Jääkiekkoa harrastanut Luka Kauppinen keksi kymmenvuotiaana, että voisi käydä testaamassa myös taitoluistelua. Lajin vauhti vei pojan mennessään, ja heti ensimmäisen kokeilun jälkeen oli selvää, että hokkarit vaihtuvat piikkiteriin.

Luka Kauppinen, 11, treenasi kotipaikkakunnallaan Nurmijärvellä jääkiekkoa useamman vuoden. Lätkän pelaaminen oli mukavaa, joukkueessa sai kavereita ja Luka pääsi usein pelaamaan mieluisalla pelipaikalla maalivahtina. Jossain vaiheessa jääkiekko alkoi kuitenkin tuntua liian rajulta, kun siinä otettiin kontaktia.

– Eivät ne kaatumiset ja osumat haitanneet. Mutta se, kun siinä toiset tulivat päin, niin se ei jotenkin ollut minun juttuni, Luka kertoo.

Jäällä Luka halusi silti olla paljon. Pikkusisko oli aloittanut taitoluistelun luistelukoulussa, ja perheen käydessä ulkojäillä sisko laittoi veljenkin tekemään liukuja ja muita liikkeitä. Myös Lukan luokkakaveri harrasti taitoluistelua ja kertoi, millaista se on. 

Lopulta Luka pyysi äitiään kysymään, voisiko hänkin mennä kokeilemaan taitoluistelua. Lajin vaihto tapahtui keväällä 2021, kesken kauden. Ensimmäisiin harrastajaryhmän harjoituksiin Luka meni hokkareilla, mutta sitten hankittiin taitoluistimet. 

– Kärkipiikit olivat aluksi todella hankalat. Kaatuilin melkein koko ajan. Se vaati aika paljonkin totuttelua, mutta kun kävimme sitten viikonloppuisin ulkojäillä niin se alkoi paranemaan. Myös se yllätti, että vauhti onkin tosi kova. Jääkiekossa opetettiin, että pitää lähteä lujaa, mutta taitoluistelussa taas mennään tasaista lujaa vauhtia koko ajan, Luka analysoi.

Jääkiekko sai jäädä saman tien. Rämäpäinen ja vauhtia pelkäämätön poika oppi hypyt niin nopeasti, että hän käytännössä loikkasi parin tasoryhmän ohi ja löysi itsensä jo puolen vuoden päästä kisaryhmästä. Hän osaa jo kaikki yksöishypyt, ja oma mielihyppy on lutz.

– En tiedä itsekään, miksi tykkään lutzista. Piruetit ovat hankalampia, kun en vielä oikein tajua, missä se terä on millä pitäisi pyöriä.

Rajansa rohkeudellakin

Alkuaikojen kaatumisista Lukalla on muistona tikkejä leuassa ja aivotärähdys. Nyt hän jo tietää, miten temppuja kannattaa lähestyä.

– Alussa jäälle meno voi pelottaa, mutta se poistuu kun alkaa vaan tekemään. Kun oppii sen, miten hyppyihin kannattaa lähteä, niin ei haittaakaan jos kaatuu, kun osaa ottaa sen (kaatumisen) vastaankin.

Lukan äiti Mira Havukainen seurasi pojan ensimmäisiä treenejä sydän kurkussa.

– Äitinä pelotti, kun (jääkiekon) vahvat varusteet riisuttiin pois. Enää ei yhtäkkiä ollutkaan mitään suojia, ja sitten alettiin hyppiä. Kun poika tuli jääkiekon puolelta, hän lähti vain hullunrohkeasti tekemään hyppyjä, vaikka tuntui ettei siinä ollut päätä ollenkaan mukana. Minä en pystynyt käymään katsomassa niitä treenejä, kun se oli niin pelottavaa. Kävin tekemässä oman lenkin sillä aikaa, Mira tunnustaa.

– Nyttemmin meno onkin ollut jo aika tasaisen näköistä omaankin silmään, kun Lukalle on tullut kehon hallintaa ihan eri tavalla, hän jatkaa.

Vaikka poika oli jäällä rohkea, niin uskaltautuminen tyttöjen sekaan oli iso askel – ainakin äidin näkemyksen mukaan.

– Luka tuli lätkäjengistä, jossa on vain poikia, ja taitoluistelussa hän olikin sitten ainoana poikana. Ennen lajin vaihtoa Luka kävi varmaan itsensä kanssa kovan henkisen kamppailun. Meille vanhemmille tuli yllätyksenä, miten nopeasti Luka sitten innostui ja alkoi kehittyä. Me ajattelimme, että hän ei ehkä välttämättä koskaan edes kilpailisi, kun hän meni taitoluistelun pariin kuitenkin vasta kymmenvuotiaana.

Mira-äiti muistelee myös, että shokki olikin isompi ryhmän tytöille kuin uudelle pojalle.

– Tytöt jättivät Lukan aluksi ulkopuolelle. Heillekin taisi olla kova paikka, että tyttöjen jengiin tulee yhtäkkiä poika, ja siinä tuli jonkinlainen vastareaktio. Tytöthän olivat jo esiteini-ikäisiä ja olleet samassa ryhmässä viisivuotiaista asti. Kun asia sitten käsiteltiin yhdessä vanhempien ja valmentajien kanssa, sen jälkeen onkin mennyt tosi hyvin.

Laji ei ollut tuttu edes katsojana

Mira Havukainen kertoo, että perhe hyppäsi mukaan taitoluistelumaailmaan ihan kylmiltään. Edes katsomon puolelta ei ollut kokemusta, varsinkin kun koronapandemian aikana kilpailuja ja näytöksiä ei juuri järjestetty. Lumikuningatar-esitykseen hankitut  liput ja isovanhemmilta lahjaksi saadut Disney on Ice -liputkin jäivät käyttämättä, kun molemmat peruttiin koronan takia. 

– Olisimme halunneet mennä katsomaan, ja näyttämään lapsille että tällaisiakin mahdollisuuksia on sitten lajin parissa. Meillä vanhemmilla ei ole mitään taustaa tai kokemusta siitä. Joskus silloin kun Kiira Korpi tai Laura Lepistö olivat huipulla, niin saatoin katsoa kisoja, mutta muuten ei mitään. Lajin vaihto tuli niin yllättäen, että olemme varmaan enemmän pihalla kuin Luka, Mira nauraa. 

”Lajin vaikeus ja ne hypyt olivat kaiken kaikkiaan yllätys tällaiselle, joka ei tuntenut lajia.”

Lukan oli määrä esiintyä oman seuran joulunäytöksessä, mutta pahaksi onneksi perheessä sairastuttiinkin juuri silloin koronaan. Kaiken lisäksi aikuiset eivät moneen kuukauteen saaneet mennä jäähalliin edes harjoituksia katsomaan saati yleisöluisteluun, kun vain lasten urheiluharrastukset oli sallittu. Kun Mira-äiti sitten viimein pääsi mukaan yleisöjäille ja näki poikansa menoa läheltä, äidillinen suojeluvaisto heräsi heti.

– Lajin vaikeus ja ne hypyt olivat kaiken kaikkiaan yllätys tällaiselle, joka ei tuntenut lajia. Olin vain enemmän tiellä kuin hyödyksi, kun sanoin koko ajan, että älä tee noin, älä hyppää! Ja Luka oli ihan ihmeissään: no kun äiti näin näitä harjoitellaan! Ja minä siihen että ahaa, no okei, minä en sitten katso.

Lukalle ei ole vielä muodostunut taitoluistelun puolelta idoleita tai esikuvia. 

– Ei niitä oikein ole, kun en oikein tiedä, mistä seuraisin niitä. Olympialaisten aikaan taisin parina aamuna nähdä vähän pariluistelua.

Tämän kevään Luka on harjoitellut kisaryhmässä. Se tarkoittaa, että hänelle alettiin tehdä kilpailuohjelmaa, ja siihen piti tietenkin valita myös musiikki. Onneksi äiti ja poika olivat sentään ehtineet olla yksissä oman seuran järjestämissä kisoissa avustamassa ja siinä sivussa kilpailusuorituksia näkemässä. Kumpikin oli nimittäin pitänyt eniten sellaisista ohjelmista, missä oli vähän räväkämpi ja tunnistettava musiikki. Sen vuoksi Lukakin halusi musiikikseen jotain “tahdikasta ja nopeaa”.

– Luistelussa auttaa jos välillä kuuluu pienikin rytmi. On helpompi tehdä liikkeitä kun tietää milloin rytmin isku tulee, Luka perustelee – nyt jo yli vuoden päivät taitoluistelua harrastaneen konkarin varmuudella.