Terve luistelija

Varhainen puuttuminen takaa tervehtymisen

Syömishäiriöistä on vaarallista vaieta

14 huhtikuun, 2023 Marita Kokko STLL ja haastateltavien kotialbumi

Puhu ajoissa, kannustavat Salla Verhola ja Cecilia Ollikainen jokaista syömishäiriöiden kanssa kamppailevaa. Entiset SM-tason muodostelmaluistelijat ovat toipumassa anoreksiasta. Puutu heti, sillä varhainen puuttuminen on tärkeintä polulla paranemiseen, neuvoo valmentajia, kotia ja kavereita Urhean urheiluravitsemuksen vastaava asiantuntija Laura Manner.

Salla ja Cecilia haluavat nostaa näkyviksi syömishäiriöt, joista liian usein vaietaan. He toivovat kokemustensa rohkaisevan syömisongelmiin ajautuneita puhumaan ja tarttumaan apuun. Ettei sairaus syvenisi ja varastaisi vuosia, niin kuin se heiltä ehti viedä.

Urheiluravitsemuksen vastaavan asiantuntijan Laura Mannerin mukaan anoreksiaa esiintyy usein lajeissa, joissa painolla tai ulkomuodolla katsotaan olevan merkitystä suoriutumiselle:

– Puhutaan painoherkistä tai painovoimalle herkistä lajeista, joita ovat korkeushyppy ja mäkihyppy sekä esteettiset lajit, kuten taitoluistelu ja voimistelu.

”Urheilijoilla on syömishäiriöitä keskimääräistä enemmän, mutta ne ovat yleensä lievempiä kuin muilla ja siksi helpommin hoidettavissa.”

Syömishäiriöiden oireet eivät ole aina yksiselitteisiä. Esimerkiksi bulimiaoireilua voi esiintyä yhtä aikaa anoreksiaoireilun kanssa. On myös ahmintahäiriöitä ilman oksentelua sekä häiriöitä, joiden tausta on lapsuuden nirsoilussa.

Urheilijoilla on syömishäiriöitä keskimääräistä enemmän, mutta ne ovat yleensä lievempiä kuin muilla ja siksi helpommin hoidettavissa. Toisaalta urheiluharrastus voi myös suojata häiriintyneeltä syömiseltä.

Suomen Olympiakomitean urheiluravitsemuksen vastaava asiantuntija Laura Manner
Urhean urheiluravitsemuksen vastaava asiantuntija Laura Manner

Se alkoi kuin varkain

Salla kertoo ensimmäisten oireiden tulleen ensin ruoan vähentämisenä: hänen ruokavalionsa meni yhä terveellisemmäksi ja kasvispitoisemmaksi. Tilanteen vakavuutta ei heti huomattu, koska syömistottumuksia pidettiin terveinä ja urheilijan ruokavalion mukaisina.

– Aloin pitää ruokapäiväkirjaa ja pidin tarkasti huolta, etten syönyt mitään päiväkirjamerkintöjen ulkopuolelta, tai muuten minulta katoaisi kontrolli. Kävin paljon juoksemassa ja kävelyllä. Otin vähintään 10 000 askeleen askeltavoitteen, joka minun piti saavuttaa päivittäin.

Kun tilanteeseen havahduttiin, Salla ei myöntänyt ongelmaa.

– Yritin pitää silmät kiinni, ettei jouduttaisi kohtaamaan totuutta.

Häiriintynyt suhde ruokaan

Cecilia kertoo kärsineensä koko elämänsä jollain tavalla vaikeasta suhteesta omaan kehoon. Hankalia ajatuksia ja häiriintynyttä suhdetta syömiseen ja liikkumiseen on esiintynyt aaltoillen, muttei kuitenkaan kovin vakavasti. Hän ei itsekään ymmärtänyt sitä ongelmaksi.

– Yli kaksi vuotta sitten syksyn alussa päätin, että haluan olla pian alkavalla kisakaudella ”hyvässä kunnossa”, joka omassa mielessäni tarkoitti, että minun pitäisi pudottaa painoa.

Ongelmallinen ajattelu omasta kehosta ja syömisestä sekä konkreettinen, näkyvä oireilu paheni syksyn mittaan. 

– Sairauden asettamat ”tavoitteet” eivät koskaan riittäneet, aina voi mennä vielä vähän pidemmälle.

Syömisen hallinnasta turvaa

Laura korostaa, että syömishäiriöiden takana on ennen kaikkea psyykkistä pahoinvointia ja psyykkisen terveyden haasteita.

– Usein syöminen nähdään yhtenä asiana, johon voidaan vaikuttaa ja jota voi kontrolloida, jos kaikki muu tuntuu vaikeasti hallittavalta. Syömisen hallinta tuo silloin jollakin tavalla turvaa. Se on mekanismi, jolla syömisen säätely saa alkunsa.

Entiset SM-tason muodostelmaluistelijat Salla Verhola ja Cecilia Ollikainen haluavat nostaa näkyviksi syömishäiriöt, joista liian usein vaietaan.
Entiset SM-tason muodostelmaluistelijat Cecilia Ollikainen (vas.) ja Salla Verhola haluavat nostaa näkyviksi syömishäiriöt.

Jos psyykkisessä hyvinvoinnissa on muutenkin haasteita, voi syömishäiriöille altistavia tekijöitä olla todella paljon. Esimerkiksi ympäristötekijät, kovat ulkonäköpaineet, voivat saada häiriön puhkeamaan. Yksi iso tekijä on sosiaalinen media ja sen vaikutus kehoihanteisiin. Aihetta saattavat antaa myös ruokatrendit.

– Jos taustalla on paljon altistavia tekijöitä, tietty traumaattinen kokemus voi olla sellainen, joka laukaisee syömisoireilua. Sellaisia ovat läheisen menettäminen tai onnettomuus tai vaikka ajattelematon kehotus pudottaa hieman painoa.

”Pystyin enää harvakseen luistelemaan, ja lopulta saatoin vain katsoa laidalta muiden harjoittelua.”

Laura muistuttaa, että reittinä syömishäiriöön on usein tiukasti tulkittu terveellinen ruokavalio, jonka myötä aletaan vältellä epäterveellisiksi miellettyjä ruokia, esimerkiksi sokerisia tai rasvaisia tuotteita.

– Jos nuori jatkuvasti kieltäytyy jälkiruuista ja herkuista, joita aikaisemmin on syönyt kohtuullisen vapaasti, se voi olla yksi merkki sairastumisesta. Samoin esimerkiksi tiukasti määritellyt sallitut ja kielletyt ruoat.

Lautaselle ei haluta rasvassa paistettua, ja leivän ja puuron pitää olla täysjyvää. Aterioilta vähennetään radikaalisti ruoka-aineita, yleensä hiilihydraatteja. Nuori jättää myös yhteisiä aterioita väliin ja kertoo syöneensä kaverin luona tai koulussa. Eväitä ei enää oteta mukaan tai eväsrasiat tulevat täysinä takaisin.

Harjoitusjäältä laidalle

Salla kertoo päätyneensä vähitellen jäältä katsomoon. Aluksi lisääntynyt liikunta paransi suorituksia jäällä. Kunnon heikennyttyä pikku hiljaa otettiin liikuntakielto käyttöön.

– Pystyin enää harvakseen luistelemaan, ja lopulta saatoin vain katsoa laidalta muiden harjoittelua.

Cecilialtakin sairaus vei jaksamisen.

– Mieleen ei mahtunut mitään muita ajatuksia ja keskittyminen oli vaikeaa. Loppujen lopuksi sairaus on myös vienyt minulta paljon hienoja kokemuksia ja iloa rakkaaseen urheilulajiin liittyen.

Loukkaantumisriski kasvaa

Sairauden edetessä urheilijasta näkyvät pian väsymys ja uupumus. Laura painottaa, että etenkin harjoituksissa näkyvät suorituskyvyn muutokset saattavat paljastaa ongelman.

– Syömishäiriöt johtavat usein energiavajeeseen. Sillä on vaikutusta suorituskykyyn esimerkiksi siksi, ettei urheilijan suorituskyky kehity yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Palautuminen hidastuu. Vireystila laskee usein. Ilmaantuu keskittymiskyvyttömyyttä ja huolimattomuutta harjoituksissa.

”Jos energiavaje pitkittyy, loukkaantumisriski kasvaa.”

Jos energiavaje pitkittyy, loukkaantumisriski kasvaa. Aika tyypillisiä ovat rasitusperäiset luustovammat, esimerkiksi rasitusmurtumat. Ne voivat jossain tapauksessa olla se ensimmäinen merkki siitä, että urheilijan energian saanti on riittämätöntä.

– Moni on tottunut tarkkailemaan urheilijan painoa, mutta paino ei aina olekaan paras mittari riittävälle energian saannille. Energian saannin kanssa voi olla haasteita ja syömishäiriöitä, vaikka paino pysyisi samana.

Energiavajeella on yleisesti paljon vaikutuksia terveyteen. Esimerkiksi naisilla kuukautisten jääminen pois on hälyttävä merkki. Sen lisäksi mielialan muutokset, yleisestikin masentuneisuus ja alakulo, ärtyneisyys sekä tunteiden säätelyn haasteet voivat olla oireita syömishäiriöistä. Energiavaje heikentää myös immuunipuolustusta. Urheilija on jatkuvasti flunssassa ja saat kaikki mahdolliset infektiosairaudet.

– Urheilija tarvitsee paljon energiaa. Jos häiriintynyttä syömistä esiintyy, urheilu saattaa olla iso motivaattori toipumiseen, koska tiedetään, että urheilu on mahdotonta ilman riittävää energian saantia.

Valmentaja ymmärsi ja auttoi

Ensin tieto sairaudesta kävi selväksi Sallan äidille, mutta ensimmäinen, jolle hän itse sen jälkeen kertoi syömisvaikeuksistaan, oli valmentaja. Hän otti asian vakavasti ja kehotti puhumaan asiasta eteenpäin. Valmentaja oli tosi huolehtivainen ja kiinnitti Sallan oloon paljon huomiota.

– Minua jännitti tosi paljon kertoa joukkueelle. Kuvittelin, etteivät he usko minun sairastavan syömishäiriötä, koska olen näin isokokoinen. Siksi pitkitin kertomista vasta hoitovaiheeseen.

”Joukkuelaiset olivat iso tukiverkosto, joka auttoi uskomaan, että täältä voidaan vielä nousta.”

Kun Salla viimein kertoi asiasta, kaikki ottivat asian hyvin ja olivat tukena.

– Pelkäsin jopa saavani erikoiskohtelua, mutta sellaista ei tullut. Joukkuelaiset olivat iso tukiverkosto, joka auttoi uskomaan, että täältä voidaan vielä nousta.

Cecilian valmentaja otti asian puheeksi luistelijan kanssa.

– Viikko ensimmäisten kisojen jälkeen valmentaja halusi jutella kanssani. Hän oli huolestunut huomattuaan minussa sekä fyysisen että psyykkisen muutoksen.

Cecilia myönsi valmentajalle, ettei voi hyvin. Valmentaja rohkaisi puhumaan asiasta vanhemmille.

– Vanhempien tuen avulla päädyin hakemaan apua tilanteeseen. Ilman heitä minulla ei varmastikaan sairauden kuplassa olisi ollut jaksamista tai halua hakeutua avun piiriin.

Laura painottaa varhaisen puuttumisen olevan tärkeintä.

– Mitä aikaisemmin ongelmaa aletaan hoitaa, sen parempi on toipumisennuste.

Keskustelu pitää käydä luottamuksellisessa ympäristössä, eikä missään nimessä valmennusryhmän kesken.

– Vaikka haluttaisiin korostaa avoimuutta, on ehdotonta, että tästä aiheesta keskustellaan kahden kesken.

Jos kyse on nuoresta urheilijasta, on syytä ottaa yhteys huoltajiin. Koska asiat ovat arkoja, on tärkeää, että olisi vain yksi tai korkeintaan kaksi aikuista, joiden kautta keskustelua käydään. Kodin, koulun ja valmentajien yhteistyö on välttämätöntä. Yhdessä tulee päättää, kuka puhuu, kuka vie viestiä ja kenelle ja kuka ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, jos on tarve.

Jos sairaus on edennyt pitkälle, urheilijan on vaikea ajatella ongelmaa enää järjellä – ymmärtää tilannetta.

– Asiaan tuleekin puuttua lempeästi, mutta aika napakasti. Kun on jo huolta jaksamisesta ja riittävän energian saannista, voi olla apua, että valmentaja vetää rajat harjoittelulle. Harjoituksia ei voi toteuttaa samalla tavalla, ellei urheilija parane ja syöminen korjaannu parempaan suuntaan.

Hoito vienyt kohti parempaa

Kun sairaus tuli ilmi, Salla lähetettiin ensin nuorisopsykiatrian työryhmään ja sieltä syömishäiriöiden yksikköön.

– Olin tovin myös somaattisella osastolla, koska sydän meinasi pettää. Sairaalavaiheen jälkeen olivat vuorossa kuukaudet päiväyksikössä. Pääsin esimerkiksi aloittamaan psykofyysisen terapian, jossa realisoidaan kehon kuvaa. Kehon kuvan vääristymä oli varsinkin kisapuvuissa todella vaikea, mutta terapia auttoi havaitsemaan, miten silmät voivat valehdella.

Vanhemmilta Salla on myös saanut täyden tuen.

– Mutta meni yli vuosi, ennen kuin itse hyväksyin sen, että sairastuin ja ainakaan sen, että tarvitsen hoitoa.

Cecilialle hoitokontaktin saaminen vei pidemmän ajan, sillä hän oli vaihtanut paikkakuntaa saatuaan luistelupaikan unelmiensa joukkueesta.

”Mitä aikaisemmin ongelmaa aletaan hoitaa, sen parempi on toipumisennuste.”

– Jouduin hakeutumaan hoitoon vieraassa kaupungissa, mikä tietenkin vei taas aikaa ja oma jaksaminen oli todellakin koetuksella.

– Ennen hoitokontaktia en edennyt paranemisen kanssa juurikaan. Vaikka tahtoa olisi löytynyt, on sairaus niin vaativa, ja sen valtaan saattaa huomaamattakin joutua uudestaan, vaikka kuinka yrittäisi parhaansa toipua. Hoitokontakti on ollut todella tärkeä väylä paranemismatkani aikana.

Ammattiavun lisäksi Cecilia on todella kiitollinen siitä, kuinka ymmärtäväisiä ja huolehtivaisia kaikki valmentajat ovat olleet.

Joukkuekavereiden tarjoama tuki ja kannustus tsemppaavat häntä jaksamaan. Perusarki ja kivat hetket joukkueen kanssa muistuttavat siitä, kuinka mahtavaa elämä voi olla, kun voi hyvin.

Laura kertoo valmennuskeskuksen ja urheiluakatemian opetelleen tunnistamaan syömishäiriöt, reagoimaan ja löytämään niille hoitopolut. Hoito tapahtuu terveydenhuollossa.

– Jos oireilu on lievää, esimerkiksi syömisen rajoittuneisuutta tai jossain määrin hallitsematonta syömistä, sitä voidaan hoitaa vielä neuvonnan keinoin asiantuntijoiden avustuksella kaksi, kolme kuukautta.

Jos tilanne ei kohene tai menee huonompaan suuntaan, tarvitaan aina ammattilaisen apua terveydenhuollossa. Jos oireilu on vakavaa ja paino on muuttunut liikaa, nuori ohjataan sairaanhoidon puolelle. Jos häiriö on edennyt pitkälle, vaaditaan myös erikoissairaanhoitoa, alkuun avohoitona.

Jos perhe huolestuu lapsen syömisestä, voi ottaa yhteyttää ravitsemusterapeuttiin tai kouluterveydenhoitajaan ja seurailla tilannetta.  

– Näin pitäisi olla, mutta pienillä paikkakunnilla ei asiantuntijaresursseja ole samalla tavalla. Pyrimme selvittämään tilannetta paikallisesti enemmän ja enemmän.

Mitä pidemmälle syömishäiriö on ehtinyt, sen todennäköisempää on, että paraneminen on vain osittaista tai ajoittaista. Juuri siksi varhainen puuttuminen on kaikista tärkeintä.

Onneksi hyvä elämä palaa

Salla myöntää, ettei ole vielä täysin parantunut.

– Mutta osaan jo ajatella, että elämä on parempaa, kun tervehdyn ja että syömishäiriöiden takaa avautuu jälleen muutakin elämää. Mielessä on myös luistelun jatkaminen.

Muuttuvan kehon hyväksyminen on vain niin vaikeaa.

– Nyt kuitenkin tietää, että kun nyt taistelee loppuun, ei tarvitse enää taistella. Olisi hyvä, jos tämän kaiken olisi saanut hoidettua nopeammin ja antanut mahdollisuuden parantumiselle. Elämästä meni pari vuotta pelkästään syömisten ympärillä.

Cecilia tuntee onnistuneensa nostamaan itsensä pohjalta.

– Olen saanut itse kokea ja huomata sen, kuinka paljon mielekkäämpää elämä on syömishäiriön ulkopuolella. Jos tulee vaikeampi hetki, muistutan itseäni, kuinka kamalaa siellä pohjalla oli ja kuinka paljon enemmän minä nykyään jaksan tehdä asioita. En halua enää koskaan kokea sitä jatkuvaa pahaa oloa, tyytymättömyyden ja arvottomuuden tunnetta. Fyysistä ja psyykkistä uupumusta, kun en jaksa edes nauraa tai hymyillä. Se ei ollut elämää.

”Olen saanut itse kokea ja huomata sen, kuinka paljon mielekkäämpää elämä on syömishäiriön ulkopuolella.”

Cecilialla on perhe tukena ja turvana, ”viimeisenä oljenkortena”, jos tuntuu että sairaus alkaisi taas joku päivä ottaa valtaa hänen elämässään.

– Olen oppinut myös paljon laihdutuskulttuurista ja yhteiskuntamme vääristyneistä ajatuksista kehosta ja syömisestä. Osaan kiinnittää huomiota siihen, miten itse puhun näistä aiheista ja pyrin myös tilanteen salliessa korjaamaan ja muistuttamaan muita ihmisiä muun muassa kehorauhasta ja ruokarauhasta.

Cecilia haluaa auttaa ihmisiä ja kitkeä laihdutuskulttuuria pois erityisesti herkistä lajeista, jotka jo muutenkin perustuvat täydellisyyden tavoitteluun.

Yhteisössä pysyminen auttaa

Laura muistuttaa, että urheilijalle harjoittelu ja urheilussa kiinni pysyminen voivat olla motivaatio parantua.

– Pelko harjoituskiellosta on usein urheilijalle este pysyä hoidossa mukana. Totta kai tapauksissa, joissa paino on ehtinyt vaarallisen alhaiseksi ja syödyt ruokamäärät ovat täysin riittämättömiä minkäännäköiseen harjoitteluun, on syytä ottaa harjoittelu hetkeksi pois. Mutta jos vain on keino pysyä lajissa, yhteisössä ja tekemisessä mukana edes osittain, se edesauttaa urheilijan paranemista.

Lauran työhön Urhean urheiluravitsemuksen asiantuntijana kuuluu vastuullisten toimintatapojen kehittäminen esimerkiksi paino- ja kehopuheeseen sekä omien asenteiden tunnistamiseen liittyen.

– Olisi erittäin tärkeää tiedostaa entistä paremmin, miten puhumme nuorille ja kokeineillekin urheilijoille kehoista, ravitsemuksesta sekä lajien vaatimuksista.

Omassa työssään Laura puhuu paljon valmentajille, joille hänellä on selkeä viesti.

– Kehotan heitä puhumaan myönteiseen sävyyn ruoasta ja välipaloista ja järjestämään aikaa esimerkiksi leiri- ja kisareissuilla ruokailulle riittävästi. Aterioiden tulee olla näkyvä osa urheilijan arkea ja niiden nauttimiseen kannustetaan vahvasti.