Tapahtumat

"Koemme, että näytimme yhden kauden parhaista vapaatansseista"

Turkkila ja Versluis tanssivat neljänneksi Japanin GP -kilpailussa

25 marraskuun, 2023 STLL Santtu Jaakkola

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat Japanin Grand Prix -kilpailun neljänneksi yhteispistein 191,01.

Viikko sitten Grand Prix Espoossa pronssille luistellut pari hurmasi japanilaisyleisön lauantaina herkällä vapaatanssillaan, joka keräsi pistepottiin 116,35 pistettä. Nämä pisteet oikeuttivat perjantain rytmitanssikilpailun tavoin myös vapaatanssin neljänteen sijaan.

”Luistelun flow säilyi ja koemme, että näytimme yhden kauden parhaista vapaatansseista upean japanilaisyleisön edessä”

–   Tämän päivän luistelu oli todella onnistunut ja tuntui paremmalta kuin viikko sitten Espoossa. Luistelun flow säilyi ja koemme, että näytimme yhden kauden parhaista vapaatansseista upean japanilaisyleisön edessä, Juulia Turkkila iloitsi.

Turkkila ja Versluis kilpailevat seuraavan kerran Taitoluistelun SM-kilpailuissa, jotka järjestetään Helsingissä Pirkkolan jäähallissa 15.–17. joulukuuta.  

– Nyt meillä on edessä muutama vapaapäivä täällä Osakassa, ja Suomeen palattuamme lähdemme melkein saman tien Roomaan työstämään ohjelmia koreografimme kanssa, Turkkila kertoi.

Kilpailun voittoon nousivat rytmitanssin toiseksi sijoittuneet Iso-Britannian Lilah Fear ja Lewis Gibson kokonaispistein 215,19. Toiseksi luistelivat rytmitanssikilpailun voittaneet Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri 214,56 pisteellä. Kolmanneksi sijoittuivat Liettuan Allison Reed ja Saulius Ambrulevicius pistein 196,86.

NHK Trophy on kuudes ja viimeinen osakilpailu Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Grand Prix -sarjassa, jonka perusteella ratkotaan viimeiset paikat joulukuussa Pekingissä käytävään Grand Prix -finaaliin.

Tulokset

Artikkelikuva Grand Prix Espoo -kilpailusta 18. marraskuuta Espoo Metro Areenalta