"Sääntöjen tunteminen ja kylmät hermot ovat valtteja arvioijan työssä"
Tule tuomariksi!
Kun oma luistelu-ura loppuu on hyvä hetki pohtia, kiinnostaisiko lajin arviointi. Mika Saarelainen kertoo millaista työ on ja minkälaisia ominaisuuksia siihen vaaditaan.
Taitoluistelussa kilpailutoimintaan kuuluu kiinteänä osana suoritusten arvioiminen. Tuomarit tai oikeammin arvioijat koostuvat pistetuomareista, jotka arvioivat elementtien laatua ja osa-alueita sekä teknisestä paneelista, joka määrittelee elementit ja niiden vaikeustasot. Tuomaristossa työskentelevät tuomareiden lisäksi ylituomari ja apulaisylituomari, kun teknisessä paneelissa toimenkuvia ovat kontrolleri, tekninen spesialisti ja data- ja video-operaattori.
Tiivis kilpailukalenteri tarkoittaa kilpailukaudella useammankin tuomarin ja teknisen työpanosta viikonloppuisin. Jotta kotimainen ja kansainvälinen kiihkeä kilpailukausi saadaan vedettyä läpi ketään liikaa kuormittamatta, tarvitaan uusia arvioijia mukaan toimintaan. Yksi pitkän linjan tuomareistamme, Mika Saarelainen, on ollut mukana jo vuodesta 1983. Saarelainen on kansainvälinen ylimmän tason ylituomari kaikissa taitoluistelun lajeissa ja lisäksi kontrolleri teknisessä tuomaristossa. Tuomariuransa hän aloitti 16-vuotiaana harrastettuaan lajia ensin yksinluistelijana ja sitten jäätanssijana.
– Oikeudenmukaisuus, sääntöjen tunteminen, kylmät hermot ja nopea päätöksentekokyky ovat valtteja arvioijan työssä. Lisäksi yhteistyökykyä vaaditaan etenkin teknisessä tuomaristossa, jossa päätökset tehdään kolmen henkilön voimin, Saarelainen sanoo.
”Tuomarointi on elämän mittainen oppimispolku”
Tuomarointi on Saarelaisen mukaan elämän mittainen oppimispolku. Pitkäänkin arvioijana toimineelle kouluttautuminen on tuntuman säilyttämiseksi välttämätöntä.
Katso tuomarityöskentelystä kertova video. Videon katsomalla selviää myös, mikä on ollut Saarelaisen tuomariuran toistaiseksi ikimuistoisin hetki?
Lue myös https://www.skatingfinland.fi/kiss-cry/tietoa-lajista/arvioijan-polku-kuinka-aloittaa-tuomariura/
Lisäinfoa arvioijien koulutuksista https://www.stll.fi/liitto/koulutukset/arvioijakoulutus/