja fysioterapeutti.

– En varmasti ilman Vippeä (Virpi Horttana), ja muita ketkä ovat olleet ympärillä, olisi luistellut näin kauan. Vippe osaa puskea ja vaatia, mutta hänen kanssaan on myös ihan sairaan hauskaa, ja meidän kemiat sopivat yhteen alusta asti. Sillä on ollut tosi iso merkitys, Linnea sanoo.

Linnea toteaa haluavansa edelleen olla mukana luistelupiireissä ja toivoo pääsevänsä tuuraamaan EsJT:n valmentajia tarpeen tullen. Pidemmän tähtäimen suunnitelmia valmentajana toimimisesta hänellä ei kuitenkaan ole ollut. Huippu-urheilijan kevät on mennyt totutellessa uudenlaiseen vapauteen jäähallin ulkopuolella. Linnea mainitsee olevansa mielissään esimerkiksi siitä, että liikkua voi päivän tuntemusten ja aikataulun mukaan.

– On voinut mennä kuntosalille miettimättä, mikä edesauttaa lajia. Se on ollut tosi vapauttavaa, hän kuvailee.

Tähtäimessä lääketieteen opinnot

Linnean huimat tuntimäärät jäähallilla ovat vaihtuneet pitkiin päiviin yliopiston kirjastossa. Lukiosta asti Linnea on haaveillut lääketieteen opiskelusta mutta asetti urheilu-uran opiskelutavoitteiden edelle. Nyt pääsykokeisiin opiskelu on temmannut mukaansa, ja Linnea on uudesta suunnastaan innoissaan.

– Nyt olen antanut 110 prosenttia itsestäni luistelulle, joten voin hyvällä omallatunnolla siirtyä eteenpäin ja antaa opinnoille 110 prosenttia, mitä en ennen ole pystynyt tekemään, hän toteaa.

”Toivon, että sellainen sinnikkyys kantaa myöhemminkin elämässä.”

Huippu-urheilijan mentaliteetti on siis edelleen tallella?

– Toivon, että sellainen sinnikkyys kantaa myöhemminkin elämässä. Urheilijana on oppinut tekemään kovasti töitä ja työmoraali on hyvä. Olen huomannut opiskelussa samaa kuin urheilussa: voisin treenata loputtomiin, ja jonkun täytyy melkeinpä käskeä lopettamaan, Linnea virnistää.

Linnea pohtii, että on tempautunut uuteen arkeen vauhdilla, ja että kilpaurheilun lopettamisessa riittää vielä prosessoitavaakin. Hän arvelee, että urheilu-uraa osaa myöhemmin katsoa erilaisista perspektiiveistä.

– Ikävä tulee kyllä etenkin ihmisiä. Täytyy jäähallilla käydä moikkailemassa!