Henkilöt

Susanna Pöykiö, olympiaedustajamme 2006

20 helmikuun, 2018

Esittelemme PyeongChangin olympialaisten kunniaksi kaikki elossa olevat lajimme olympiaedustajat. Kysyimme jokaiselta neljä kysymystä:

  • Urasi merkittävin kilpailu/tapahtuma/ hetki?
  • Mitä urasi sinulle opetti?
  • Mitä sinulle kuuluu nykyisin?
  • Mikä on nyt suhteesi taitoluisteluun?

Susanna Pöykiö
Torino 2006 / sijoitus 13.

Kaksi EM-mitalia – ensimmäinen siksi, että kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena naisena ylsin podiumille ja heti hopealle, toinen siksi, että vuosien vaikeuksien jälkeen sain nousta palkintokorokkeelle toistamiseen täpötäyden kotiyleisön edessä.

Paljon! Unelmia ja tavoitteita kohti pyrkimistä, paineensietokykyä, hetkessä elämisen taidon, tiimityöskentelyä, yksin olon sietämistä, tunteiden käsittelyä –  muutamia siis mainitakseni.

Oikein hyvää. Olen synnyttänyt esikoispoikani pari vuotta sitten ja avioitunut pitkäaikaisen miesystäväni kanssa. Viittä vaille valmiiden opintojen loppuun saattaminen odottaa lähitulevaisuudessa.

Tällä hetkellä suhteeni taitoluisteluun on katsojan rooli. Valmensin pitkään urani lopettamisen Oulun luistelukerhon junioreita. Aika siis näyttää, tulenko olemaan mukana vielä tiiviimmin.

Susanna Pöykiö Torinon olympialaisten vapaaohjelmassa https://www.youtube.com/watch?v=Lw5B8OEi9qA

 

Kuva Sari Niskanen