Salla Verhola joutui lopettamaan muodostelmaluistelun syömishäiriön seurauksena. Haaveista luopuminen oli Sallalle kivulias kokemus, mutta turkulainen onnistui kuitenkin löytämään arvostuksensa luistelua kohtaan ristiriitaisten tunteiden jälkeen. Kilpauransa jälkeen Salla on nauttinut luistelusta etenkin valmentamisen kautta. 

Salla Verhola, 19, hengitti teini-iässään luistelua joka solullaan. Hän harrasti muodostelmaluistelua Naantalin VG-62 -seurassa, fanitti huippujoukkueita, seurasi innoissaan kilpailuja ja harjoitteli omatoimisesti paljon. 

Vuonna 2019 Salla sairastui syömishäiriöön. Hän joutui sairauden johdosta liikuntakieltoon ja sai käydä juniorijoukkue Sun City Swing -joukkueen jäillä vain viidentoista minuutin verran viikossa. Salla unelmoi MM-kilpailuissa luistelemisesta, joten hänen oli vaikeaa hyväksyä sairauttaan ja sen tuomia haasteita. VG-62:n kasvatti tahtoo tehdä selväksi, että hänen valmentajansa ovat olleet hänen tukenaan ja että hänen sairastumisellaan ei ollut mitään tekemistä valmennuksen kanssa. Salla koki silti yksinäisyyttä tajutessaan, että huipulle pääseminen saattaisi vuosien liikuntakiellon jälkeen olla todella haasteellista.

”Olin ensin tosi katkera, sillä tuntui, että unelmani riistettiin minulta.”

– Jouduin vain katsomaan sivusta kahden kauden ajan, jolloin innostus hiipui pikku hiljaa ja ahdisti, että taidot katoavat. Tein lopettamispäätöksen, kun lähipiiristä ja itsestänikin tuntui, että olisi hyvä ottaa etäisyyttä luisteluun. Olin ensin tosi katkera, sillä tuntui, että unelmani riistettiin minulta, Salla kertoo viimeisistä kilpaurheiluvuosistaan. 

Salla asetti luistimensa naulaan kolme vuotta sitten. Olosuhteiden pakosta tapahtunut urheilusta luopuminen herätti nuoressa mustasukkaisuutta muiden mahdollisuuksia kohtaan, ja Salla tunsi katkeruutta myös pohtiessaan, miksi juuri hänen piti lopettaa sairauden sanelemana. Lopetettuaan Salla oli hukassa identiteettinsä kanssa ja ajatteli, ettei enää ikinä tahtoisi olla luistelun kanssa tekemisissä. Kuitenkin vielä samana vuonna lukiolainen alkoi pohtia, että hänellä saattaisi olla annettavaa nuoremmille urheilijoille valmentajan roolissa. 

Merkityksellisyyttä valmentamisesta

Kun pahin vastareaktio oli ohi, lapsirakas Salla astui jäälle pikkutulokasjoukkueen ohjaajana. Salla kokeili myös kansallisella tasolla luistelemista, mutta kilpailuhenkisyytensä takia se ei tuntunut omalta. Valmentamisen kautta luistelu kuitenkin alkoi pikku hiljaa vakiintua turkulaisen elämään uudelleen. Hiljalleen Salla huomasi jälleen seuraavansa kotimaan muodostelmaluistelukilpailuja. 

– Pääsin silloin tällöin valmentamaan ja huomasin, että se tuntui tosi omalta jutulta. Kun näin pienten luistelijoiden innon, niin tavallaan muistin, että tämä harrastus on tosi upea asia. Se, etten itse päässyt omiin tavoitteisiini, ei tarkoita, että pienet eivät voisi päästä omiinsa, Salla sanoo.

Tällä hetkellä lukio-opintojaan viimeistelevällä Sallalla on oma luistelukouluryhmä, ja hän valmentaa myös muodostelmaluistelun kehitysryhmää VG-62:ssa. Salla tahtoo luoda valmennettavilleen turvallisen ilmapiirin ja olla omien valmentajiensa kaltainen lempeä aikuinen, jolle voi puhua mistä tahansa. Vaikka Salla ei tällä hetkellä usko tähtäävänsä päätoimisen valmentajan uralle, haluaa hän jatkaa valmentamista niin kauan kuin se muun elämän puitteissa on mahdollista. Toteutumattomat unelmat eivät tunnu enää yhtä kipeiltä, kun voi luistelukokemuksellaan auttaa muita.

– On maailman parasta nähdä valmennettavien onnistumiset. Ehkä se katkeruus on kadonnut valmentamisen myötä, Salla kertoo. 

Luistelu kasvatti kohtaamaan haasteet

Salla julkaisi maaliskuun lopussa videopalvelu Tiktokiin videon, jolla hän kertoo sairastumisestaan ja siitä, että on lopulta löytänyt myönteisen suhtautumisen entistä harrastustaan kohtaan. Pakon saneleman lopettamispäätöksen yhteydessä Salla olisi kaivannut enemmän julkista vertaistukea, ja hän tahtoo nyt yrittää auttaa ihmisiä, jotka ovat joutuneet samankaltaiseen tilanteeseen. Salla toivoo, ettei kenenkään tarvitsisi kantaa lopettamiseen liittyviä vaikeita tunteita yksin tai ajatella, että lopettaminen sairauden vuoksi olisi epäonnistuminen.

– Mun mielestä näistä kokemuksista pitäisi puhua enemmän, koska veikkaan, että monella voi tulla uupumusta, masennusta tai muita mielenterveysongelmia, ja jatkaminen ei vain ole enää mahdollista. Mutta ei niistä uskalla puhua, kun kokee olevansa ainoa, Salla pohtii.

Vaikeiden vaiheidenkin jälkeen Salla kertoo olevansa kiitollinen luistelulle ja ymmärtäneensä, että kilpaurheilusta luopuminen oli hänelle oikea päätös. Myös lopettamiseen liittyvistä haasteista hän on oppinut löytämään positiivisia asioita, sillä aiemmat mustasukkaisuuden kokemukset ovat kasvattaneet hyväksymään, ettei itse aina voi menestyä. Salla ajattelee luistelun opettaneen hänelle myös muun muassa vuorovaikutustaitoja ja muihin luottamista. 

– Kokemukseni ovat tehneet minusta todella vahvan, ja luistelu on muokannut minua valtavasti ihmisenä. Tajuan, että se palo luistelua kohtaan ei ole kadonnut, se liekki vain meinasi sammua ja nyt olen pystynyt elvyttämään sen. Sain luisteluhulluuteni takaisin, mutta haluan myös sanoa, ettei elämä lopu luistelu-uran päättymiseen, Salla sanoo.

Kilpauran loppuminen on tuonut Sallan elämään valmentamisen lisäksi muita myönteisiä asioita: Salla on kuntonsa kohentumisen edettyä pystynyt kokeilemaan uusia liikuntamuotoja ja nauttimaan omasta päätäntävallastaan. 19-vuotias on niin ikään löytänyt uuden harrastuksen lukemisesta. 

Salla painottaa, että luistelun pariin on mahdollista palata. Hänen kokemuksensa mukaan vaikeista tunteista voi päästä yli, kun uskaltaa puhua niistä.