Kiss & Cry

”Vapaa-ohjelmaa päästiin esittämään vain kolme kertaa kauden aikana”

Lumineersin kausi toi haasteita ja onnistumisia  

20 maaliskuun, 2022 Catarina Stewen Lumineers

SM-seniorijoukkue Lumineersin kausi on ollut ylä- ja alamäkeä koronasairastumisten ja peruuntuneiden kilpailujen takia. Luistelijoiden paluu kisakuntoon nähtiin onnistuneessa lyhytohjelmassa SM-kisoissa maaliskuun alussa.

– Vaikka meillä on ollut vastoinkäymisiä, olemme joukkueena kehittyneet paljon. Tämän kauden ohjelmat, lyhytohjelma Danse Macabre ja vapaaohjelma Chernobyl, ovat molemmat vaativia ja niitä on ollut kiva luistella. Erityisesti tunteellinen Chernobyl on ollut kaikkien suosikki, joukkueen kapteeni Karla Kossila sanoo.

– Treeniarki on ollut hyvä, ja uusi Ilmatar Areena on tuonut meille hienot puitteet. Valmennustiimi on toiminut hyvin ja harjoittelu on ollut monipuolista, varakapteeni Milja Laine kertoo.

Lumineers-joukkueen kausi on kuitenkin jäänyt rikkonaiseksi ja sairastumisia on tullut juuri ennen tärkeitä kilpailuja, mikä on vaikeuttanut valmistautumista. Kansainvälisten kisojen peruuntuminen ja pitkät harjoitustauot verottivat menestystä.

– Olemme valtavan pettyneitä siihen, että pääsimme esittämään ihanaa vapaaohjelmaamme vain kolme kertaa koko kauden aikana, Karla sanoo.

Vauhtia kutsukisoista

Ennen SM-kisoja joukkue pääsi vihdoin treenikuntoon ja motivaatio oli korkealla. Yhdessä valmennuksen kanssa tehtiin tarkat suunnitelmat, miten ehditään valmistautua kauden loppukisoihin kuukauden harjoitustauon jälkeen. Lyhytohjelmaa käytiin esittämässä kutsukilpailuissa Turussa, jotta kisarutiinia saataisiin takaisin.

Puolassa ei saanut poistua hotellihuoneesta eristyksen aikana. Ruoka tuotiin oven taakse.
Puolassa ei saanut poistua hotellihuoneesta eristyksen aikana. Ruoka tuotiin oven taakse.

– Vaikka tällaiseen kisaan osallistuminen oli seniorijoukkueelle aika poikkeuksellista, niin päivä joukkueen kanssa oli todella kiva ja onnistunut, varakapteeni Emma Airola sanoo. 

Vasta Turun kisojen jälkeen keskityttiin vapaaohjelmaan ja puserrettiin kovaa, jotta ohjelma saatiin kasaan.

– Olemme todella ylpeitä siitä, mitä pystyimme lyhyessä ajassa saavuttamaan. Lyhytohjelman onnistuminen osoitti meidän joukkueemme sinnikkyyttä ja korkeaa tasoa. Paransimme pisteitä syksyn kisoista, vaikka emme voineet harjoitella ohjelmia lähes kuukauteen kesken kisakautta, Milja sanoo.

– Harjoituksissa ennen SM-kisoja luistelimme vapaaohjelmankin jo täysin omalla tasollamme mutta valitettavasti emme pystyneet näyttämään koko meidän potentiaaliamme kisoissa, Karla lisää.

Kaikki kansainväliset kisat peruuntuivat

Lumineersilla oli suunnitelmissa kilpailla Spring Cupissa Italiassa, Hevelius Cupissa Puolassa ja Lumiere Cupissa Hollannissa. Spring Cup peruuntui jo syksyllä, joten Puolaan lähdettiin vuodenvaihteen jälkeen innolla.

– Kävimme läpi kaikki mahdolliset riskit ennen kisoja, ja olimme varautuneet siihen, että joudumme jäämään paikan päälle pitempään, jos tulee sairastumisia. Emme pystyneet kuvittelemaan, että pahin mahdollinen toteutuisi, Karla kertoo.

Kaikki lähtivät matkaan terveinä ja harjoitukset Puolassa menivät hyvin. Kisaa edeltävänä päivänä ilmeni kuitenkin ensimmäinen koronaan sairastuminen ja kisapäivänä toinen, jolloin jouduttiin vetäytymään kisoista viime metreillä.

Vaikka kontakteja muihin vältettiin, lopulta useampi luistelija jäi Gdanskin hotelliin eristykseen, kun muu joukkue palasi kotiin. Suomessa lähes kaikki sairastuivat muutaman päivän sisällä ja päätyivät eristyksiin omissa kodeissaan.

Eristyksessä Puolassa

Eveliina Nymander ja Katja Pöntiö joutuivat jäämään Puolaan karanteeniin. Hotellissa vietettyjä päiviä kirjattiin ovessa olleeseen paperiin.
Eveliina Nymander ja Katja Pöntiö joutuivat jäämään Puolaan karanteeniin. Hotellissa vietettyjä päiviä kirjattiin ovessa olleeseen paperiin.

Eveliina Nymander ja Katja Pöntiö joutuivat jäämään Puolaan ja kertovat, miltä se tuntui.

– Alkuun pelotti vähän, mutta saimme todella paljon apua ja tukea sekä valmentajilta, hotellilta, kisajärjestäjiltä että Puolan joukkueelta. Valmentajamme Liisa Lakela jäi meidän tueksemme Puolaan ja yksi vanhemmista matkusti sinne myöhemmin, joten emme olleet missään vaiheessa yksin, Eveliina sanoo.

”Pahin oli se, ettemme saaneet poistua hotellihuoneesta kymmenen päivän aikana.”

– Pahin oli se, ettemme saaneet poistua hotellihuoneesta kymmenen päivän aikana. Siitä olisi seurannut isot sakot, Katja jatkaa.

Yhteyksiä muihin Lumeihin ja perheisiin pidettiin kuitenkin yllä päivittäin videopuheluiden välityksellä.

– Kymmenen päivän aikana vietimme tuntikausia yhdessä Zoomissa ja joukkue hitsautui entistä enemmän yhteen koetuksen johdosta, kapteeni-Karla sanoo.

Varovainen paluu treeneihin

Paluusta urheiluun koronan jälkeen konsultoitiin useita lääkäreitä, ja joukkue teki huolelliset suunnitelmat. Alkuun tehot pidettiin matalalla ja jokainen seurasi sykkeitä treenien aikana.

– Ohjeistuksen mukaan meillä tuli olla ensin täysin oireeton jakso, jonka jälkeen teimme viikon hyvin lyhytkestoista matalasykkeistä harjoittelua, omaa kroppaa kuunnellen. Myös normaaliin harjoitteluun palattua tempo oli aluksi rauhallinen ja maltillinen, Emma kertoo.

”Tämä kausi on kuitenkin ollut paljon parempi kuin edellinen, ja meillä on ollut erinomainen treeniarki.”

Kansainvälisten kisojen peruuntuminen on ollut iso pettymys, koska ulkomaanmatkat ovat kauden kohokohtia.

– Ne ovat myös todella tärkeitä, kun luodaan joukkueelle nimeä kansainvälisesti. Nyt ne ovat kahtena vuotena jääneet kokonaan väliin Lumineersin osalta, Emma sanoo.

– Tämä kausi on kuitenkin ollut paljon parempi kuin edellinen, ja meillä on ollut erinomainen treeniarki. Tiedämme oman tasomme ja mihin pystymme. Täytyy vain luottaa siihen, että jossain vaiheessa kaikki palat loksahtavat paikoilleen ja meidän kova työmme palkitaan, Karla sanoo.