Kiss & Cry

12 luistelijan sarja saa kannatusta kokeiluna

Muodostelman seniori­kapteenien hartain toive on normikausi

8 joulukuun, 2021 Marita Kokko Sari Niskanen

SM-seniorijoukkueiden kapteenit odottavat joulupukkiakin hartaammin täyttä kilpailukautta ja katsomoita. Supertoiveena ovat normaali treeniarki ja kevätkauden kansainväliset kilpajäät kruununaan MM-kilpailut Hamiltonissa. Koronan varjosta huolimatta on päästy onnistuneesti kilpailemaan Finlandia Trophy Espoo ja pian jo kaksi SM-valintaa.

– Odotan myös tiukkaa kilpailua kotimaisten kilpasiskojen kanssa etenkin nyt, kun sarja on laajentunut. Se muuttaa asetelmaa paljon, painottaa Karla Kossila, joka kipparoi ensimmäistä kauttaan Espoo Synchronized Skatersin Lumineers-joukkuetta.

 – Treenaamme hyvin ja pidämme hauskaa kisoissa. Katsotaan sitten, mihin se riittää. Odotan myös kovasti MM-kilpailuja. Jos ei niiden toteutumiseen luota, niin ei tästä tulisi mitään, hahmottelee kautta Nona Vihma Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettesista. Hän luotsaa joukkuettaan kapteenina neljättä kautta.

– Pääasia on, että saadaan normi kausi ja päästään ulkomaille kisaamaan. Tähtäimessä on maailmanmestaruus, ja sitä kohti tehdään hirveästi töitä. Matka, jota teemme kohti tavoitteita ja jolla joukkueena pääsemme kokemaan hienoja asioita, on todella tärkeä, kuvaa Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnityn kapteeni Tessa Tamminen, jolle kausi on ensimmäinen joukkueen ykköskapteenina.

– Tärkeintä on, että päästään järjestämään kilpailuja. Kunhan koronatilanne ei vain pahenisi, ettei rajoituksia tule ja saisimme vetää suhteellisen normaalin kauden, toivoo Helsingfors Skridskoklubbia edustavan Team Uniquen kapteeni Tuuli Mäkinen, jolla on menossa toinen kausi kapteenina.

– Toiveena ovat kisat liveyleisön edessä. On ihan eri asia luistella, kun yleisö kannustaa. Joukkueena odotan meiltä hyviä suorituksia ja tietysti omia onnistumisia. Sellaisia hetkiä, joista joukkue nauttii, painottaa Viivi Rannikko, uusimman seniorijoukkueen, Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edgesin kapteeni.

Viestinviejinä kahteen suuntaan

Kapteenin päätehtävä jokaisessa joukkueessa on seurata aistit herkkinä tunnelmaa ja tuntemuksia sekä välittää viestejä luistelijoiden ja valmentajien välillä.

Karla: Tärkein tehtäväni on välittää yhdessä muun kapteeniston kanssa joukkueen fiiliksiä valmentajille ja päinvastoin.

Hoidan myös edustustehtäviä. Tsemppaan joukkuetta arjessa ja pidän huolta siitä, että kaikilla on joukkueessa hyvä olla ja hyvä fiilis. Käytännön juttuja ovat myös huonejako leireille ja varustelistat.

Nona: Tehtäviini kuuluu edustaa joukkuetta ja toimia esimerkiksi haastatteluissa joukkueen äänenä. Olen myös sisäinen tiedonvälittäjä. Esimerkiksi kun joku on väsynyt, minun tehtäväni on ottaa tilanne esille ja auttaa. Laji sinänsä voi olla vaarallinen, ja siksi jokaisen luistelijan pitää olla hyvässä vireessä. Pyrin olemaan oma itseni, avoin kaikelle ja kaikkien mielipiteille.

Asioissa, joissa minun on tehtävä ratkaisu, kuuntelen kaikkien mielipiteet ja päätän vasta sen pohjalta. Tsemppaan joukkuetta sekä harjoituksissa että kisoissa niin verkassa kuin kisan jälkeenkin.

”Kapteenilla on sensorit päällä sekä joukkueen että yksilöiden fiiliksistä.”

Tessa: Kapteenina ylläpidän hyvää henkeä ja toimin yleisenä luottamushenkilönä joukkueelle. Minulle pystyy puhumaan mistä vain ja milloin vain. Toki joukkueessa on kaikkien kesken avoin mahdollisuus keskustella, mutta koen, että minun kauttani saa matalalla kynnyksellä asioita valmentajien suuntaan.

Kapteenilla on sensorit päällä sekä joukkueen että yksilöiden fiiliksistä. Hänen pitää puuttua ja ottaa koppia kaikista tilanteista. Avata suu, kun sitä tarvitaan. On usein helpompi puhua jollekin joukkueen sisällä ja viedä sitten tietoa valmentajille, jos kyse on luistelijalle itselleen hankalasta asiasta.

Tuuli: Kapteenina hoidan käytännön tehtäviä, joita saan valmennukselta. Jaan niitä tarvittaessa eteenpäin, jos ne kuuluvat jonkun toisen joukkuelaisen vastuualueeseen. Pidän lankoja käsissäni ja pyrin ohjaamaan joukkueen toimintaa niin, että kaikki asiat toimivat ja hoituvat ajallaan. Kaikilla on kuitenkin omat osa-alueensa, joista he pitävät huolta.

Tietenkin kuvaan kuuluvat myös edustustehtävät, joka on toinen ja myös kiva puoli hommassa.

Viivi: Olen sellainen joukkueen jäsen, johon on helppo tukeutua ja luottaa. Jos on hankalampi tilanne, pitää kapteenin uskaltaa sanoa asiat sellaisina kuin ne ovat. On osattava rohkeasti hoitaa asioita, vaikka ne eivät olisi niitä kaikkein mukavimpiakaan. Pitää pystyä antamaan palautetta joka suuntaan.

Meidän seurassa kapteeni ottaa tehtävät, jotka hänelle soveltuvat parhaiten. Koko joukkueen havainnoinnin ja viestien välittämisen ohella hoidan myös juoksevia asioita, esimerkiksi tilauksia yhdessä joukkueenjohtajien kanssa.

Olympiapaikka portti ammattilaisuuteen

Muodostelmaluistelulle on haettu paikkaa talviolympialaisiin jo useaan otteeseen. Onko olympiastatus tärkeää lajille?

Karla: Olympiastatusta ei ole pakko saavuttaa. Jos se vaatii todella paljon luopumaan muodostelman perinteisistä elementeistä, se ei välttämättä ole sen arvoinen. Tavoite tuntuu tällä hetkellä epärealistiselta, kun huippumaiden ulkopuolella treenaaminen ei ole kovin ammattimaista. Muista lajeista olympialaisiin menevät ammattiurheilijat.

Nona: Tavoite on ihan huikea. Kysyimme aikanaan Finettesissä Matti Henttiseltä kuntotreeneissä, miksi hän oli lähtenyt meitä valmentamaan. Hän vastasi, että me voisimme olla ensimmäiset, jotka jonakin päivänä luistelevat olympialaisissa. Siinä kohtaa jysähti, että olympiaunelma voi toteutua. Olympialaisten suurkuluttajana näen, että olympiastatus olisi supersiistiä ja tärkeä ratkaisu koko lajille.

Tessa: Pääsy olympialaisiin olisi sekä lajille että urheilijoille mieletön ja tärkeä askel. Pystyisimme menemään vielä enemmän kohti täyttä ammattilaisuutta. Ammattilaisurheilu vaatii sponsorit ja sponsoreita saa helpommin vasta olympiastatuksen myötä. Siksi se on tärkeä maali.

”Olisihan se supersiistiä sanoa, että muodostelmaluistelu on olympialaji.”

Tuuli: Olympiastatus on tosi hieno ja kunnianhimoinen tavoite. Olisihan se supersiistiä sanoa, että muodostelmaluistelu on olympialaji. Luistelijatasolla ei asiaan kuitenkaan voi vaikuttaa muuten kuin luistelemalla ja kehittymällä joka kausi ammattimaisempaan suuntaan. Ratkaisu on muiden käsissä.

Toisaalta mietityttää, millä panoksille olympiapaikkaa lähdetään hakemaan. Jos lajia joudutaan muuttamaan liikaa, se ei ole ehkä tarkoituksenmukaista.

Viivi: Ihan superkiva, että lajia yritetään viedä konkreettisella tasolla eteenpäin. Muodostelmalla olisi enemmän mahdollisuuksia kasvaa, kun siitä olympialajina tiedettäisiin enemmän. Varmasti myös kustannukset voisivat helpottua, kun saisimme enemmän sponsoreita.

Uskon että status toisi hyvää lajille. Saisimme enemmän ihmisiä lajin pariin, myös luistelijoiksi. Se olisi myös luistelijoille ekstra palkinto siitä työstä, jonka he ovat tehneet.

Kokeilussa 12 luistelijan sarja

Olympialaisten osanottajamäärää halutaan suitsia pienemmäksi. Kansainvälinen Luisteluliitto on pohtinut, saisiko muodostelmaluistelu olympiapaikan, jos luistelijoita olisi 12 kisasuorituksessa.

Kauden kahdessa kansainvälisessä kilpailussa kokeillaan sarjaa 12 luistelijan joukkueille. Kokeilut toteutuvat Challenger-sarjaan kuuluvissa Ranskan French Cupissa ja Norwoodissa järjestettävässä kilpailussa Yhdysvalloissa. Molempiin kilpailuihin on tulossa joukkueita kokeilusarjaan.

Karla: Jos olympiastatus halutaan, on hyvä, että 12 luistelijan sarjaa kokeillaan ja selvitetään, miltä laji näyttäisi tällä kokoonpanolla. Olisi kiva päästä näkemään, kuinka 12 luistelijan joukkue hyödyntää tilaa, jota on käytössä näin enemmän. Jännä nähdä, vaikuttaako se ihan eri lajilta.  Onko siinä kuitenkin muodostelmalle ominainen tyyli?

”Kun tavoitellaan MM-kultaa ja menestystä, ei ehkä riitä aika kahteen erilliseen sarjaan.”

Nona: Kun tavoitellaan MM-kultaa ja menestystä, ei ehkä riitä aika kahteen erilliseen sarjaan. Siksi tämä siirtymävaihe on vähän vaikea. Me keskitymme yhteen juttuun täysin, mutta emme sulje 12 luistelijan mahdollisuutta pois. Näkemiemme videoiden perusteella jotkut elementit näyttävät ihan hyvältä, mutta miten toimisivat myllyt ja läpimenot? Aina kavennukset ovat olleet vaikeita. Ehdotukseen pitää vielä tutustua tarkemmin.

Tessa: Kokeilu 12 luistelijan sarjalla ei ole mistään eikä keneltäkään pois. Jos ei kokeilla, ei voida tietää, toimiiko ratkaisu. Jos kokoonpanosta otettaisiin neljä luistelijaa pois, se muuttaisi aika paljon lajin luonnetta. Ehkä lajista tulee enemmän joukkuepariluistelua. 

Tuuli: Kokeilun 12 luistelijan muodostelmassa yksilö korostuu enemmän. Luultavasti muotojen tekeminen vähentää joukon tuomaa voimaa ja vauhtia. Toisaalta muutos voi avata uusia ovia. Pystytään ehkä menemäänkin kovempaa, kun on vähemmän porukkaa jäällä, ja tekemään jotain monimutkaisempaa, kun ei ole niin montaa liikkuvaa osaa. On hyvä, että kokeillaan ja nähdään, mitä ratkaisu toimii.

Viivi: Jos se on askel kohti olympiastatusta, mikä ettei. Kun nyt päästään kokeilemaan 12 luistelijan joukkueilla. Se voi tuoda lajiin jotain uuttakin. Ennakkoluulottomasti kannattaa kokeilla.  Kokeilimme ennen vuoden vaihdetta yksittäisiä elementtejä treeneissä. Nyt on mennyt aikaa joukkueen hioutumiseen yhteen.

Huimia temppuja ja vaativaa tekniikkaa

Kapteenit toteavat lajin kehittyneen huimasti eteenpäin heidänkin luistelu-uriensa aikana. Mihin suuntaan laji on elementeiltään menossa?

Karla: Laji vaatii yhä enemmän monipuolisuutta. Jos luistelijoita on jäällä vähemmän yksilön rooli kasvaa. Nyt on elementteihin tullut piruetti, ja nostotkin ovat fyysisempiä kuin aikaisemmin. Nykyohjelmat vaativat, että taipuu kaikkeen.

Nona: Lajin vaikeusaste on noussut. Yhä nuoremmilta vaaditaan jo käänteitä, vastakäänteitä ja twisseleitä. Tuntuu, että koreografiat ovat todella vaikeita. Siksi luistelijan on oltava todella monipuolinen. Meillä on pidetty kiinni siitä, ettei tehdä samoja asioita, vaan luodaan aina jotain uutta.

Tessa: Laji on menossa vahvasti yksilöosaamisen suuntaan. Sen tärkeys korostuu koko ajan. Tempuista tulee koko ajan akrobaattisempia, mutta toki toivon, että pidetään myös peruskuvioita mukana ja arvostetaan rivissä oloa.

Meillä muodostelmaluistelussa on iso vahvuus siinä, että pystymme kertomaan tarinaa. Toivon, ettei siitä koskaan pisteiden valossa luovuttaisi. Ettei mennä liikaa teknisten painotukseen. Toki teknisistä tulee todella isot pisteet ja ne ovat tärkeitä, mutta myös taiteellisuuden tulee pysyä vahvasti rinnalla.

”Meillä muodostelmaluistelussa on iso vahvuus siinä, että pystymme kertomaan tarinaa.”

Toivottavasti laji tervehtyy koronan jälkeen. Viime kausi oli nuorille todella rankka. Olisi hienoa saada lopettaneet takaisin lajin pariin. Heissä on kuitenkin tulevaisuus ja mieletön taito.

Tuuli: Lajissa korostuvat yhä enemmän luistelutaito ja tekniikka. Erityisesti nuorista, jotka ovat pienestä pitäen tehneet vaikeampia asioita, näkee, että kaaren käyttö ja luistelutaito ovat erinomaista tasoa. Enää ei riitä, että rivi on suorassa. Luistelun pitää näyttää helpolta ja miellyttävältä katsoa. Elekieltä tulee selkeästi lisää vuosi vuodelta.

Viivi: Laji on kehittynyt omina luisteluvuosinani kohti uutta. Joukkueet ovat uskaltaneet revitellä ja antaa tilaa uudelle. Kun katson ohjelmia, tulee wau-efekti kaikesta uudesta. Ohjelmiin luodaan paljon ennen näkemätöntä. Toisaalta yksilötaitoja korostetaan yhä enemmän. Hyvään suuntaan mennään. Taiteellisuutta on tullut lisää.

Minunkin sennu-urani viidessä vuodessa oli menty jo aika pitkälle otteettomien elementtien suuntaan. Olen iloinen, että palattiin enemmän peruskuvioihin, mutta tietenkin ohjelmiin tuo lisää kiinnostavuutta ja näyttävyyttä upeat temput ja nostot. En näe lainkaan huonona sitä, että akrobaattisuutta lisätään, kunhan ohjelmat eivät ole pelkästään sitä.