93-vuotias uskollinen fani
”Muodostelmaluistelu on maailman kaunein laji”
Muodostelmaluistelun MM-katsomossa istui onnellinen isoäiti. Vielä muutama viikko sitten Lea Kallioniemi, tuttavallisemmin mamma, ei uskonut pääsevänsä seuraamaan kilpailuja paikan päälle Helsingin jäähalliin.
– Se on meidän Jenna, joka pistää tuulemaan, kertoi taatusti kisakatsomon vanhin fani, 93-vuotias Lea Kallioniemi.
Totta, tyttärentytär Jenna Kallioniemi, 33, oli Helsingin matkan takana.
Lea-mamma tutustui muodostelmaluisteluun reilut 20 vuotta sitten, kun Jenna aloitti harrastuksen KooVeessä Tampereella. Mamma seurasi innokkaasti lapsenlapsensa harrastusta ja kävi kotipaikkakunnaltaan Loimaalta usein katsomassa kilpailuja. Rakkaus lajiin säilyi, vaikka Jennan oma luistelu-ura loppui SM-juniorijoukkue Iciclessä vuonna 2004.
– Muodostelmaluistelu on maailman kaunein urheilulaji. Kun suuri joukko tekee asioita yhtäaikaisesti, se on niin hienoa, Lea kertoi.
Lea-mamma ja Jenna ovat aina olleet läheisiä. Kun mamma mainitsi, että nyt olisi upea tilaisuus päästä katsomaan MM-kilpailuja kotimaassa, sai Jenna idean.
– Halusin tuoda mamman Helsinkiin, mutta pettymyksekseni kaikki liput oli jo myyty. Lopulta päätin lähestyä rohkeasti Taitoluisteluliittoa ja kysyä, onko mitään tehtävissä. Lähetin toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimolle sähköpostin.
Viimeinen oljenkorsi, kauniisti kirjoitettu viesti, osui ja upposi. Kaksikolle järjestyi liput kilpailuun. Kun Jenna kertoi asiasta mammalle puhelimitse, yllätti se vanhan rouvan täysin: ”Herttinen sentään, onneksi istuin alas! Ihmeiden aika ei ole ohi.”
Upea elämys
Lea-mamma jännitti koko kilpailuja edeltävän viikon, että pääsevätkö he Jennan kanssa matkaan.
– Näin vanhana ei voi koskaan tietää, jos voinnissa tulee takapakkia. Sen vuoksi pidin myös tämän reissun salaisuutena, enkä kertonut siitä kenellekään.
Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti; naiset saapuivat Helsinkiin hyvissä ajoin ja majoittuivat jäähallin lähellä olevaan hotelliin.
– Tämä on mammalle elämys. En muista, koska hän olisi viimeksi käynyt näin pitkällä tai yöpynyt hotellissa, Jenna pohti.
Lea-mamma täydensi kuitenkin salamannopeasti, että edellisestä Helsingin visiitistä oli ehtinyt vierähtää 20 vuotta. Toki muualla Suomessa oli tullut reissattua.
”Olen niin iloinen, että saimme mahdollisuuden seurata kilpailuja katsomossa.”
MM-kilpailujen tunnelma ylitti kaksikon odotukset. Molempina päivinä oli uskomaton fiilis ja katsomo eli vahvasti mukana. Kun Helsingin jäähallin huutomeri vyöryi päälle, Jennan valtasi kiitollinen tunne siitä, että hän sai vielä kokea tämän kaiken Lea-mamman kanssa.
– Laji on kerrassaan upea, puvut ovat kauniita ja luistelijat todella taitavia. Olen niin iloinen, että saimme mahdollisuuden seurata kilpailuja katsomossa, Lea sanoi.
Suomalaisjoukkueista Lea-mammalla oli varma mielipide jo ennen kilpailua. Hän kertoi, että luottaa Marigoldiin ja Rockettesiin: ne ovat tosi kovia. Ja kuinka oikeassa hän olikaan!