Jäätanssijoilta vahva esitys
Turkkila ja Versluis MM-finaaliin
Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis selvittivät ilahduttavasti tiensä MM-kilpailun vapaatanssiin Japanin Saitamassa. Pari sijoittui rytmitanssissa sijalle 18 ja olivat 20 finaaliin selvinneen parin joukossa.
Ensimmäisessä MM-kilpailussaan luisteleva pari ansaitsi Flamencon rytmeihin luistellusta kokonaisuudesta 66,01 pistettä. Tammikuun EM-kilpailuissa saavutetusta ennätyksestä pari jäi vain 1,17 pistettä. Muutoin vakuuttavasti sujuneen ohjelman ainoa pieni epätarkkuus tapahtui twissel-sarjassa.
Finaalipaikka oli kovatasoisessa kilpailussa merkittävä saavutus. Suomalaisparin tyytyväisyys omaan tekemiseen oli kilpailun jälkeen ilmeistä. Jännitys katosi, kun ohjelma lähti liikkeelle.
– Olemme kyllä tyytyväisiä rytmitanssin lopputulokseen ensimmäisissä MM-kisoissamme. Saamiemme vaikeustasojen perusteella tämä oli yksi kauden vahvimmista suorituksistamme.
– Huomisessa finaalissa haluamme näyttää ihan parasta osaamistamme, pari lupasi.
Kilpailun kärjessä on kolminkertainen maailmanmestaripari Ranskan Gabriella Papadakis–Guillaume Cizeron. Jäätanssin vapaatanssikilpailu alkaa lauantaiaamuna klo 05.30 Suomen aikaa. Suomalaiset luistelevat ensimmäisessä ryhmässä.
Kilpailut on katsottavissa Ylen kanavilta. Huomioithan, että aikaero Saitamaan on 7 tuntia. MM-kilpailujen aikataulut ja tulokset.