Henkilöt

Marigold IceUnity luottaa kovaan työhön

2 lokakuun, 2018

Marigoldin valmentaja Anu Oksanen toteaa maailmanmestaruuden olevan vahvana pohjana uuteen kauteen. Se kertoo, miten työnteko tuottaa tulosta.

– Onnistuminen uudella kaudella vaatii jälleen tiukkaa työntekoa, johon joukkue onkin lähtenyt nöyrästi ja hyvällä asenteella. Halu menestyä kotikisoissa ja olla entistä parempi joukkue kertoo ihailtavan ammattimaisesta asenteesta.

Joukkueen jäävalmennusta tukevat tiukat kunto-, baletti- ja tanssivalmentajien treenit.

Kotikisat eivät ole muuttaneet joukkueen tapaa työstää kautta. Se tekee Anun mukaan duuniaan omaan tekemiseen keskittyen. Marigoldin historia kertoo menetelmän tuloksellisuuden.

Marigoldin kausi on lähtenyt liikkeelle hyvin, vaikka Helsingin jäätilanne onkin kiristänyt pinnaa. Moni halli on kiinni tai käyttökiellossa, ja uuden valmistuminen on viivästynyt.

Kauden ohjelmista Anu Oksanen toteaa lyhyen olevan tunteikas ja teemallisesti ehkä keskustelua herättävä. Vapaaohjelmaa puolestaan kuvaavat laatusanat vahva ja voimakas. Molemmissa heijastuvat lajin suunta ja Marigoldin omimmat piirteet joukkueena.

Anu Oksanen on tyytyväinen uusien vaatimusten tuomista vapaaohjelman taiteellisista elementeistä, sillä ne tarjoavat vaihtoehtoja ja tilaa luovuudelle. Sen sijaan senioreiden lyhytohjelman vaadittuja elementtejä oli ajallisesti haasteellista sisällyttää ohjelmaan.

Ohjelmien ideoinnissa Anulla ovat jälleen olleet tukena Maikki Uotila-Kraatz ja Harri Antikainen.

”Molemmat ohjelmat ovat nappiluomuksia. Olemme kaikki innoissamme.”

MIU-kapteeni Camilla Sundgrenin mukaan uusien ohjelmien kimppuun on ollut superkiva käydä, ja tuntuma ohjelmiin on hyvä.

– Molemmat ohjelmat ovat nappiluomuksia. Olemme kaikki innoissamme.

Tälle kaudelle joukkueen koko on kasvanut vain hieman, 25 luistelijaan. Uusia kasvoja on noussut Marigoldiin sekä omista junnuista että muista seuroista.

– Koska joukkue ei paljonkaan uusiutunut, meillä on hyvä runko alkavaan kauteen. Siksi on ollut helppo ottaa uudet mukaan. Maailmanmestaruus lisää tietysti itsevarmuutta tekemiseen ja yhtenäistää joukkuetta, Camilla sanoo.

TEKSTI Marita Kokko KUVAT Sari Niskanen

 

Lue myös, millä mielellä Helsinki RockettesTeam Unique ja Lumineers valmistautuvat kauteen ja MM-kotikisoihin.


Tule katsomaan lauantaina 6.10.2018 Finlandia Trophy Espooseen, kun muodostelman SM-seniorijoukkueet Helsinki Rockettes, Team Unique, Magigold IceUnity ja Lumineers avaavat kilpailukautensa.