Henkilöt

Tähdet olivat oikeassa asennossa

Pari­luistelijat Vanessa James ja Eric Radford löysivät toisensa

20 lokakuun, 2021 Leena Lehtolainen Sari Niskanen ja Antti Lehto

Taitoluistelumaailma kohahti loppukeväästä, kun kanadalainen Eric Radford, 36, ilmoitti palaavansa kilpajäille. Kaksinkertainen maailmanmestari päätti uransa parien olympiapronssiin ja joukkuekultaan vuonna 2018. Sen jälkeen hän on luistellut muun muassa Kanadan Battle of Bladesissa.

Sinne oli päätynyt myös vuoden 2019 Euroopan mestari ja MM-pronssimitalisti Vanessa James, 34, syntyään kanadalainen hänkin. James on edustanut yksin- ja pariluistelijana Isoa-Britanniaa sekä kolmen eri parin kanssa Ranskaa. Hän lopetti kilpauransa vuonna 2019.

– Jotkut Battle of Bladesin tuottajista ja koreografeista olivat sitä mieltä, että näytämme todella hyvältä yhdessä ja että liikelinjamme sopivat toisiinsa.  Ajattelimme että voisimme luistella yhdessä muutaman show’n. Kokeilimme eri elementtejä, ja kun ne alkoivat toimia luonnollisesti ja orgaanisesti, päätimme näyttää maailmalle, että meillä on tarjottavaa myös kilpajäille, James kertoo.

”Jos joku olisi silloin kysynyt, haluanko palata kilpajäille, olisin huutanut Eeeiii!”

Viimeisen Battle of Bladesin jälkeen James meni Radford luokse Montrealiin kahdeksi päiväksi.

– Ajattelimme, luistella vain omaksi huviksemme, koska korona oli pysäyttänyt kilpaluistelutoiminnan. Niiden kahden päivän aikana huomasimme, että yhdessä työskenteleminen sujui hyvin. Päätimme tavata uudestaan parin viikon kuluttua, mutta vielä silloin ajattelimme, että kyse on vain hauskanpidosta. Ehkä mielissämme käväisi toinenkin vaihtoehto, mutta emme sanoneet sitä ääneen, Radford muistelee.

– Jos joku olisi silloin kysynyt, haluanko palata kilpajäille, olisin huutanut Eeeeiii! James nauraa.

Vanessa James ja Eric Radford sijoittuivat neljänsiksi parien kilpailussa Finlandia Trophy Espoossa 2021.
Vanessa James ja Eric Radford sijoittuivat neljänsiksi parien kilpailussa Finlandia Trophy Espoossa 2021.

Jo toisella tapaamiskerralla mieli alkoi Radfordin mukaan muuttua.

– Kolmantena päivänä teimme ensimmäiset kolmoishyppymme ja kolmoistwistin todella luontevasti.

– Aloimme haaveilla kilpailemisesta, mutta emme tienneet kestäisikö kehomme päivittäistä treenaamista parin kolmen vuoden tauon jälkeen. On eri asia harjoitella yhdessä päivä tai viikko, mutta voimmeko pitää samaa kuntoa yllä jatkuvasti? On ollut uusia pareja, jotka ovat sopeutuneet toisiinsa nopeasti, mutta he ovat kisanneet koko ajan tauotta, joten heillä on lihasmuisti tallessa, James kuvaa parin alkutaivalta.

Pari oli myös epävarma siitä, päästääkö Ranskan liitto Jamesin kilpailemaan toiseen maahan, saako hän luvan olympiakomitealta ja täyttyvätkö antidopingvaatimukset. Heidän piti ottaa yksi askel kerrallaan.

 – Oli monta epäselvää asiaa, mutta päätimme vain luistella joka päivä ja katsoa, mitä tapahtuu, koska meillä oli hauskaa. Sitten kaikki alkoi asettua paikoilleen, pallo lähti pyörimään, Radford kertoo.

Koreografi valmentajana

Pari päätyi harjoittelemaan Montrealissa. Valmentajaksi tuli Radfordin ja hänen edellisen parinsa Meagan Duhamelin koreografina tunnettu Julie Marcotte.

– Olen viettänyt lähes koko urheiluelämäni Montrealissa ja ihmiset siellä ovat tuttuja. Oli siis helpointa, että Vanessa muutti sinne. Kun luistelimme, Julie piti meitä silmällä ja pian alkoi tuntua siltä, että haluaisimme jään reunalle hänet, kun kilpailemme, Radford analysoi.

Julie Marcottella on paljon kokemusta parien kanssa työskentelystä.

– Hän tuntee koreografian salat ja tietää, mitkä elementit toimivat kullakin. Hän antaa koko sydämensä jäälle, ja se saa urheilijan luottamaan hänen. Kisapäivinä tarvitsemme valmentajalta ennen kaikkea luottamusta ja uskoa, James kertoo.

Teknistä valmennusasiantuntemusta tiimissä löytyy Ian Connollylta.

Paluu Kanadaan

Jamesin paluu Kanadaan paluu tuntuu kohtalolta, siltä että tähdet olivat oikeassa asennossa.

– Synnyin Kanadassa, ja koska minulla oli jo kansalaisuus, Kanadan lipun alle tuleminen oli helppoa. Ranska olisi myös halunnut Ericin, mutta kansalaisuuden saaminen ennen olympialaisia ei olisi onnistunut. On ihana päättää ura Kanadaa edustaen, James hymyilee.

Radford täydentää, että Jamesin Kanadan kansalaisuus oli toinen syy siihen, että he uskalsivat aloittaa kilpailemisen.

– Koska olemme kilpaurheilijoita, haluamme tietysti luistella hyvin, mutta tärkeintä on se, miltä meistä tuntuu jäällä. Joka kilpailuissa keskitymme tekemään asiat paremmin ja paremmin, Radford jatkaa.

– Olemme tunteneet toisemme kauan. Toiset päivät ovat vaikeampia kuin toiset, ja kuvittelimme että kuherruskuukausi olisi jo tähän mennessä ohi, mutta se vain jatkuu ja jatkuu, ehkä se kestää loppuelämän. Emme ole vielä riidelleet, vaikka osaan senkin taidon, James kuittaa.

”Koska olemme kilpaurheilijoita, haluamme tietysti luistella hyvin, mutta tärkeintä on se, miltä meistä tuntuu jäällä.”

Eric Radford kilpaili Suomessa edellisen kerran Helsingin maailmanmestaruuskisoissa 2017. Muistot eivät ole täysin positiivisia.

– Meillä oli tämän kisan ensimmäinen harjoitus tiistaina Hartwall Arenalla. Se oli minulle vaikea paikka, tuli paljon takautumia, muistoja ja negatiivisia fiiliksiä. Tajusin, että tämän kisamatkan päämäärä on, että jätän Suomen hyvissä tunnelmissa. En halua lähteä pettyneenä. Nyt olemme lyhytohjelman jälkeen kolmansina, joten olemme matkalla kohti sitä.

Uudella parilla on myös uudenlaiset puvut. Vanessa on aiemmin ollut tunnettu näyttävistä catsuiteistaan.

– Halusin jotain tuoretta, toisenlaista kuin ihmiset ovat tottuneet näkemään ylläni. Rakastan catsuiteja, mutta aion nyt pysyä mekoissa.

Vanessa Jamesille ja Eric Radfordille sattui pieni haaveri Finlandia Trophyn vapaaohjelmakilpailussa, kun Vanessan terä viilsi haavan Ericin polveen. Hyväntuulinen pari kertoi, että tällä kertaa selvittiin vain liimalla.
Vanessa Jamesille ja Eric Radfordille sattui pieni haaveri Finlandia Trophyn vapaaohjelmakilpailussa, kun Vanessan terä viilsi haavan Ericin polveen. Hyväntuulinen pari kertoi kuitenkin, että tällä kertaa selvittiin onneksi vain liimalla.

Jäätanssija koreografina

Lyhytohjelman koreografian on tehnyt jäätanssin moninkertainen arvokisavoittaja Guillaume Cizeron.

– Halusimme lyhytohjelmaan modernin otteen, ja siksi pyysimme Guillaumea tekemään sen. Hänen kanssaan työskentely on maagista. Hän näyttää jonkun liikkeen me ihmettelemme miten tuon voi tehdä. Guillaumella on upeita ideoita ja hän on loistava luistelija, Radford kehuu.

Guillaume Cizeron uskoo, että pari voi luistella kuin hän neuvoo ja sitten heittää kolmoistwistin kaiken sekaan! 

– Hän vaatii paljon, mutta muutamassa vuodessa pystyisimme siihen. Guillaume on todellinen ammattilainen. Vaikka olemme häntä vanhempia, kunnioitamme hänen ammattitaitoaan James vakuuttaa.

”Ehkä luistelemme niin kauan kuin kehitymme ja kroppa kestää.”

Ensimmäisissä yhteisissä treeneissä kaksikko vain liukui jäällä Cizeronin neuvojen mukaan.

– Samaan aikaan harjoitelleet jäätanssijat jäivät katsomaan ja sanoivat että hei, kaupungissa on uusi jäätanssipari! Radford virnuilee.

– Uramme jatkuu ainakin tämän kauden. Olemme luistelleet yhdessä vasta niin lyhyen aikaa, ettemme vielä saa täyttä potentiaalia ulos. Ensimmäisellä kaudella tarvitsimme musiikin, joka kantaa ja innostaa meitä. Jos luistelisimme vielä toisen kauden, voisimme paremmin toteuttaa uutta tyyliämme, jos meidän ei enää tarvitsisi keskittyä niin paljon elementtien ja vauhdin miettimiseen.

Säännöt ovat muuttuneet paljon vuodesta 2018, asiat ovat vaikeampia, ja minun täytyy oppia uusia asioita. Kun teemme elementtejä ohjelman ulkopuolella, ne ovat huippulaatua, mutta meidän täytyy pystyä samaan kisassa.

– Meidän täytyy nähdä, kuinka lähdemme kehittymään. Olemme olleet yhdessä vasta kuusi kuukautta. Meidän on täytynyt muuttaa tekniikkaamme ja tottua toisiimme, mutta tällä edistymistahdilla saatamme jatkaa vielä toisen kauden, James ennustaa. 

– Ehkä luistelemme niin kauan kuin kehitymme ja kroppa kestää, hän jatkaa.