Tiedotteet

Peltonen ja Virtanen avasivat kilpailukautensa

28 syyskuun, 2017

Suomen viime kevään MM-edustajat Emmi Peltonen ja Valtter Virtanen avasivat kilpailukautensa torstaina Lombardia Trophyn lyhytohjelmakisassa Italian Bergamossa. Molempien ohjelmissa näkyi lievää alkukauden epävarmuutta.

Emmi Peltonen lähti lyhytohjelmaansa hänelle tutulla kahden tulpin yhdistelmällä.

– Ensimmäisestä kolmoistulpista tuli kuitenkin niin iso ja niin vallaton, etten saanut puristettua siihen toista kolmoistulppia perään. Vähän harmittaa, koska treenit ovat menneet hyvin ja juuri ennen suoritusta luistelin aivan täydellisen verryttelyn, Peltonen kertoo.

Myös lyhytohjelman soolohypyssä ritissä oli Peltosen mukaan samaa kontrolloimattomuutta. Muilta osin ohjelma oli varmaa ja tyylikästä luistelua.

Peltonen keräsi lyhytohjelmastaan pisteet 46.09 ja lähtee perjantaina luisteltavaan vapaaohjelmaan sijalta 18. Kilpailua johtaa Japanin Wakaba Higuchi pistein 74,26. Hänen perässään ovat Italian Carolina Kostner, 71,67 ja Venäjän Alina Zagitova, 71,29.

 

Finnish Figure Skating Association press
Valtter Virtanen

Lombardia Trophyn miesten kilpailussa Suomea edustava Valtter Virtanen puolestaan käynnisti kautensa rohkeasti. Lyhytohjelman ensimmäisenä hyppyelementtinä oli neloistulppi, ja uutuutena Virtaselta nähtiin ohjelmassa lutzin ja tulpin hyppy-yhdistelmä.

– Neloistulppi ei ollut kauden ensimmäisissä kilpailuissani tehdyksi lainkaan huono vaikka jäikin vähän vajaaksi. Samoin uudessa yhdistelmässäni pisteitä verotti se, että tulppi jäi nyt kakkoseksi. Muuten minulta rento suoritus, vaikkakin jää oli sen verran tahmea, että piruettien pyörimiseksi saisi tehdä tosissaan töitä.

Virtasen lyhytohjelmapisteet olivat 57,08 ja hän on ennen lauantaita luisteltavaa vapaaohjelmaa 18. sijalla. Miesten lyhytohjelman ylivoimainen voittaja oli hallitseva MM-hopeamitalisti Shoma Uno, Japani. Hän luisteli kauden avauksessaan uudet ennätyspisteensä 104,87.

Tulokset: http://www.fisg.it/upload/result/4468/index.html