Tapahtumat

Taitoluistelun MM-kilpailut alkavat

Suomen joukkue valmiina

19 maaliskuun, 2019 Stll

Taitoluistelun MM-kilpailut alkavat keskiviikkona Japanin Saitamassa. Kilpailun ensimmäisenä päivänä nähdään jäällä Emmi Peltonen, joka luisteli EM-jäällä tammikuussa lupaavasti kahdeksanneksi. MM-edustuksesta Peltonen sai tiedon vasta kaksi viikkoa sitten, kun kilpailuun alun perin nimetty Viveca Lindfors ilmoitti jäävänsä pois terveydellisistä syistä.

– Valmistautuminen on sujunut ok, vaikka se ei ole ollutkaan ihan ideaalinen. Näillä kuitenkin mennään, hyvillä fiiliksillä olen, Peltonen, 19, kertoi ensimmäisten harjoitustensa jälkeen Japanissa.

MM-edustus on Peltoselle toinen. Peltonen edusti Suomea ensimmäisen kerran Helsingin MM-kilpailussa vuonna 2017.

Emmi Peltonen MM-kilpailujen harjoituksissa valmentajansa Stephane Lambielin kanssa.

Emmi Peltonen MM-kilpailujen harjoituksissa valmentajansa Stephane Lambielin kanssa.

Miesten kilpailussa Suomea edustaa torstaina Valtter Virtanen. Tuore lääketieteen tohtori on rauhoittanut viimeiset viikot MM-valmistautumiseen Oberstdorfissa. Työkiireiden jäätyä taka-alalle, luistelijan olo tuntuu kilpailun aattona levolliselta ja levänneeltä.

– Tavoitteeni on tehdä kauden paras lyhytohjelma, ottamatta sen suurempia riskejä. Kausi on näyttänyt, että perusvarmalla ja laadukkaalla tekemisellä irtoaa korkeimmat pisteet. Sillä taktiikalla lähden tähän kilpailuun, Virtanen, 31, pohti.

Valter Virtasen mukana MM-kilpaluissa ovat uusi saksalaisvalmentaja Michael Huth ja valmentajavaimo Alina Mayer-Virtanen.

Valter Virtasen mukana MM-kilpaluissa ovat uusi saksalaisvalmentaja Michael Huth ja valmentajavaimo Alina Mayer-Virtanen.

Virtanen ylistää uutta valmennussuhdetta saksalaisen Michael Huthin kanssa. Takana on vasta muutama viikko yhteistyötä, joten suurempiin muutoksiin ei MM-kilpailun alla ole vielä ehditty. Tarkkana ja analyyttisenä valmentajana tunnettu Huth toimii muun muassa moninkertaisen arvokilpailumitalisti Carolina Kostnerin valmentajana.

Jäätanssijat valmiina

Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa osallistuvat jäätanssijat Juulia Turkkila, 24, ja Matthias Versluis, 24, esiintyvät rytmitanssikilpailussa perjantaina.

– Valmistautuminen on sujunut hyvin ja olemme valmiit kilpailuun. Tavoitteemme on luistella onnistunut rytmitanssi, joka toivottavasti vie meidät vapaatanssiin.

”Tavoitteemme on luistella onnistunut rytmitanssi, joka toivottavasti vie meidät vapaatanssiin.”

Pari on luistellut hyvin nousujohteisen kauden, jossa oma ennätys on parantunut lähes kilpailu kilpailulta. Tammikuun EM-jäällä pari sijoittui uransa ensimmäisessä arvokilpailussa 11:nneksi.

Miesten ja naisten lyhytohjelmista selviää 24 parasta luistelijaa vapaaohjelmiin ja jäätanssissa 20 paria. Suomella ei ole edustusta pariluistelussa.


Kilpailut on katsottavissa Ylen kanavilta. Huomioithan, että aikaero Saitamaan on 7 tuntia. MM-kilpailujen aikataulut ja tulokset.