On/Off Ice

Kiiralla ja Jerellä kiireinen kirjatalvi

20 joulukuun, 2017 Kaisa Viitanen Marjo Tynkkynen

Kiira Korvella ja toimittaja Jere Nurmisella ei ole tänä talvena vapaa-ajan ongelmia. Kaksikko työstää Kiira Korven elämänkertaa, joka ilmestyy ensi vuoden syksyllä.

– Haluan julkaista tarinani kirjan muodossa, koska olen saanut itse valtavasti oivalluksia ja voimaa luettuani muiden ihmisten elämänkertoja, ja nyt voin toivottavasti antaa niitä muille, Kiira Korpi perustelee hanketta.

Kiira Korpi ja toimittaja Jere Nurminen työstävät yhdessä
Kiiran elämänkertaa.

Kiira ei halua kirjastaan siloista urheilijatytön kertomusta, vaan hän haluaa puhua myös siitä itse kokemastaan pimeästä maailmasta, jossa mikään ei tunnu koskaan riittävän ja jossa oma mieli alkaa kääntyä salakavalasti itseä vastaan. Kyseessä on siis enemmänkin nuoren ihmisen kasvutarina kuin raportti urheilu-urasta.

Varsinaisena kirjoittajana toimii Yle urheilusta tuttu Jere Nurminen. Kirjoitustyön pohjana ovat sekä kaksikon jo kesästä asti käymät pitkät haastattelusessiot että yhdessä alkusyksystä rakennettu kerronnan muoto.

Aivan ongelmatonta ei tapaamisten järjestely ole ollut, sillä molemmat ovat kiinni monissa muissakin hommissa. Kiiraa ovat työllistäneet mm. norjalaisesta luistelulegendasta Sonja Heniestä kertovan elokuvan kuvaukset sekä jääshowt. Kiira myös asuu tätä nykyä Yhdysvalloissa, New Yorkissa.

– Seuraavan kerran tapaamme joulun jälkeen, kun Kiira tulee viettämään joulua Suomeen. Harkinnassa on myös keväällä yhteinen sessio New Yorkissa, jos vain saamme sen mahtumaan aikatauluihimme, Jere Nurminen kertoo.

Nurminen jäi marraskuussa tällä Yleltä kirjoitusvapaalle, mutta kevät on kiireinen. Helmikuussa hän työskentelee urheilutoimittajana olympialaisissa. Maaliskuun alussa hän aloittaa aivan uudessa pestissä, Yleisradion viestinnästä vastaavana päällikkönä.

Työ on kuitenkin edennyt jo tänä syksynä niin hyvin, että Jere Nurmisen mukaan ollaan jo enemmänkin materiaalin karsimisen kuin sen keräämisen ongelmien kimpussa.

– Ja tietysti käymme koko ajan yhdessä Kiiran kanssa läpi kaiken, minkä olen kirjoittanut.
Kiiran elämänkerran julkaisee kustannusyhtiö Otava.

Artikkeli on alunperin julkaistu Taitoluistelulehdessä 5/2017