Tapahtumat

Kaikille luistelijoille mahdollisuus kilpailemiseen jo ennen lohko- ja valintakilpailuja

Aloituskilpailut käynnistävät kauden

elokuu 25, 2020 Laura Kankainen Sari Niskanen

Kilpailukausi käynnistyy perinteisesti yksinluistelun SM- ja kansallisilla sarjoilla viimeistään loka–marraskuussa valinta- ja lohkokilpailuilla. Tuntumaa kisajäähän toivoo moni saavansa kuitenkin jo ennen yksiä kauden tärkeimpiä kilpailuja.

– Viime syksyn kilpailuissa kohtasi joukko valmentajia ja seura-aktiiveja, joiden kesken virisi keskustelu alkukauden kilpailuista. Koska osa luistelijoista oli joutunut avaamaan kisakautensa suoraan lohko- tai valintakilpailuissa, aloimme miettiä, olisiko mahdollista järjestää alkukauden kilpailut, joilla taattaisiin kaikille luistelijoille mahdollisuus kilpailemiseen jo ennen tärkeitä lohko- ja valintakilpailuja, kertoo Helsingin alueen aluepäällikkö Mette Vilos.

Tie ideasta kilpailukalenterista löytyviin aloituskilpailuihin oli pitkä ja polveileva, mutta myös antoisa.

”Alkuideoinnin jälkeen lähdettiin aika nopeasti kartoittamaan eri alueiden kiinnostusta osallistua idean toteuttamiseen.”

– Alkuideoinnin jälkeen lähdettiin aika nopeasti kartoittamaan eri alueiden kiinnostusta osallistua idean toteuttamiseen. Menneellä kaudella kaikkien alueiden yhteistyönä suunniteltiin ja toteutettiin A-silmujen ja noviisien valtakunnalliset finaalit, joten usko siihen, että pystymme toteuttamaan konseptin, joka auttaa luistelijoita koko maassa, oli vahva, Vilos kertaa projektin alkuvaiheita.

Kun kaikki Suomen alueet olivat ilmoittaneet kiinnostuksensa projektiin, lähdettiin ideaa kehittämään aluepäälliköiden ja alueiden kisatiimiläisten yhteistyönä. Suomen Taitoluisteluliiton kilpailupäällikkö Anne Fagerströmin kanssa mallia vielä jatkojalostettiin ja keväällä konseptin yleislinjat olivat lopulta selvillä.

– Loppukeväästä Suomi jaettiin alueisiin ja aloituskilpailuille etsittiin ajankohdat ja järjestäjät. Kesän aikana työryhmän toimesta luonnosteltiin ohjeita kisajärjestäjille ja koottiin arvioijat kilpailuihin. Nyt hankevaihe alkaa olla maalissa ja on siirrytty itse toteutukseen, kun ensimmäiset kauden aloituskilpailut käynnistyvät parin viikon kuluttua, Vilos iloitsee.

Mitkä ihmeen aloituskilpailut?

  • Jokaiselle SM- ja kansallisen sarjan luistelijalle tarjotaan mahdollisuus kahteen kilpailuun ennen lohko- ja valintakilpailuja.
  • SM-sarjoille ja debytanteille tämä tarkoittaa yhtä IC-kilpailua sekä yhtä alueiden yhteistyönä järjestettyä aloituskilpailua.
  • Kansallisille sarjoille ja A-silmuille järjestetään alueiden yhteistyönä kaksi aloituskilpailua.
  • Kilpailuista ei karsita osanottajia.
  • Kilpailut rinnastuvat säännöiltään kutsukilpailuihin.

Kuka kisaa missäkin?

Kilpailujen järjestämisestä vastaavat alueet ja niihin kuuluvat seurat. Katso Suomen Taitoluisteluliiton sivulta, missä ja milloin mikäkin alue tai sen seurat kilpailevat.