Henkilöt

Jo 30 ulkomailla vietettyä vuotta

Oula Jääskeläinen viihtyy Kanadan huipputiimissä

28 huhtikuun, 2020 JA KUVAT KAISA VIITANEN

Maailmassa on useita taitoluistelun huippuluokan valmennuskeskuksia. Yksi legendaarisimmista on Toronton Cricket Club. Keskuksessa työskentelevä Oula Jääskeläinen kuvaa nykyistä työpaikkaansa valmentamisen oppikouluna.

Vaikka Oula Jääskeläinen on asunut jo yli 30 vuotta ulkomailla, hän ei koskaan pääse unohtumaan suomalaisfaneilta. Niin hienot teränjäljet hän jätti huippuaikoinaan 1990-luvulla suomalaiseen taitoluisteluun. Aivan erityisesti mies muistetaan huikaisevana kapteeni Koukkuna Helsingin EM-kilpailuista, joissa hän sijoittui kahdeksanneksi.

Oulan aktiivivuosien jälkeen suomalaiset seurasivat ensin tiiviisti miehen pitkää, 12 vuotta kestänyttä ammattilaisuraa Britanniassa, sittemmin haastavaa valmennustehtävää Etelä-Afrikassa, joka sekin venyi tusinaan vuoteen.

”Jokainen meistä kiertää maailmalla säännöllisesti, joten jokaiselle kertyy hyviä vinkkejä jaettavaksi kaikkien kanssa.”

Harvempi tietää, että toissa syksystä lähtien Oula Jääskeläisen uusi asuinpaikka on ollut Toronto Kanadassa.

– Suomi on edelleenkin vahvasti kotimaan asemassa sydämessäni, mutta koska valmentauduin aikanaan nuorena Kanadassa ja maa ja sen luonto ovat minulle tuttuja, tuntuu että nyt olen niin lähellä kotimaata kuin vain ulkomailla asuvana voi olla.

Kanadaan Oulan vei maailmankuulun valmentajalegendan yllättävä kysymys.

”Minulla oli halu iskeä hampaani johonkin uuteen.”

– Kun valmensin Etelä-Afrikassa, minulla oli tapana käydä oppilaideni kanssa kesäisin harjoittelemassa Kanadassa. Pari vuotta sitten Brian Orser kysyi, että enkö haluaisi tulla Kanadaan pysyvämmin, siirtyä hänen työpaikkaansa Toronto Cricket Clubille avuksi valmentamaan. Olin itse juuri silloin elämänvaiheessa, että vaikka viihdyin Kapkaupungissa hyvin, minulla oli halu iskeä hampaani johonkin uuteen. Ja niinpä muutin.

Yksi Oula Jääskeläisen omista valmennettavista on Torontossa harjoitteleva, Kiinaa edustava Yi Zhu, joka tunnetaan myös etunimellä Beverly. Kalifornialaistytön valmennuksessa on luonnollisesti mukana myös Brian Orser.
Yksi Oula Jääskeläisen omista valmennettavista on Torontossa harjoitteleva, Kiinaa edustava Yi Zhu, joka tunnetaan myös etunimellä Beverly. Kalifornialaistytön valmennuksessa on luonnollisesti mukana myös Brian Orser.

Cricket Clubilla – jonka virallinen ja pitkä nimi on Toronto Cricket Skating and Curling Club – valmentajista iso osa työskentelee ”kausi kerrallaan” -sopimuksin. Epävarmuus tulevasta ei kuitenkaan haittaa Oula Jääskeläistä, hän kun sanoo yrittäneensä aina elää se muistaen, ettei mikään ole ikuista.

– Olen äärettömän tyytyväinen työpaikkaani ja työyhteisööni. Cricket Clubilla työskentely perustuu valmentajien tiimiin, jossa jokainen on kaikkien apuna mutta myös toimii itse päävalmentajana joillekin luistelijoille saaden tässä roolissa taas kaikkien muiden tuen. Se on uskomaton systeemi, sillä et koskaan jää yksin.

Yhteistyö ei rajoitu ainoastaan varsinaiseen valmentajatiimiin, vaan myös kaikki muut Cricket Clubin kanssa yhteistyötä tekevät urheilun asiantuntijat ovat käytettävissä. Ja itse asiassa käytössä on koko maailman tietämys.

– Jokainen meistä kiertää maailmalla säännöllisesti, joten jokaiselle kertyy hyviä vinkkejä jaettavaksi kaikkien kanssa. Tällainen tieto, pureksittavaksi ja mahdollisesti hyödynnettäväksi, on ainutlaatuista pääomaa, Oula sanoo.

”Valmentajan silmän pitää olla tarkka.”

Oula Jääskeläiselle siirtyminen Torontoon on ollut paitsi yleisesti mieltä avartava myös sananmukaisesti silmät avaava kokemus.

– Tiedän kokemuksesta, että kun valmentaa pitkään yksin ja aina samoja oppilaita, silmistä tulee väkisinkin laiskat. Valmentajan silmän pitää olla tarkka.

Oula Jääskeläisen tämän kauden viimeiseksi kansainväliseksi kisareissuksi jäivät junioreiden MM-kilpailut Tallinnassa maaliskuun alussa. Kisamatkan aikana hän pääsi myös juhlimaan syntymäpäiviään Suomesta tulleiden sukulaistensa kanssa.
Oula Jääskeläisen tämän kauden viimeiseksi kansainväliseksi kisareissuksi jäivät junioreiden MM-kilpailut Tallinnassa maaliskuun alussa. Kisamatkan aikana hän pääsi myös juhlimaan syntymäpäiviään Suomesta tulleiden sukulaistensa kanssa.

Torontossa Oula Jääskeläisellä on viitisen luistelijaa, joille hän on päävalmentaja, lisäksi hän osallistuu parinkymmenen muun luistelijan valmennukseen apuna. Ja seuraa tietysti monia muitakin.

– Nyt minun on pitänyt pitää koko ajan silmiäni auki. Alkuaikani Cricket Clubilla ovat olleet kuin valmentamisen oppikoulua.

Työpaikka on myös vahvistanut Oulan omaa perusfilosofiaa valmentajan roolista.

– Olen aina ajatellut, että valmentaja on nimenomaan tukija, ei kaikkitietävä sellainen vaan erittäin nöyrä. Minun mielestäni valmentaja ei voi keskittyä miettimään vain sitä, mitä luistelija oppii, vaan myös sitä, mitä hän itse oppii. Ja sellaiseen tarvitaan valmiutta tehdä itse paljon työtä.

”Asiat muuttuvat päivä toisensa jälkeen.”

Toinen kevät Torontossa on ollut Oula Jääskeläiselle hyvin toisenlainen kuin hän olisi voinut ennustaa. Hän osallistui maaliskuun alussa luistelijoiden kanssa taitoluistelun junioreiden MM-kilpailuihin ja kuvitteli sen jälkeen keskittyvänsä uuden kauden käynnistelyyn Cricket Clubin hulppeissa tiloissa. Suunnitelmat muuttuivat ensin lyhyeen ulkomailla käyneen koronakaranteeniin, sitten koko valmennuskeskus meni kiinni.

– Me muutamat valmentajat teemme kuivaharjoitustreenejä luistelijoiden kanssa, enimmäkseen hyppyjä, internetin kautta. Pitää vain rauhallisesti istua neljää seinää katsoen ja miettiä, mitä uusia harjoitteita voisi keksiä luistelijoille huomenna. On se aika haastavaa, koska joillakin luistelijoilla on pieni olohuone jossa hyppiä, toisilla omat kuntosalit kotona.

Tämän hetken arvelun mukaan Cricket Club ehkä avaa ovensa heinäkuun alussa.

– Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Asiat muuttuvat päivä toisensa jälkeen.


Mitä kuuluu? -juttusarjassa esittelemme entisiä suomalaisia huippuluistelijoita.

Lue myös