Henkilöt

Olympiaedustajamme Susan Broman, Lake Placid 1980

13 helmikuun, 2018

Esittelemme PyeongChangin olympialaisten kunniaksi kaikki elossa olevat lajimme olympiaedustajat. Kysyimme jokaiselta neljä kysymystä:

  • Urasi merkittävin kilpailu/tapahtuma/ hetki?
  • Mitä urasi sinulle opetti?
  • Mitä sinulle kuuluu nykyisin?
  • Mikä on nyt suhteesi taitoluisteluun?

Susan Lönnqvist o.s. Broman
Lake Placid 1980 / sijoitus 17.

Hyvinä muistoina ovat jääneet mieleen ylipäätään kilpailut, joissa olen luistellut hyvin ja ollut tyytyväinen omaan suoritukseeni. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi kansainväliset kilpailut Hollannissa, Ruotsissa ja Itävallassa.

Urheilu-ura on opettanut pitkäjänteisyyttä. Olen myös jälkeenpäin ajatellut, että pakollisten kuvioiden harjoittelu – täydessä hiljaisuudessa, monta tuntia päivässä, monta vuotta – on varmasti kehittänyt ainakin keskittymiskykyä ja ehkä toiminut silloin jonkinlaisena mindfulness-harjoitteluna.

Minulle kuuluu hyvää. Minulla on kolme aikuista lasta, jotka kaikki asuvat tällä hetkellä lähellä minua. Olen työssä puheterapeuttina. Ulkoilen koiran kanssa, ja liikunta sekä tanssi kuuluvat edelleen elämääni monella tavalla.

Seuraan luistelua televisiosta, ja käyn katsomassa kilpailuja Helsingin lähellä. Olin katsomassa myös MM-kotikisojamme viime vuonna.

Susan Lake Placidin olympialaisissa https://www.youtube.com/watch?v=Q8tto52N6CE