Tapahtumat

Kamppailu taitoluistelun viimeisistä olympiapaikoista alkoi Oberstdorfissa

Valtter Virtanen lyhytohjelmassa sijalle 24

23 syyskuun, 2021 JA KUVAT STLL


Valtter Virtanen sijoittui 24:nneksi Oberstdorfissa käytävän Nebelhorn Trophyn lyhytohjelmassa. Kilpailu on viimeinen, josta maiden on mahdollista lunastaa paikka Pekingin talviolympialaisten taitoluisteluihin. Nebelhorn Trophyn miesten sarjassa olympiapaikkoja on tarjolla seitsemän; 23 jaettiin jo kevään MM-kilpailuissa Tukholmassa. Suomella ei paikkaa miehissä vielä ole.

Adam Solyan koreografioima uusi lyhytohjelma ei sujunut teknisesti Virtasen toiveiden mukaisesti. Alun neloistulppi jäi kierroksiltaan vajaaksi, jonka lisäksi takeltelua oli hyppy-yhdistelmässä, missä kolmoislutzin alastulon ylikiertyminen aiheutti vaikeuksia seuraavan hypyn ponnistuksessa. Tyylikkäästi nykytanssin liikekieltä ilmentävä ohjelma toi suomalaiselle 55,22 pistettä, joka on 6,94 pistettä vähemmän kuin miehen muutaman vuoden takainen ennätys.

”En ole ohjelmaan varsinaisesti pettynyt, mutta rentous puuttui.”

– Tämä oli minulle tyypillinen alkukauden suoritus. En ole ohjelmaan varsinaisesti pettynyt, mutta rentous puuttui. Valmistautumiseni ole ollut ihan optimaalinen kesällä alkaneen takareisivamman takia. Ei homma siihen tänään kuitenkaan kaatunut, Virtanen pohti heti suorituksensa jälkeen.

Kilpailun ylivoimaisessa johdossa on Yhdysvaltojen Vincent Zhou pistein 97,35.

Oona Ounasvuori lyhytohjelmassa 12.

Oona Ounasvuori avasi kautensa mallikelpoisesti sijoittumalla Nebelhorn Trophyn lyhytohjelmakilpailussa 12:nneksi. Kilpailussa on mukana 37 luistelijaa. Ounasvuoren ei tarvitse taistella paikasta Pekinging talviolympialaisiin, sillä Suomella on jo Jenni Saarisen MM-kilpailuissa hankkima maapaikka naisten sarjaan.

Oona Ounasvuori keräsi kauden avauskilpailussaan lyhytohjelmallaan 51,94 pistettä.
Oona Ounasvuori keräsi kauden avauskilpailussaan lyhytohjelmallaan 51,94 pistettä.

Vaikka kauden aloituskilpailu ja olympiavalintakilpailun status toivat kosolti jännitystä mukanaan, oli 22-vuotiaan luistelu lennokasta ja näyttävää. Hyvänä hyppääjänä tunnettu suomalainen onnistui kaikissa kolmessa hyppyelementissään, pieniä alastulohorjahduksia lukuun ottamatta. Ounasvuorella on lisäksi hihassaan vaikea kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmä, josta jälkimmäinen helpottui tänään kaksinkertaiseksi. Helsinkiläinen keräsi ohjelmallaan 51,94 pistettä. Hieman harmia tuottivat askelsarjan vaikeustason tipahdus tasolle kaksi sekä yhden pisteen sakko liian hitaasta asettumisesta alkuasentoon. Luistelijan on sääntöjen mukaan oltava alkuasennossa 30 sekunnin kuluessa siitä, kun nimi on kuulutettu, Ounasvuori käytti sekunnin liikaa aikaa.

– Samaa virhettä en tee enää toista kertaa, Ounasvuori tuumasi.

Kilpailun kärjessä on Yhdysvaltojen tähtiluistelija Alysa Liu pistein 70,86.

Naisten vapaaohjelma luistellaan lauantaina. Jäätanssin osalta olympiapaikan metsästys alkaa perjantaina Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin kilpaillessa rytmitanssissa ja jatkuu myöhemmin samana päivänä miesten vapaaohjelmilla, jossa on mukana Valtter Virtanen.

Nebelhorn Trophyn tulokset.