Tapahtumat

Aikuisluistelun kansainvälinen kilpailu järjestettiin 15:nnen kerran

Oberin fiilistä ei voita mikään!

toukokuu 27, 2019 Kaisa Viitanen Ilppo Greis, Toni Saarikoski ja Katja Viertoma

Mikä saa sadat kiireiset aikuiset ympäri maailman varaamaan joka vuosi viikon vapaata kaikesta muusta ja suuntaamaan matkansa Etelä-Saksan pikkuiseen kuntaan, Obertsdorfiin? Oberissa vierailleiden suomalaisten vastaus on yksimielinen: aikuisten kansainvälisten taitoluistelukilpailujen tunnelma täytyy kokea ennen kuin tietää, mitä onni on.

Vajaan tuhannen asukkaan Obertsdorf on Euroopan tunnetuimpia taitoluistelun valmennuskeskuksia. Joka kevät, toukokuun lopulla, paikkakunnan valtaavat kuitenkin aivan muut kuin taitoluistelun huiput tai huipulle pyrkivät. Silloin Oberissa pidetään Kansainvälisen luisteluliiton isännöimä aikuisluistelun kansainvälinen kilpailu.

”Oberstdorfiin tulee ihmisiä ympäri maailman, ja monista on tullut vuosien mittaan tosi hyviä kavereita.”

Satojen osanottajien joukossa on aina vankka joukko suomalaisia. Yksi Oberstrdorfin pitkäaikaisimpia kävijöitä on Sanna Nygren, joka tänä keväänä viihtyi paikassa ja kilpajäällä jo yhdeksättä kertaa. Myös Sannan jäätanssiparista Ilppo Greisistä on kasvanut aikamoinen Mr. Ober, hänelle tämän vuoden kilpailuviikko oli jo viides.

Ilppo Greis ja Sanna Nygren
Sanna Nygrenillä ja Ilppo Greisillä oli kiireinen viikko, sillä kaksikko osallistui useampaan kilpailuun.

– Oberstdorfiin tulee ihmisiä ympäri maailman, ja monista on tullut vuosien mittaan tosi hyviä kavereita. Kaverit ovat yksi hyvä syy mennä Oberiin, Sanna ja Ilppo kertovat.

– Muutenkin ilmapiiri on yhteisöllinen. Kun joku on kiss & cryssa, seuraksi tulee iso joukko ihmisiä, ei vain omasta maasta vaan kaikkialta.

Kaksikko Nygren-Greis saa kuitenkin miettiä tarkkaan, missä välissä tuttuja tavata. Tänäkin vuonna pari oli jäätanssijäällä kahdessa eri kilpailussa: jäätanssin pakollisissa ja vapaatanssissa. Lisäksi he osallistuivat pariluistelun artistic-osioon. Artistic-kilpailuissa esittäminen ja tulkinta ovat ratkaisevassa roolissa. Kaiken päälle Sanna Nygren kilpaili vielä naisten artistic-sarjassa.

– Kilpailujen lisäksi viikkoomme mahtui tietysti vielä harjoituksia. Otimme myös yksityistunteja tunnetulta jäätanssivalmentajalta Martin Skotnickyltä, pari luetteli.

Ei ihme, että Sanna Nygren luisteli loppuviikon rakko jalassaan. Hänen mukaansa tahti ei kuitenkaan väsytä: innostuneena jaksaa ja yhden tehoviikon anti kantaa koko vuoden.

Tehoviikko ei myöskään ole kohtuuttoman kallis aikuisen maksettavaksi. Sanna laski tämän vuoden Obertsdorfin matkan maksaneen hänelle vajaa 1500 euroa, Ilppo arveli toimintatonnin riittäneen hänen kuluihinsa. Lennot ja osallistumismaksut vievät budjetista suurimman osan, lopuissa, kuten majoituksessa ja ruokailussa pystyy säästämään.

– On niin kiva keskittyä viikoksi vain treenaamaan ja kilpailemiseen, että sen hinta ei hirvitä.

Haaste itselle

Suomalaiskilpailijat ovat useana vuonna tuoneet Obertsdorfista mitaleita. Tänä vuonna menestynein suomalainen oli kahdella kultamitalillaan Henriikka Hietaniemi, lääkärinä työskentelevä entinen kansainvälisen tason taitoluistelijamme.

Henriikka luisteli naisten vaikeimmassa sarjassa, Masters Elite, ja oli tänä vuonna ainoa osanottaja sarjan molemmissa kilpailuosiossa, vapaaohjelmassa ja artisticissa. Hän on osallistunut kahdesti aiemminkin Obertsdorfin kilpailuun ja voittanut muun muassa takavuosien japanilaistähden Fumie Sugurin.

Henriikka Hietaniemi
Henriikka Hietaniemi kilpaili Masters Elite -sarjassa ja toi kotiin Obertsdorfista kaksi kultaa.

”Obertsdorfissa kaikki yrittävät tosissaan, mutta ilmapiiri ei kuitenkaan ole liian kilpailullinen.”

– Suurin osa Obertsdorfin kilpailuihin osallistuvista on aloittanut taitoluistelun aikuisiällä, mutta aina välillä tapaan kilpailuissa myös niitä, joiden kanssa olen aikanaan kilpaillut. Luistelijan tausta ei kuitenkin merkitse Oberissa mitään, kaikkia kannustetaan ja kunnioitetaan yhtä lailla.

Henriikalle Obertsdorf on itsensä haastamisen paikka. Hän harrastaa tavoitteellisesti eri liikuntalajeja, mutta oman lajin treenaaminen kilpailuja varten on yhä haasteista makoisin.

– Tänä keväänä tein eniten töitä artistic-sarjan ohjelmani kanssa, sillä valitsin hidasta ja herkkää musiikkia tulkittavaksi, vaikka muuten olen ehkä enemmän dynaamisempi luistelijatyyppi.

– Obertsdorfissa kaikki yrittävät tosissaan, mutta ilmapiiri ei kuitenkaan ole liian kilpailullinen. Minulle Ober on myös paikka muistella omaa kilpailu-uraa ja sen esiintymisiä, .

Hieno kauden päätös

Yksinluistelijoiden ja parien ohella Obertsdorf vetää puoleensa myös aikuisjoukkueita. Tänä vuonna mukana oli kaikkiaan yhdeksän joukkuetta viidestä eri maasta. Suomesta Saksaan matkasivat helsinkiläinen Team Antique, espoolainen Shadows ja Seinäjoen miesjoukkue Riverbulls.

Riverbulls oli Oberissa nyt toista kertaa. Sijoitus oli edelliskerran tapaan joukon viimeinen, mutta se ei pohjalaisia lainkaan korvennut.

Kolmanneksi sijoittunut HSK:n Team Antique riemuitsi valmentajansa Ville Penttisen kanssa kauden parhaasta suorituksestaan.
Kolmanneksi sijoittunut HSK:n Team Antique riemuitsi valmentajansa Ville Penttisen kanssa kauden parhaasta suorituksestaan.

– Saimme toissa vuonna tosi mahtavan vastaanoton porukalta, ja meitä yllytettiin tulemaan uudestaan. Taidamme olla yllytyshulluja tai muuten vain tykkäämme olla framilla, ja niin me palasimme, Janne Saarela nauroi.

– Obersdorf on meille joukkueena hieno kauden päätös. Ilmapiiri on aivan käsittämättömän upea, eikä maisemissakaan ole valittamista: kyllä suomalainen katselee vuoria silmät ymmyrkäisinä.

ISU Adult Figure Skating Competition 2019 Obertsdorf tulokset.

15 vuotta, 500 kilpailijaa

Obertsdorfin aikuisten kilpailu pidettiin tänä vuonna 19.–25. toukokuuta. Kilpailu vietti 15-vuotisjuhliaan.

Aikanaan neljän päivän mittaisesta tapahtumasta kahdeksan päivää kestäväksi kilpailujen kimaraksi kasvanut Ober on maailman tunnetuin ja suurin aikuisluistelutapahtuma. Tänäkin vuonna kilpailijoita oli reilu 500 kaikkiaan noin 90 eri kilpailusarjassa.

Kilpailijat jaetaan eri sarjoihin sekä iän että taitotason mukaan.

Vaikka aikuisten taitoluistelukilpailuihin on tätä nykyä yhä vahvemmin tulossa myös ”nuorten aikuisten” sarjoja, Obersdorfin kilpailuissa kunnioitetaan perinteitä: minimi-ikä on 28 vuotta. Maksimi-ikä puolestaan on 80 vuotta.

Ober halutaan myös pitää nykyisenlaisena lajin harrastajien kilpailuna. Luistelijat, jotka ovat viimeisen kauden aikana kilpailleet Kansainvälisen luisteluliiton kansainvälisissä tai mestaruuskilpailuissa tai sen jäsenmaan mestaruuskilpailuissa, eivät voi osallistua Obertsdorfin kilpailuihin.