Konkarit ja ensikertalaiset valmiina GP-jäälle
Suomen joukkue nimetty Finlandia Trophy Helsinki -kilpailuun
Suomen Taitoluisteluliitto on nimennyt lopullisen joukkueensa 21.–22. marraskuuta käytävään Finlandia Trophy Helsinki -kilpailuun. Helsingin jäähallissa käytävässä Grand Prix -sarjan osakilpailussa Suomea edustaa kahdeksan urheilijaa, joista kaksi tekee debyyttinsä GP-tasolla.
Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) on jo aiemmin vahvistanut Suomen edustajat jäätanssiin. Kilpailussa nähdään Juulia Turkkila, 30, ja Matthias Versluis, 31, sekä Yuka Orihara, 25, ja Juho Pirinen, 29. Naisten sarjaan on niin ikään nimetty Iida Karhunen, 17, joka tekee Helsingissä odotetun Grand Prix -debyyttinsä.


Suomen joukkueen loput paikat ratkesivat 16.–17. elokuuta käydyssä Kesäkisassa, joka toimi valintakilpailuna Finlandia Trophyyn. Naisten sarjassa paikan lunastivat Olivia Lisko, 19, ja toisena ensikertalaisena Selma Välitalo, 23. Miesten sarjassa Suomen edustajaksi valittiin kokenut Valtter Virtanen, 38, jolle vuoden 2025 Finlandia Trophy on jo uran 17:s.



Urheilijat valmiina olympiakauteen
Alkava kausi on poikkeuksellisen tärkeä, sillä se huipentuu EM- ja MM-kilpailujen ohella Milano–Cortinan talviolympialaisiin. Finlandia Trophy Helsinki tarjoaakin ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä Suomen ja maailman huiput hiomassa ohjelmiaan kohti talven arvokilpailuja.
Viime keväänä EM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis odottaa tulevaa kautta luottavaisena.
– Olympiakausi on aina erityinen, ja siitä haaveilee moni urheilija. Edessä onkin todella tärkeä vuosi, kun tähtäimessä ovat olympialaisten lisäksi EM- ja MM-kilpailut. Lähdemme kauteen todella odottavin mielin, Turkkila kuvailee.
– Tavoitteena on jaksottaa kausi järkevästi ja olla parhaassa kunnossa sen loppupuolella. Lähdemme tosi luottavaisina, sillä takana on hyvä harjoituskausi, Versluis kertoo.
Myös Iida Karhunen lähtee hyvillä mielin ensimmäiseen Grand Prix -kilpailuunsa.
– On kiva päästä eteenpäin, ja odotan innolla uusia kokemuksia seniorisarjassa. Olympiakausi tuo oman lisäjännityksensä, mutta yritän olla ajattelematta sitä liikaa ja keskittyä vain omaan tekemiseen, ensimmäistä kauttaan naisten sarjassa kilpaileva Karhunen sanoo.
”Finlandia Trophy Helsinki on suomalaisille tärkeä välietappi matkalla kohti arvokilpailuja.”
Suomen Taitoluisteluliiton huippu-urheiluyksikön johtaja Ulla Papp korostaa kotikilpailun merkitystä osana valmistautumista kauden päätavoitteisiin.
– Olympiakausi tekee jokaisesta kilpailusta erityisen. Finlandia Trophy Helsinki on suomalaisille tärkeä välietappi matkalla kohti arvokilpailuja. On hienoa, että nuoret ja kokeneemmat luistelijamme pääsevät esiintymään kotiyleisölle näin kovatasoisessa kilpailussa, Papp sanoo.
Naisten kotimaisiin kärkinimiin lukeutuva Nella Pelkonen, 20, joutuu siirtämään kauden avaustaan terveydellisistä syistä, eikä ole mukana Helsingin Grand Prix -osakilpailussa.
– Penikkatauti on vaivannut sääriäni jo pitkään ja vaikeuttanut harjoittelua. Nyt päädyimme oikean jalan leikkaushoitoon, jotta pääsisin palaamaan harjoituksiin mahdollisimman pian. Tämän vuoksi kauden suunnitelmia on pitänyt miettiä uudestaan, Pelkonen kertoo.
Finlandia Trophy Helsinki järjestetään 21.–22. marraskuuta Helsingin jäähallissa. Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä torstaina 4. syyskuuta.
Lisätietoa Finlandia Trophy Helsinki -kilpailusta verkkosivuilla finlandiatrophy.fi.
Taitoluistelun Grand Prix -kilpailut kaudella 2025–2026
Grand Prix de France
17.–19.10.2025, Angers, Ranska
Cup of China
24.–26.10.2025, Chongqing, Kiina
Skate Canada
31.10.–2.11.2025, Saskatoon, Kanada
NHK Trophy
7.–9.11.2025, Osaka, Japani
Skate America
14.–16.11.2025, Lake Placid, New York, USA
Finlandia Trophy Helsinki
21.–22.11.2025, Helsinki, Suomi
Grand Prix -finaali
4.–7.12.2025, Nagoya, Japani