TAGI: Linnea Ceder
Tapahtumat
Valtter Virtanen ja Makar Suntsev kirittivät toisiaan
Linnea Ceder 10:s Nebelhorn Trophyssa Saksassa
25. syyskuuta 2022
Tapahtumat
Suomalaisia mukana upea joukko
Finlandia Trophy Espoo avaa huippuluistelukauden
13. syyskuuta 2022
Tapahtumat
"Olen tyytyväinen tämän päivän suoritukseni kokonaisuuteen"
Linnea Ceder kiri sijalle 12 junioreiden MM-kisoissa
17. huhtikuuta 2022
Tapahtumat
"Tällä hetkellä junioreilla on erityisesti teknisesti aivan huikea taso"
Linnea Ceder sijalta 13 junioreiden MM-vapaaseen
16. huhtikuuta 2022
Henkilöt
”Olen urheilijana oppinut olemaan tarttumatta yksittäisiin epäonnistumisiin"
Linnea Ceder haastaa itsensä junioreiden MM-jäällä Tallinnassa
11. huhtikuuta 2022
Tapahtumat
Suomen edustajat taitoluistelun MM-kilpailuihin valittu
Jenni Saarinen sekä Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kilpailevat Ranskassa
28. helmikuuta 2022
Tapahtumat
Suomelle 12 mitalia PM-kilpailuista
Oona Ounasvuori ja Valtter Virtanen Pohjoismaiden mestareiksi
30. tammikuuta 2022
Tapahtumat
Valtter Virtanen ennätyspisteillään neljänneksi
Linnea Ceder kolmas Bavarian Openissa
22. tammikuuta 2022
Tapahtumat
Maajoukkueluistelijoilla vahva aloitus Saksassa
Linnea Ceder ja Valtter Virtanen ennätysvauhdissa Bavarian Openissa
21. tammikuuta 2022
Tapahtumat